5. maaliskuuta 2007

Big Loven yllättävät yhteydet Veronica Marsiin.

Eli miksi se on täynnä Veronica Marsin näyttelijöitä?

Tämä hämmentää minua. Teinitytär on Veronican murhattu paras ystävä Lily. Tämän työkaveri hampurilaispaikassa on Veronican tietokoneneroystävä Mac, ja nyt teinipojan yökyläkaveri oli Macin poikaystävä! Kolme ihmistä kolmessa jaksossa. Kun tuo poikakin vielä ilmestyi, katsoimme Marjukan kanssa toisiimme jo aivan ällistyneinä. (Teinitytär on selkeä vakkarihahmo, mutta kaksi muutakaan eivät ehkä vaikuttaneet ihan kertavierailuilta.)

Sattumaa? Vai johtuuko kaikki asiasta, josta olen valittanut: Veronica Marsissa tärkeillekään sivuhahmoille ei anneta tarpeeksi ruutuaikaa. On lähdettävä muihin töihin. Heh. Mahdollista.

Noin muuten Big Love on kolmen jakson perusteella oikein katsottava. En vielä ole jäänyt syvästi koukkuun, mutta sarja on aidosti omanlaisensa ja ehdoton parannus Täydellisistä naisista. Tuomaristo harkitsee vielä lopullista päätöstä.

Edit: tämä posti takkuili. Poistin kuvat ja oudot koodinpätkät. Nyt pitäis toimia.

4. maaliskuuta 2007

Amazing Racen finaali tulee ensi viikolla.


Minulla on erittäin selvä suosikkipari: käsittämättömän söpöiset kristityt kaukoseurustelijat Kris ja Jon.

Heitä ei puoliväliin kilpailua edes huomannut, mutta paineiden kasvaessa ja parien vähentyessä he ovat erottuneet yhä enemmän edukseen olemalla hermostumatta ja tiuskimatta toisilleen. Koskaan. (Toki editoinnilla voidaan vääristää vaikutelmia, mutta uskon mielikuvan olevan suht' oikea, koska parin hermostuttua lievästi tosi huonosta taksikuskista erään toisen joukkueen mies kommentoi typertyneenä: "Ensimmäinen kerta koko kisassa, kun näin Jonin hermostuvan.")

Äh. Ei koskaan, koskaan, koskaan pitäisi etsiä kuvia tai tietoa tosi-tv-jutuista. Yleensä käy aina niin, että samalla saa selville voittajan. Niin taisi nytkin jo käydä. Siksi ihan huono kuva: en halunnut ottaa yhtään enempää riskejä, koska en ole varma, ehdinkö saada oikean mielikuvan vai en.

Halusin vielä sanoa, että kärsivällisyyden ja aurinkoisuuden lisäksi tämän illan jaksossa vaikutuksen teki parin sananvaihto: "Kiina ei ole germaaninen kieli." "Niin, ei ole yhteisiä kantasanoja." Ja edellisellä viikolla he kommentoivat Kiinaa: "Kommunikointi on vaikeaa, mutta se ei ole näiden ihmisten vika, vaan meidän. Olemme heidän maassaan, emmekä osaa kieltä."

Ensimmäinen sananvaihto ilmaisee selkeästi yleissivistystä (luultavasti akateemisuutta), jälkimmäinen valveutuneisuutta, suvaitsevaisuutta ja ei-itsekeskeisyyttä. Kaikki loistavan hyviä arvoja ja aina (omista ennakkoluuloistani johtuen? heh) positiivisia yllätyksiä jenkeissä.

1. maaliskuuta 2007

Lisäsin tämän blogin blogilistalle.

Ei täällä vielä järjettömästi katsottavaa ole, mutta yhtä hyvin blogi kai voi nököttää listalla kuin sen ulkopuolellakin.

Tästä sen voi lisätä itselleen, jos joku niin haluaa tehdä.

Tv rästissä.

Olin ulkomailla. DVD-soittimen kovalevy on nyt täynnä ohjelmia viikon varrelta. Koskahan katson kaiken? Jos en katso, päädyn taas nauhoittamaan jakson toisensa jälkeen, ja jonot kasvavat, kunnes kovalevy tulee täyteen kamaa ja on pakko katsoa jotain pois. Voi kai homman niinkin hoitaa, muttei se ihanteellista ole.

17. helmikuuta 2007

Suomen Euroviisufinaali

En helposti valita ja tilitä, mutta nyt on pakko.

