(1) American Idol kiehtoo edelleen. Olen tullut siihen tulokseen, että nuori Allison on kisan paras laulaja. Heikkoa Don't Speak -versiointia lukuun ottamatta esiintynyt aina täydellisesti, itsensä näköisesti, ja... ehkä nuottikorvani on vajaa, mutta tyttö on ainoa, jonka äänessä en käytännöllisesti katsottuna koskaan ole havainnut epäpuhtauksia. Se laulaa ihanan vahvasti ja vaivattomasti, ääni on miellyttävä, ja äänen hallinta täydellinen - tyttö pääsee aina juuri sinne minne yrittääkin ilman heikkoja hetkiä tai harha-askelia.
Ikävää, ettei se voita. On meinannut j0 tipahtaakin pari kertaa. Rock ei ilmeisesti ole tarpeeksi in USA:ssa eikä tyttö tarpeeksi nätti.
Muut suosikkini edelleen Adam, Danny ja Kris. Muut jäljellä olevat saavat tipahtaa missä järjestyksessä vain, kunhan tippuvat ennen näitä neljää. Danny ja Kris ovat sympaattisia tyyppejä, mukavat pehmeät äänet. Adam pätee niin sillä, millä musikaaleissa usein säväytetään: "Onpa upea, huiman korkea sävel! Tuosta ei korkeammalle pääse... oho, se pääsi."
(2) Olen katsellut aika innottomasti Surviorin Kiinan kautta, joka loppui juuri maikkarilla. Oli aika turhauttava kausi, liian monen hyvän pelaajan tie katkesi heistä riippumattomiin seikkoihin, ja muutama tallukka pelasi tyhmästi eikä uskaltanut ottaa riskejä. Enkä oikein löytänyt kunnon suosikkeja. Kuudenneksi kivunnut Erik oli viimeinen sympaattinen, mutta tavallaan niin tossukka, että ansaitsikin pudota. Sen jälkeen mulle oli aivan sama, kuka voittaisi, eikä voittajan selviäminen herättänyt mitään tunteita.
Mutta onneksi olkoon, Jeff Probst. Olet joko loistava näyttelijä tai edelleen aidosti niin innoissasi ohjelmastasi, että sait minutkin ihan liekkeihin haastattelu-muistelujaksossa. Jakson alussa ei voinut vähempää kiinnostaa, lopussa en malttanut odottaa seuraavaa kautta. Aika mestarillinen saavutus.
Probst on minusta aina ollut hyvä juontaja. Se on luonteva, sanavalmis ja esittää fiksuja (varmaan jonkun muun kirjoittamia) kysymyksiä. Se vaikuttaa aidosti kiinnostuneelta juontamansa kisan pienistäkin yksityiskohdista. Eikä jostain ihmeen syystä vaikuta kyllästyneeltä edes hokemaan "The tribe has spoken", "Worth playing for?" ja "Immunity, back up for grabs."
Amazing Race on muuten parempi ohjelma, mutta Phil on tosi ilmeetön juontaja Jeffiin verrattuna. Se näyttää melkein häpeävän, jos erehtyy hymyilemään tai nauramaan. Ihme kivikasvo.
Lisäksi olen aina kaivannut sarjaan muistelujaksoa. Nyt voittajat katoavat ruudusta käytännöllisesti katsoen heti maaliviivan ylitettyään. Tulee tyhjä olo. Loppuu kesken. Survivor-muistelujaksosta jää tyydyttynyt olo: kausi on käsitelty loppuun ja kysymyksiin vastattu. On seuraavan aika.
Sarjoissa on tietenkin se iso ero, että Survivor jättää paljon enemmän avoimia kysymyksiä. Strategiasta sun muusta. Miksi joku toimi niin kuin toimi. Olivatko jutut totta vai pelkkää strategiaa. Amazing Racessa jokaisen miksi-kysymyksen vastaus olisi: "Kunhan yritin tehdä nopeasti." Heh. MUTTA muistelujaksossa voisi kysellä esimerkiksi, miten kisa muutti parien suhteita ja ketkä ovat pysyneet ystävinä. Jotain.
