Tosi-TV x 4

(1) American Idol kiehtoo edelleen. Olen tullut siihen tulokseen, että nuori Allison on kisan paras laulaja. Heikkoa Don't Speak -versiointia lukuun ottamatta esiintynyt aina täydellisesti, itsensä näköisesti, ja... ehkä nuottikorvani on vajaa, mutta tyttö on ainoa, jonka äänessä en käytännöllisesti katsottuna koskaan ole havainnut epäpuhtauksia. Se laulaa ihanan vahvasti ja vaivattomasti, ääni on miellyttävä, ja äänen hallinta täydellinen - tyttö pääsee aina juuri sinne minne yrittääkin ilman heikkoja hetkiä tai harha-askelia.

Ikävää, ettei se voita. On meinannut j0 tipahtaakin pari kertaa. Rock ei ilmeisesti ole tarpeeksi in USA:ssa eikä tyttö tarpeeksi nätti.

Muut suosikkini edelleen Adam, Danny ja Kris. Muut jäljellä olevat saavat tipahtaa missä järjestyksessä vain, kunhan tippuvat ennen näitä neljää. Danny ja Kris ovat sympaattisia tyyppejä, mukavat pehmeät äänet. Adam pätee niin sillä, millä musikaaleissa usein säväytetään: "Onpa upea, huiman korkea sävel! Tuosta ei korkeammalle pääse... oho, se pääsi."

(2) Olen katsellut aika innottomasti Surviorin Kiinan kautta, joka loppui juuri maikkarilla. Oli aika turhauttava kausi, liian monen hyvän pelaajan tie katkesi heistä riippumattomiin seikkoihin, ja muutama tallukka pelasi tyhmästi eikä uskaltanut ottaa riskejä. Enkä oikein löytänyt kunnon suosikkeja. Kuudenneksi kivunnut Erik oli viimeinen sympaattinen, mutta tavallaan niin tossukka, että ansaitsikin pudota. Sen jälkeen mulle oli aivan sama, kuka voittaisi, eikä voittajan selviäminen herättänyt mitään tunteita.

Mutta onneksi olkoon, Jeff Probst. Olet joko loistava näyttelijä tai edelleen aidosti niin innoissasi ohjelmastasi, että sait minutkin ihan liekkeihin haastattelu-muistelujaksossa. Jakson alussa ei voinut vähempää kiinnostaa, lopussa en malttanut odottaa seuraavaa kautta. Aika mestarillinen saavutus.

Probst on minusta aina ollut hyvä juontaja. Se on luonteva, sanavalmis ja esittää fiksuja (varmaan jonkun muun kirjoittamia) kysymyksiä. Se vaikuttaa aidosti kiinnostuneelta juontamansa kisan pienistäkin yksityiskohdista. Eikä jostain ihmeen syystä vaikuta kyllästyneeltä edes hokemaan "The tribe has spoken", "Worth playing for?" ja "Immunity, back up for grabs."

Amazing Race on muuten parempi ohjelma, mutta Phil on tosi ilmeetön juontaja Jeffiin verrattuna. Se näyttää melkein häpeävän, jos erehtyy hymyilemään tai nauramaan. Ihme kivikasvo.

Lisäksi olen aina kaivannut sarjaan muistelujaksoa. Nyt voittajat katoavat ruudusta käytännöllisesti katsoen heti maaliviivan ylitettyään. Tulee tyhjä olo. Loppuu kesken. Survivor-muistelujaksosta jää tyydyttynyt olo: kausi on käsitelty loppuun ja kysymyksiin vastattu. On seuraavan aika.

Sarjoissa on tietenkin se iso ero, että Survivor jättää paljon enemmän avoimia kysymyksiä. Strategiasta sun muusta. Miksi joku toimi niin kuin toimi. Olivatko jutut totta vai pelkkää strategiaa. Amazing Racessa jokaisen miksi-kysymyksen vastaus olisi: "Kunhan yritin tehdä nopeasti." Heh. MUTTA muistelujaksossa voisi kysellä esimerkiksi, miten kisa muutti parien suhteita ja ketkä ovat pysyneet ystävinä. Jotain.