Yhyy. Katsellessani Suomen euroviisukappaleen valintaseremoniaa minua lakkaamatta ahdisti ja harmitti, etteivät Heikki ja Jaana juonna euroviisufinaalia yhdessä. Olen yrittänyt totutella ajatukseen, mutta tökkii ja tökkii ja tökkii. Minulla ei edes ole mitään Mikko Leppilampea vastaan. Ei yhtään mitään. Mikko on mielestäni ihana, lahjakas ja karismaattinen. Mutta kun Heikki on mielestäni ihan harvinaisen hyvä juontaja (hauska, aidosti läsnä tilanteessa, ei koskaan jää sanattomaksi), joka viimeisenä koko Suomessa ansaitsi tulla sivuutetuksi, en voi olla tuntematta katkeruutta.

Julkaisisipa joku videon, jossa Heikki puhuu mielettömän huonoa englantia. Sitten voisin hyväksyä tilanteen. Ei ole niin laadukasta ja uskollista työpanosta, että se kompensoisi kielitaidon puutetta näin kansainvälisessä kilpailussa. Tämä on ainoa potentiaalinen lohdutus, jonka keksin.

Mikko on asunut Kanadassa. Mikko osaa täydellistä englantia ja vähän ranskaakin. Mikko on hyvä valinta. Joo-o, tämä kaikki on totta, mutta kun silti harmittaa! Olisi edes vaihdettu molemmat juontajat. Harmittaisi huomattavasti vähemmän. Tällainen päätös tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta ja epäluottamuslauseelta.

Se söpöysspekulointi (Heikki ei kelvannut, vaan piti ottaa komea Mikko...?) tuntuu minusta ihan dadaistiselta. Onko Mikko muka jotenkin paremman näköinen kuin Heikki? Minun silmääni ei. Komeita ovat molemmat, mutta jos järjestykseen pitää asettaa, Heikki on se, joka vetoaa enemmän. Taasko mulla on vähemmistömaku?

Euroviisuedustajamme? Hyvä valinta. Kannatin Hannaa. Kappale oli iskevämpi kuin monet kilpailijansa tasapaksussa joukossa, ja nainen sentään osaa oikeesti laulaa. Siis oikeesti niin hyvin, että voi olla ylpeä. Olisin kuollut häpeästä, jos vaikkapa virettä jatkuvasti hakeva Katra olisi valittu. (Miten ihminen voi opiskella musiikkia 15 vuotta ja laulaa noin huonosti? Kannattaisi pitää se laulu ihan vain harrastuksena, mikäli tämä on tilanne.)

16. helmikuuta 2007

Tänä iltana hyvä uusinta:

Hugh Grant Inside the Actors Studiossa. (Ainakin, jos näyttelijät kiinnostaa...)

(YLE1 klo 23.45) Tämä oli kesällä katsoessani oikeesti ihan todella hauska 50-minuuttinen. Tekee mieli katsoa uudelleen. Hugh oli erittäin sanavalmis ja sympaattisen itseironinen - ja niin älykkään oloinen, että sisäistin vihdoin hänen ihan oikeasti valmistuneen Oxfordin yliopistosta ja melkein ryhtyneen tutkijaksi ennen kuin näyttelijänura vei mukanaan. Meni James Liptonilta jauhot suuhun useampaan kertaan.

Kaikki ohjelmat aakkosissa

DRAAMA
Big Love (USA 2006-) Kausi 1: 05.03.2007
Elisa di Rivombrosa (Italia 2003 - 2005) Kaudet 1 - 2: 19.03.2007
Jane Eyre (Britannia 2006)
(Kotiopettajattaren romaani) 14.03.2007
L Word, The (USA 2004 -)
(L-koodi) Kausi 3: 26.03.2007
Oz (USA 1997 - 2003) (Kylmä Rinki) Kausi 4: 10.04.2007, 17.04.2007

Street Time (USA 2002-2003) (Ehdonalaiset) Kausi 1: 27.04.2007
Twin Peaks (USA 1990 - 1991) Kausi 1: 09.04.2007
Veronica Mars
(USA 2004-) Kausi 2: 06.03.2007
, 12.03.2006. Kausi 3: 09.04.2007


KOMEDIA

South Park (USA 1997 -) Kausi 11: 15.04.2007
Ugly Betty (USA 2006 -) Kausi 1: 25.04.2007

TOSI-TV
Amazing Race (USA 2001 -) - Kausi 6: 05.03.2007, 13.03.2007
Idols - Suomi 2007: 06.04.2007
Strictly Come Dancing (Tanssii tähtien kanssa) - Suomi 2007: 09.04.2007
Survivor (USA 2000 -)
(Selviytyjät) - Yleistä: 12.03.2007

MUUT OHJELMAT
Inside the Actors Studio
(USA 1994 -) 16.02.2007