(3) Amazing Racesta puheen ollen... Ei ole tämäkään maailman kiinnostavin kausi. Alussa siltä jopa vaikutti, mutta kiinnostavat ja etniset joukkueet putosivat nopeasti (mikä varmaan vitutti tuottajiakin). Oudoin juttu ovat olleet ne Chow'n veljekset, jotka eivät tuntuneet tajuavan olevansa kilpailussa. Olin ilkeän iloinen, kun putosivat. Olivat varmasti tosi mukavia tyyppejä, mutta ihan väärässä paikassa pilaamassa pelin henkeä.
Alusta asti olen kannattanut niitä narkkarimallipoikia. Ovat pahiksella tavalla komeita ja sopivan kilpailuhenkisiä (= tajuavat olevansa kisassa, mutteivät ole tarpeettoman ilkeitä). Kaukana ovat silti mistään kaikkien aikojen suosikeista.
Kun barbitytöt meinasivat pudota, olin yllätyksekseni kauhistunut. Ne ovat hirveitä tyyppejä, mutta kenties ensimmäinen tyttöjoukkue, jolla ihan oikeasti on mahdollisuudet voittaa kisa. Haluan nähdä ne finaalikolmikossa ja saattaisin jopa olla iloinen, jos ne voittaisivat. En niinkään niiden vuoksi tyyppeinä vaan, koska naisjoukkue voittaisi vihdoin.
(4) Katsoin Survivor-vieroitusoireissani jakson tilalle tullutta Naisten maailmaa, mutta ei ehkä PYSTY. Ihan hirveää kuraa. Kauhea sosiaalipornokertojanääni, eikä formaattia jotenkin ole mietitty loppuun asti. Ei ole rakennetta, eikä naisille ainakaan ekassa jaksossa annettu tarpeeksi konkreettisia keinoja (esim. palkinto- ja rangaistussysteemiä) hallita miehiä. Hypin digiboksilla eteenpäin, kun myötähäpeä kävi liian suureksi, muttei se jakso siitä parantunut, vaikka loppuun asti sinnittelinkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amazing Race. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amazing Race. Näytä kaikki tekstit
19. huhtikuuta 2009
11. joulukuuta 2008
Amazing Race: 9. kausi
Ikisuosikkini Amazing Racen kausi loppuu kohta, enkä ole vielä kirjoittanut siitä mitään. Korjataanpa tilanne.
Teksti olettaa, että muutkin ovat katsoneet tähän saakka (= älä lue, jos et tahdo tietää, ketkä selviävät loppuun asti). Eikä kuvia taaskaan ole, koska reality-kisoja googlaamalla saa satavarmasti voittajan selville, vaikka käyttäisi vain kuvahakua. Ja sitten taas itkettää.
Tämä kausi on ollut siitä hieno, että kivat parit ovat päässeet pitkälle ja ikävät/tylsät pudonneet. Olen ollut tyytyväinen kisan etenemiseen oikeastaan koko ajan.
Alusta saakka suosikkejani ovat olleet San Franciscon hipit. Ne ovat paitsi positiivisia, mukavia ja viihdyttävän sanavalmiita, myös selkeästi kisan sivistyneimmät tyypit. Ne oikeasti tietävät asioita maiden historiasta ja kulttuurista. Ja vaivautuvat aina matkalla uuteen maahan opettelemaan fraaseja paikallisella kielellä. Niin kuin itse tekisin. En tajua, mikseivät useammat kilpailijat tee sitä lentomatkoilla. Se saisi paikalliset suhtautumaan turisteihin paljon positiivisemmin.
Matkan varrella olen yllättäen tykästynyt myös hippien pahimpiin kilpailijoihin, Don Juan -kaveruksiin. Ne ovat pinnallisia, mutta myöntävät sen aseistariisuvan häpeämättömästi. Lisäksi ne ovat tasan yhtä viihdyttävän sanavalmiita kuin hipitkin, kieltämättä mukavia katsella - ja oikeastaan aika mukavia kavereitakin. Alussa oletin ne jostain syystä häikäilemättömiksi alfauroksiksi, mutta ne ovatkin pääasiassa pelanneet reilusti.