(3) Amazing Racesta puheen ollen... Ei ole tämäkään maailman kiinnostavin kausi. Alussa siltä jopa vaikutti, mutta kiinnostavat ja etniset joukkueet putosivat nopeasti (mikä varmaan vitutti tuottajiakin). Oudoin juttu ovat olleet ne Chow'n veljekset, jotka eivät tuntuneet tajuavan olevansa kilpailussa. Olin ilkeän iloinen, kun putosivat. Olivat varmasti tosi mukavia tyyppejä, mutta ihan väärässä paikassa pilaamassa pelin henkeä.

Alusta asti olen kannattanut niitä narkkarimallipoikia. Ovat pahiksella tavalla komeita ja sopivan kilpailuhenkisiä (= tajuavat olevansa kisassa, mutteivät ole tarpeettoman ilkeitä). Kaukana ovat silti mistään kaikkien aikojen suosikeista.

Kun barbitytöt meinasivat pudota, olin yllätyksekseni kauhistunut. Ne ovat hirveitä tyyppejä, mutta kenties ensimmäinen tyttöjoukkue, jolla ihan oikeasti on mahdollisuudet voittaa kisa. Haluan nähdä ne finaalikolmikossa ja saattaisin jopa olla iloinen, jos ne voittaisivat. En niinkään niiden vuoksi tyyppeinä vaan, koska naisjoukkue voittaisi vihdoin.

(4) Katsoin Survivor-vieroitusoireissani jakson tilalle tullutta Naisten maailmaa, mutta ei ehkä PYSTY. Ihan hirveää kuraa. Kauhea sosiaalipornokertojanääni, eikä formaattia jotenkin ole mietitty loppuun asti. Ei ole rakennetta, eikä naisille ainakaan ekassa jaksossa annettu tarpeeksi konkreettisia keinoja (esim. palkinto- ja rangaistussysteemiä) hallita miehiä. Hypin digiboksilla eteenpäin, kun myötähäpeä kävi liian suureksi, muttei se jakso siitä parantunut, vaikka loppuun asti sinnittelinkin.

Kun Rob ja Amber toivat Survivorin Amazing Raceen.

Amazing Racen MTV3:lla pyörivä kausi on ollut... Jänskä? Kiinnostava? Erilainen? Ärsyttävä? Pilattu? Kaikkia edellä mainituista?


Siis, joo-o. Survivor Allstarsin voittajat, askeettisissa eräoloissa aidon suhteen aloittanut kihlapari Rob ja Amber, nähdään nyt Amazing Racessa. Ymmärrän täysin, miksi heidät on sinne valittu. He tuskin jättävät ketään kylmäksi. Omat tunteeni ovat käsittämättömän ristiriitaiset.

Tyypit oikeasti vetävät kisassa kuin se olisi Survivor. Juonittelevat ja kikkailevat. Aluksi kihisin kiukusta ja koin heidän pilaavan ohjelman. Muutaman jakson jälkeen olen tottunut ajatukseen, ja oikeastaan soisin pirullisten söpöläisten pääsevän pitkälle omintakeisella taktiikallaan. Heitä on hauska katsoa.

Jos tässä kisassa saisi äänestää väkeä pihalle, Rob ja Amber olisivat lentäneet ensimmäisinä. Muut kilpailijat vihaavat heitä. Sekin on tuonut kisaan epätyypillistä "me vastaan muut" -henkeä. Mutten voi syyttää vihakerhoa mistään: R & A ovat jo voittaneet miljoonan. Eivät tarvitse toista. Lisäksi he saavat jatkuvasti epäreilua etua siitä, että heidät tunnistetaan Survivorista ja tullaan tarjoamaan apua. Kaiken huipuksi he pelaavat tietoisesti likaista peliä ja nauravat päälle.

Survivorissa pidin Robista ja Amberista. He olivat hyviä juonittelemaan ja hurmaamaan ihmisiä, sopivat siihen kisaan täydellisesti. Eivät he hullummin ole tässäkään rallissa pärjänneet, vaikka homma on paljon enemmän omien avujen varassa. Minulla on heihin tällä hetkellä omituinen viha-rakkaus-suhde: toivon periaatteessa heille koko ajan pahaa, mutta onnittelen silti mielessäni onnistumisista ja toivon, etteivät he putoaisi. Vielä. Kohta. Muttei nyt. Eikä nytkään. Kunhan eivät voita. Hehe.