Finaalin lähestyessä olen kerrankin niin onnellisessa asemassa, että kannatan aidosti kahta kolmesta jäljellä olevasta joukkueesta. Minulle on oikeasti ihan sama, kumpi edellä mainituista kaksikoista voittaa. Ilahtuisin molemmista. Tuntuu, että homma ei voi mennä pahasti pieleen. Jee.
Lopuksi haluaisin peräänkuuluttaa parempaa tasoa kisan alfaurostarjontaan. (Joka kaudellahan mukana siis pitää olla pariskunta, jossa ylikierroksilla käyvä luolamies raivoaa jatkuvalla syötöllä vaimolleen ja koko maailmalle.) Tämä kauden lääkäri-hoitsupari Jonathan ja Victoria oli ihan surkea. Mies kyykytti vaimoaan totuttuun tapaan, mutta oli itse ihan paska kilpailija, pisti vaimon tekemään vaikeimmat hommat ja syytti tätä silti kaikista vastoinkäymisistä. Aargh.
Tuli valtava ikävä vitoskauden Colinia ja Christietä. Siinä oli kunnon alfauros. Huusi vaimolleen koko ajan ja piiskasi tätä eteenpäin, mutta oli itse oikeasti superhyvä kaikessa ja vaikka kantoi toisen maaliin, jos tämä ei jaksanut. (Tuntuu huomattavasti oikeutetummalta huutaa parilleen, jos itse pystyy kaikkeen siihen, mitä vaatii toiselta... ainakin minusta.) Viitoskaudella ei vielä ollut sääntöä siitä, että Roadblock-tehtävät piti jakaa tasan, ja jätkä teki niistä kaikki (tai kaikki paitsi yhden?). En unohda ikinä, miten nopeasti se kiipesi köyden avulla ylös pystysuoraa kallionseinämää, kun tippuminen uhkasi.
Tule takaisin, Colin.
Teksti olettaa, että muutkin ovat katsoneet tähän saakka (= älä lue, jos et tahdo tietää, ketkä selviävät loppuun asti). Eikä kuvia taaskaan ole, koska reality-kisoja googlaamalla saa satavarmasti voittajan selville, vaikka käyttäisi vain kuvahakua. Ja sitten taas itkettää.
Tämä kausi on ollut siitä hieno, että kivat parit ovat päässeet pitkälle ja ikävät/tylsät pudonneet. Olen ollut tyytyväinen kisan etenemiseen oikeastaan koko ajan.
Alusta saakka suosikkejani ovat olleet San Franciscon hipit. Ne ovat paitsi positiivisia, mukavia ja viihdyttävän sanavalmiita, myös selkeästi kisan sivistyneimmät tyypit. Ne oikeasti tietävät asioita maiden historiasta ja kulttuurista. Ja vaivautuvat aina matkalla uuteen maahan opettelemaan fraaseja paikallisella kielellä. Niin kuin itse tekisin. En tajua, mikseivät useammat kilpailijat tee sitä lentomatkoilla. Se saisi paikalliset suhtautumaan turisteihin paljon positiivisemmin.
Matkan varrella olen yllättäen tykästynyt myös hippien pahimpiin kilpailijoihin, Don Juan -kaveruksiin. Ne ovat pinnallisia, mutta myöntävät sen aseistariisuvan häpeämättömästi. Lisäksi ne ovat tasan yhtä viihdyttävän sanavalmiita kuin hipitkin, kieltämättä mukavia katsella - ja oikeastaan aika mukavia kavereitakin. Alussa oletin ne jostain syystä häikäilemättömiksi alfauroksiksi, mutta ne ovatkin pääasiassa pelanneet reilusti.
Finaalin lähestyessä olen kerrankin niin onnellisessa asemassa, että kannatan aidosti kahta kolmesta jäljellä olevasta joukkueesta. Minulle on oikeasti ihan sama, kumpi edellä mainituista kaksikoista voittaa. Ilahtuisin molemmista. Tuntuu, että homma ei voi mennä pahasti pieleen. Jee.
Lopuksi haluaisin peräänkuuluttaa parempaa tasoa kisan alfaurostarjontaan. (Joka kaudellahan mukana siis pitää olla pariskunta, jossa ylikierroksilla käyvä luolamies raivoaa jatkuvalla syötöllä vaimolleen ja koko maailmalle.) Tämä kauden lääkäri-hoitsupari Jonathan ja Victoria oli ihan surkea. Mies kyykytti vaimoaan totuttuun tapaan, mutta oli itse ihan paska kilpailija, pisti vaimon tekemään vaikeimmat hommat ja syytti tätä silti kaikista vastoinkäymisistä. Aargh.
Tuli valtava ikävä vitoskauden Colinia ja Christietä. Siinä oli kunnon alfauros. Huusi vaimolleen koko ajan ja piiskasi tätä eteenpäin, mutta oli itse oikeasti superhyvä kaikessa ja vaikka kantoi toisen maaliin, jos tämä ei jaksanut. (Tuntuu huomattavasti oikeutetummalta huutaa parilleen, jos itse pystyy kaikkeen siihen, mitä vaatii toiselta... ainakin minusta.) Viitoskaudella ei vielä ollut sääntöä siitä, että Roadblock-tehtävät piti jakaa tasan, ja jätkä teki niistä kaikki (tai kaikki paitsi yhden?). En unohda ikinä, miten nopeasti se kiipesi köyden avulla ylös pystysuoraa kallionseinämää, kun tippuminen uhkasi.
Tule takaisin, Colin.
9. lokakuuta 2007
Kun Rob ja Amber toivat Survivorin Amazing Raceen.
Amazing Racen MTV3:lla pyörivä kausi on ollut... Jänskä? Kiinnostava? Erilainen? Ärsyttävä? Pilattu? Kaikkia edellä mainituista?
Siis, joo-o. Survivor Allstarsin voittajat, askeettisissa eräoloissa aidon suhteen aloittanut kihlapari Rob ja Amber, nähdään nyt Amazing Racessa. Ymmärrän täysin, miksi heidät on sinne valittu. He tuskin jättävät ketään kylmäksi. Omat tunteeni ovat käsittämättömän ristiriitaiset.
Tyypit oikeasti vetävät kisassa kuin se olisi Survivor. Juonittelevat ja kikkailevat. Aluksi kihisin kiukusta ja koin heidän pilaavan ohjelman. Muutaman jakson jälkeen olen tottunut ajatukseen, ja oikeastaan soisin pirullisten söpöläisten pääsevän pitkälle omintakeisella taktiikallaan. Heitä on hauska katsoa.
Jos tässä kisassa saisi äänestää väkeä pihalle, Rob ja Amber olisivat lentäneet ensimmäisinä. Muut kilpailijat vihaavat heitä. Sekin on tuonut kisaan epätyypillistä "me vastaan muut" -henkeä. Mutten voi syyttää vihakerhoa mistään: R & A ovat jo voittaneet miljoonan. Eivät tarvitse toista. Lisäksi he saavat jatkuvasti epäreilua etua siitä, että heidät tunnistetaan Survivorista ja tullaan tarjoamaan apua. Kaiken huipuksi he pelaavat tietoisesti likaista peliä ja nauravat päälle.
Survivorissa pidin Robista ja Amberista. He olivat hyviä juonittelemaan ja hurmaamaan ihmisiä, sopivat siihen kisaan täydellisesti. Eivät he hullummin ole tässäkään rallissa pärjänneet, vaikka homma on paljon enemmän omien avujen varassa. Minulla on heihin tällä hetkellä omituinen viha-rakkaus-suhde: toivon periaatteessa heille koko ajan pahaa, mutta onnittelen silti mielessäni onnistumisista ja toivon, etteivät he putoaisi. Vielä. Kohta. Muttei nyt. Eikä nytkään. Kunhan eivät voita. Hehe.
Rob oli saarella minusta seksikäs. Se oli suhteellisen komea, äärimmäisen itsevarma ja karismaattinen. Se pyöritti koko showta pikkusormellaan, juonitteli ja petti ja nauroi päälle. Pois päästyään se on lihonut 30 kiloa ja näyttää rumalta pullapojalta, jenkkifutiksen pelaajalta. Mutta siinä on silti jotain vetoavaa. Se edustaa täsmälleen sitä omituista miestyyppiä, joka ärsyttää minua koko ajan niin, että tekee mieli repiä hiuksia päästä - mutta vetää silti puoleensa. (Minulla on outo, masokistinen miesmaku. Viehätyn tyypeistä, joista en oikeastaan pidä. Tämä pitää paikkansa myös tosielämässä ja saattaa olla syy siihen, että olen aina vaan sinkku. ...Yli-itsevarmuus. Se on avain sydämeeni. Sillä saa kaiken muun anteeksi. Tiedoksi vaan ;)
Hehe. Blogin ja "oikean" kirjoittamisen ero: en keksi muuta yhteyttä, jossa tulisi kirjoitettua tekstiä, joka alkaa tv-arvostelulla ja päätyy henkilökohtaisiin pohdiskeluihin.