Rob oli saarella minusta seksikäs. Se oli suhteellisen komea, äärimmäisen itsevarma ja karismaattinen. Se pyöritti koko showta pikkusormellaan, juonitteli ja petti ja nauroi päälle. Pois päästyään se on lihonut 30 kiloa ja näyttää rumalta pullapojalta, jenkkifutiksen pelaajalta. Mutta siinä on silti jotain vetoavaa. Se edustaa täsmälleen sitä omituista miestyyppiä, joka ärsyttää minua koko ajan niin, että tekee mieli repiä hiuksia päästä - mutta vetää silti puoleensa. (Minulla on outo, masokistinen miesmaku. Viehätyn tyypeistä, joista en oikeastaan pidä. Tämä pitää paikkansa myös tosielämässä ja saattaa olla syy siihen, että olen aina vaan sinkku. ...Yli-itsevarmuus. Se on avain sydämeeni. Sillä saa kaiken muun anteeksi. Tiedoksi vaan ;)

Hehe. Blogin ja "oikean" kirjoittamisen ero: en keksi muuta yhteyttä, jossa tulisi kirjoitettua tekstiä, joka alkaa tv-arvostelulla ja päätyy henkilökohtaisiin pohdiskeluihin.

Virallinen tauko.

Minun piti kirjoittaa tämä jo ennen lähtöäni. Tätä blogia ei päivitetä ennen heinäkuun 18. päivää, koska olen ulkomailla (ks. pääblogi), enkä varmaankaan tule edes näkemään tv-laatikkoa ennen paluutani! Muutenkin tv on viettänyt hiljaiseloa kesä-heinäkuussa, joten saa nähdä, milloin seuraava kirjoitusaihe ilmestyy.

Muutama tv-asia minulla kuitenkin oli mielessä:

(1) Arvasin, että Survivorissa tapahtuu jotain tuollaista. Leipäännyin totaalisesti ja lopetin katsomisen finaalijakson puoliväliin. Itse asiassa en siksi edelleenkään tiedä, kuka voitti. Danni? Katsoin sen sijaan Diana-konsertin musikaaliosuuden. Arvelen tehneeni viisaan valinnan.

(2) Keller tuli takaisin Oziin <3 (olisko ollut eka kerta, kun olen tehnyt tuollaisen hymiön? Oli vissiin. Olisko pitänyt jättää tekemättä? Olis vissiin). Vasta silloin tajusin, miten paljon olin häntä kaivannut. Sarjan energiataso kohosi heti kymppiin. Nyt jää ikävä kyllä kaksi jaksoa näkemättä. Tähän saakka olin katsonut uusintakierroksen jokaisen jakson joka sekunnin. Ikävä rikkoa putki. Pakko varmaan katsoa netistä sitten palattuani, jotta pysyn täydellisesti mukana.

Survivor: haluan vain sanoa...

...että tänään tullut kaksiosaisen finaalijakson ensimmäinen osa oli oikeesti tosi jännä. Ja kiristelen hampaitani, jos Rafe ei voita! Suutun varsinkin, jos Danni ei valitse sitä finaaliin. Rafe piti kiinni lupauksestaan, vaikka olisi ollut paljon järkevämpää tiputtaa Danni ja ottaa Lydia viimeiseen haasteeseen. Dannin on pakko pitää kiinni omastaan.

Se Rafe on tehnyt pelissä pelkästään asioita, joita voin kunnioittaa. Se on pitänyt kiinni lupauksistaan silloinkin, kun se ei olisi ollut viisasta. Lisäksi se ainoana kieltäytyi syömästä mayojen uhrikanaa, koska piti tekoa vääränä. En tiedä, olisinko itse ollut yhtä suoraselkäinen, mutta hän tunsi asiasta vahvasti. On tärkeää ja kunnioitettavaa kuunnella omatuntonsa ääntä noin vaikeissa olosuhteissa.

Ensi viikolla ratkaisu selviää. Tai netistä vaikka heti, mutta sitä ei pidä ajatella tai koko jutussa ei olisi mitään järkeä.

On ollut harvinaisen jännä kausi. Ja minä kun olin jo lähes valmis lopettamaan koko ohjelman katsomisen.

Pieni kommentti Survivorista.

Joka kerta ajattelen, ettei sarja jaksa enää kiinnostaa.