Siis, joo-o. Survivor Allstarsin voittajat, askeettisissa eräoloissa aidon suhteen aloittanut kihlapari Rob ja Amber, nähdään nyt Amazing Racessa. Ymmärrän täysin, miksi heidät on sinne valittu. He tuskin jättävät ketään kylmäksi. Omat tunteeni ovat käsittämättömän ristiriitaiset.
Tyypit oikeasti vetävät kisassa kuin se olisi Survivor. Juonittelevat ja kikkailevat. Aluksi kihisin kiukusta ja koin heidän pilaavan ohjelman. Muutaman jakson jälkeen olen tottunut ajatukseen, ja oikeastaan soisin pirullisten söpöläisten pääsevän pitkälle omintakeisella taktiikallaan. Heitä on hauska katsoa.
Jos tässä kisassa saisi äänestää väkeä pihalle, Rob ja Amber olisivat lentäneet ensimmäisinä. Muut kilpailijat vihaavat heitä. Sekin on tuonut kisaan epätyypillistä "me vastaan muut" -henkeä. Mutten voi syyttää vihakerhoa mistään: R & A ovat jo voittaneet miljoonan. Eivät tarvitse toista. Lisäksi he saavat jatkuvasti epäreilua etua siitä, että heidät tunnistetaan Survivorista ja tullaan tarjoamaan apua. Kaiken huipuksi he pelaavat tietoisesti likaista peliä ja nauravat päälle.
Survivorissa pidin Robista ja Amberista. He olivat hyviä juonittelemaan ja hurmaamaan ihmisiä, sopivat siihen kisaan täydellisesti. Eivät he hullummin ole tässäkään rallissa pärjänneet, vaikka homma on paljon enemmän omien avujen varassa. Minulla on heihin tällä hetkellä omituinen viha-rakkaus-suhde: toivon periaatteessa heille koko ajan pahaa, mutta onnittelen silti mielessäni onnistumisista ja toivon, etteivät he putoaisi. Vielä. Kohta. Muttei nyt. Eikä nytkään. Kunhan eivät voita. Hehe.
Rob oli saarella minusta seksikäs. Se oli suhteellisen komea, äärimmäisen itsevarma ja karismaattinen. Se pyöritti koko showta pikkusormellaan, juonitteli ja petti ja nauroi päälle. Pois päästyään se on lihonut 30 kiloa ja näyttää rumalta pullapojalta, jenkkifutiksen pelaajalta. Mutta siinä on silti jotain vetoavaa. Se edustaa täsmälleen sitä omituista miestyyppiä, joka ärsyttää minua koko ajan niin, että tekee mieli repiä hiuksia päästä - mutta vetää silti puoleensa. (Minulla on outo, masokistinen miesmaku. Viehätyn tyypeistä, joista en oikeastaan pidä. Tämä pitää paikkansa myös tosielämässä ja saattaa olla syy siihen, että olen aina vaan sinkku. ...Yli-itsevarmuus. Se on avain sydämeeni. Sillä saa kaiken muun anteeksi. Tiedoksi vaan ;)
Hehe. Blogin ja "oikean" kirjoittamisen ero: en keksi muuta yhteyttä, jossa tulisi kirjoitettua tekstiä, joka alkaa tv-arvostelulla ja päätyy henkilökohtaisiin pohdiskeluihin.
22. elokuuta 2007
Tv:ssä alkaa tapahtua.
Uutuuksia: Jericho - Kyle XY - October Road.
Jatkuu: Amazing Race - Greyn anatomia - My Name Is Earl
Alkaa alusta: Buffy the Vampire Slayer - Veronica Mars.
(1) Nythän noita uutuuksia alkaa virrata. Ensimmäinen tulee tänään: apokalyptinen Jericho alkaa Neloselta keskiviikkoisin klo 22.00. Se on niinku vissiin ollut aika iso jutska USA:ssa, joten kiinnostuksella katselen ekan jakson. Apokalyptisista visioista olen tykännyt, joten kiintoisa lähtökohta.
Telkku.comista silmääni tarttuivat äsken myös Nelosen sunnuntai-iltapäivien Kyle XY ja October Road. (Su peräkkäin klo 17.30 ja 18.30, 2.9. alkaen.) Ensimmäinen on jonkinlaista scifiä, en ihan tiedä miten teineille. Pitää tsekata. Jälkimmäinen on draama kirjailijasta/yliopiston luennoitsijasta. Kirjailija- ja yliopistojutut(vrt. Wonder Boys) ovat useasti mieleeni, joten ainakin ajatuksen tasolla kiinnostaa. Kumpikin sarja on saanut jatkoa yhtä vuotta pidemmälle, joten seuraaminen ei ole ajanhukkaa.
(2) Jatkoja: Amazing Race alkaa 2.9. lähtien sunnuntaisin klo 21 sen italialaissarjani päälle. Pitää yrittää järkätä yliopisto niin, että ehdin treenata italiaani tiistai-iltapäivisin uusintojen merkeissä. Kun mie niin tykkäisin katsoa sitä Amazing Racea - mutta en ole valmis luopumaan tunnin kestävistä italiatreeneistä, en!
Greyn anatomia jatkuu keskiviikkoisin klo 21 tuon Jerichon edellä. (Dirt jää sen alta tauolle, kausi loppuu.) En ole ihan hulluna Greyn melodramaattiseen paatokseen, mutta sen komedialliset hetket toimivat kivasti ja sitä on tullut katsottua pikkusiskon seuraksi. Marjukka tykkää melodramaattisemmasta paatoksesta. Ja se McDreamy on tosiaan suhteellisen dreamy, mikä lisää sarjan uskottavuutta ;)
Ai niin, meinasin unohtaa: sydämellinen komedia My Name Is Earl jatkuu Subilla maanantaisin klo 20.30. Se on minusta jotenkin niin herttainen, että katsomisesta tulee hyvä mieli. Ei tartte olla ilkeä ollakseen hauska.
(3) Uusintoja: Subtv alkaa 2.9. näyttää alusta lähtien Buffy the Vampire Slayeria ja Veronica Marsia sunnuntain myöhäisilloissa. Jos joku ei ole koskaan katsonut Buffya, digiboksit nauhoittamaan! Se on herättämiään mielikuvia (ja sitä sukkista 90-luvun leffaa) niin monta kertaa parempi sarja, ettei ole vielä vertaistaan kohdannut. (Eka kausi on vielä hieman lämmittelyä, mutta viimeistään kakkosen puolivälistä alkaa todellinen verbaalinen riemu.) Boksi komeilee hyllyssäni kalliina aarteena. Myös Veronican eka kausi on aika jees. Siitä sarja alkaa luisua yhä epätoivoisemmin alamäkeä, mutta alku on hyvinkin katsomisen arvoinen.
Jatkuu: Amazing Race - Greyn anatomia - My Name Is Earl
Alkaa alusta: Buffy the Vampire Slayer - Veronica Mars.
(1) Nythän noita uutuuksia alkaa virrata. Ensimmäinen tulee tänään: apokalyptinen Jericho alkaa Neloselta keskiviikkoisin klo 22.00. Se on niinku vissiin ollut aika iso jutska USA:ssa, joten kiinnostuksella katselen ekan jakson. Apokalyptisista visioista olen tykännyt, joten kiintoisa lähtökohta.
Telkku.comista silmääni tarttuivat äsken myös Nelosen sunnuntai-iltapäivien Kyle XY ja October Road. (Su peräkkäin klo 17.30 ja 18.30, 2.9. alkaen.) Ensimmäinen on jonkinlaista scifiä, en ihan tiedä miten teineille. Pitää tsekata. Jälkimmäinen on draama kirjailijasta/yliopiston luennoitsijasta. Kirjailija- ja yliopistojutut(vrt. Wonder Boys) ovat useasti mieleeni, joten ainakin ajatuksen tasolla kiinnostaa. Kumpikin sarja on saanut jatkoa yhtä vuotta pidemmälle, joten seuraaminen ei ole ajanhukkaa.