Alussa se tuntuu tylsältä, kun ihmisiä on hirveästi eikä kukaan erotu joukosta. Pääasiassa katson sitä vanhasta uskollisuudesta (ja kun se tulee Amazing Racen paikalla). Vähitellen se kuitenkin imaisee mukaansa. Viimeiset pari jaksoa ovat olleet jo oikein kiinnostavia.

Halusin vaan sanoa, että olen valinnut suosikin. Se lienee aika yleinen valinta. Minusta herttainen Rafe (se punatukkainen homo eräopas) ansaitsisi voiton ehdottomasti eniten jäljillä olevista. Hän on harvinainen kilpailija: kiltti, mukava, melko epäurheilullinen - kaikkea sitä, millä yleensä päästään top neloseen muttei voiteta - mutta myös voittanut kolme koskemattomuutta putkeen. Lisäksi hän pärjäsi viime jakson muistipeleissä loistavasti. Samastun aina niihin, jotka pärjäävät älyjutuissa.

Toinen suosikkini olisi ollut ex-pelinrakentaja Gary, joka pelasi loistavasti ja suoraselkäisesti, vaikka oli alakynnessä. Ja pärjäsi myös hyvin älypeleissä. Mutta hän nyt putosi. Ja on se Rafe vielä herttaisempi. Itkee, jos pelissä tehdään jotain moraalitonta, muttei silti ole mikään kynnysmatto.

Sori, mutta nyt en tee sitä virhettä, että etsisin kuvia yhtään mistään. Tosi-tv-ohjelmissa silleen saa aina vahingossa selville voittajan.

Amazing Race - Survivor - Veronica Mars

(1) Nyt loppui se Amazing Race. Oli aika kuiva finaali. Olin odottanut huimempia tehtäviä. "Syökää pizza." "Juoskaa maaliin." "Loppu." Ahaa. Jotenkin... ei niin kovin jänskää. (Oli se silti hieman. En voi kieltää pulssini kohonneen. Muttei mitään verrattuna edellisiin kausiin.) Kai Freddyn ja Kendran voitto oli ihan ookoo. En minä niitä vihannut. Mutta kaukana olivat ne päivät, kun itkin kilpaa voittajaparin kanssa. Kaudella jos toisellakin.

(2) Tilalla alkaa Survivor. Kyllä minä sitäkin aion katsoa, ihan vain vanhojen aikojen muistoksi. Ekoilla kausilla se oli ihan paras ohjelma. Sittemmin on tullut Amazing Race ynnä muut... no, lähinnä Amazing Race... ja Survivor tuntuu melko teennäiseltä juonittelulta. On vaikea uskoa, miten vähän merkitystä kenenkään omalla suoriutumisella on. Kaikkessa on kyse numeroista ja äänistä ja pelistä voi tippua täysin satunnaisen tuntuisesti. Niin ne ajat ja vertailukohteet muuttuu.

(3) Eilen tuli myös Veronica Marsin 2. kauden finaali. Se oli kerrassaan onnistunut. Kauden vikoissa kahdessa jaksossa sarja onnistui täyttämään toiveeni: se tasapainotteli kaikkia juonipalloja ilmassa samaan aikaan, mitään unohtamatta. Eilinen vika jakso oli oikeesti tosi jännä ja palautti pitkälti uskoni sarjaan. Vieläkin kohtaukset olivat hiukan hätäisiä makuuni (vrt. esim. Buffyn piiiiitkät keskustelut, joissa kaikki tulee varmasti selvitetyksi pohjia myöten). Tunnelataus oli kuitenkin todellinen ja kaikki kiinnostavaa. Unikohtaus oli suorastaan koskettava.

Iskä oli huoneessa, kun rupesin katsomaan jaksoa, ja hänhän liimautui telkkariin kanssani aivan täysin ja ryhtyi kyselemään, mikä sarja tämä oikein on. Heh. Jouduin sanomaan, ettei tämä aina ole aivan yhtä jännä.

Veronica jatkaa näköjään heti perään kolmannen kauden jaksoilla. Kiva juttu. Sinänsä tosin huono, että olin luullut pääseväni Tanssimaan tähtien kanssa samalla ohjelmapaikalla. Taidan sittenkin edelleen tanssia vain mainoskatkoilla. Harmi.