(2) Jatkoja: Amazing Race alkaa 2.9. lähtien sunnuntaisin klo 21 sen italialaissarjani päälle. Pitää yrittää järkätä yliopisto niin, että ehdin treenata italiaani tiistai-iltapäivisin uusintojen merkeissä. Kun mie niin tykkäisin katsoa sitä Amazing Racea - mutta en ole valmis luopumaan tunnin kestävistä italiatreeneistä, en!
Greyn anatomia jatkuu keskiviikkoisin klo 21 tuon Jerichon edellä. (Dirt jää sen alta tauolle, kausi loppuu.) En ole ihan hulluna Greyn melodramaattiseen paatokseen, mutta sen komedialliset hetket toimivat kivasti ja sitä on tullut katsottua pikkusiskon seuraksi. Marjukka tykkää melodramaattisemmasta paatoksesta. Ja se McDreamy on tosiaan suhteellisen dreamy, mikä lisää sarjan uskottavuutta ;)
Ai niin, meinasin unohtaa: sydämellinen komedia My Name Is Earl jatkuu Subilla maanantaisin klo 20.30. Se on minusta jotenkin niin herttainen, että katsomisesta tulee hyvä mieli. Ei tartte olla ilkeä ollakseen hauska.
(3) Uusintoja: Subtv alkaa 2.9. näyttää alusta lähtien Buffy the Vampire Slayeria ja Veronica Marsia sunnuntain myöhäisilloissa. Jos joku ei ole koskaan katsonut Buffya, digiboksit nauhoittamaan! Se on herättämiään mielikuvia (ja sitä sukkista 90-luvun leffaa) niin monta kertaa parempi sarja, ettei ole vielä vertaistaan kohdannut. (Eka kausi on vielä hieman lämmittelyä, mutta viimeistään kakkosen puolivälistä alkaa todellinen verbaalinen riemu.) Boksi komeilee hyllyssäni kalliina aarteena. Myös Veronican eka kausi on aika jees. Siitä sarja alkaa luisua yhä epätoivoisemmin alamäkeä, mutta alku on hyvinkin katsomisen arvoinen.
12. maaliskuuta 2007
Amazing Race - Survivor - Veronica Mars
(1) Nyt loppui se Amazing Race. Oli aika kuiva finaali. Olin odottanut huimempia tehtäviä. "Syökää pizza." "Juoskaa maaliin." "Loppu." Ahaa. Jotenkin... ei niin kovin jänskää. (Oli se silti hieman. En voi kieltää pulssini kohonneen. Muttei mitään verrattuna edellisiin kausiin.) Kai Freddyn ja Kendran voitto oli ihan ookoo. En minä niitä vihannut. Mutta kaukana olivat ne päivät, kun itkin kilpaa voittajaparin kanssa. Kaudella jos toisellakin.
(2) Tilalla alkaa Survivor. Kyllä minä sitäkin aion katsoa, ihan vain vanhojen aikojen muistoksi. Ekoilla kausilla se oli ihan paras ohjelma. Sittemmin on tullut Amazing Race ynnä muut... no, lähinnä Amazing Race... ja Survivor tuntuu melko teennäiseltä juonittelulta. On vaikea uskoa, miten vähän merkitystä kenenkään omalla suoriutumisella on. Kaikkessa on kyse numeroista ja äänistä ja pelistä voi tippua täysin satunnaisen tuntuisesti. Niin ne ajat ja vertailukohteet muuttuu.
(3) Eilen tuli myös Veronica Marsin 2. kauden finaali. Se oli kerrassaan onnistunut. Kauden vikoissa kahdessa jaksossa sarja onnistui täyttämään toiveeni: se tasapainotteli kaikkia juonipalloja ilmassa samaan aikaan, mitään unohtamatta. Eilinen vika jakso oli oikeesti tosi jännä ja palautti pitkälti uskoni sarjaan. Vieläkin kohtaukset olivat hiukan hätäisiä makuuni (vrt. esim. Buffyn piiiiitkät keskustelut, joissa kaikki tulee varmasti selvitetyksi pohjia myöten). Tunnelataus oli kuitenkin todellinen ja kaikki kiinnostavaa. Unikohtaus oli suorastaan koskettava.
Iskä oli huoneessa, kun rupesin katsomaan jaksoa, ja hänhän liimautui telkkariin kanssani aivan täysin ja ryhtyi kyselemään, mikä sarja tämä oikein on. Heh. Jouduin sanomaan, ettei tämä aina ole aivan yhtä jännä.
Veronica jatkaa näköjään heti perään kolmannen kauden jaksoilla. Kiva juttu. Sinänsä tosin huono, että olin luullut pääseväni Tanssimaan tähtien kanssa samalla ohjelmapaikalla. Taidan sittenkin edelleen tanssia vain mainoskatkoilla. Harmi.
(2) Tilalla alkaa Survivor. Kyllä minä sitäkin aion katsoa, ihan vain vanhojen aikojen muistoksi. Ekoilla kausilla se oli ihan paras ohjelma. Sittemmin on tullut Amazing Race ynnä muut... no, lähinnä Amazing Race... ja Survivor tuntuu melko teennäiseltä juonittelulta. On vaikea uskoa, miten vähän merkitystä kenenkään omalla suoriutumisella on. Kaikkessa on kyse numeroista ja äänistä ja pelistä voi tippua täysin satunnaisen tuntuisesti. Niin ne ajat ja vertailukohteet muuttuu.
(3) Eilen tuli myös Veronica Marsin 2. kauden finaali. Se oli kerrassaan onnistunut. Kauden vikoissa kahdessa jaksossa sarja onnistui täyttämään toiveeni: se tasapainotteli kaikkia juonipalloja ilmassa samaan aikaan, mitään unohtamatta. Eilinen vika jakso oli oikeesti tosi jännä ja palautti pitkälti uskoni sarjaan. Vieläkin kohtaukset olivat hiukan hätäisiä makuuni (vrt. esim. Buffyn piiiiitkät keskustelut, joissa kaikki tulee varmasti selvitetyksi pohjia myöten). Tunnelataus oli kuitenkin todellinen ja kaikki kiinnostavaa. Unikohtaus oli suorastaan koskettava.
Iskä oli huoneessa, kun rupesin katsomaan jaksoa, ja hänhän liimautui telkkariin kanssani aivan täysin ja ryhtyi kyselemään, mikä sarja tämä oikein on. Heh. Jouduin sanomaan, ettei tämä aina ole aivan yhtä jännä.
Veronica jatkaa näköjään heti perään kolmannen kauden jaksoilla. Kiva juttu. Sinänsä tosin huono, että olin luullut pääseväni Tanssimaan tähtien kanssa samalla ohjelmapaikalla. Taidan sittenkin edelleen tanssia vain mainoskatkoilla. Harmi.
4. maaliskuuta 2007
Amazing Racen finaali tulee ensi viikolla.
Minulla on erittäin selvä suosikkipari: käsittämättömän söpöiset kristityt kaukoseurustelijat Kris ja Jon.
Heitä ei puoliväliin kilpailua edes huomannut, mutta paineiden kasvaessa ja parien vähentyessä he ovat erottuneet yhä enemmän edukseen olemalla hermostumatta ja tiuskimatta toisilleen. Koskaan. (Toki editoinnilla voidaan vääristää vaikutelmia, mutta uskon mielikuvan olevan suht' oikea, koska parin hermostuttua lievästi tosi huonosta taksikuskista erään toisen joukkueen mies kommentoi typertyneenä: "Ensimmäinen kerta koko kisassa, kun näin Jonin hermostuvan.")
Äh. Ei koskaan, koskaan, koskaan pitäisi etsiä kuvia tai tietoa tosi-tv-jutuista. Yleensä käy aina niin, että samalla saa selville voittajan. Niin taisi nytkin jo käydä. Siksi ihan huono kuva: en halunnut ottaa yhtään enempää riskejä, koska en ole varma, ehdinkö saada oikean mielikuvan vai en.
Halusin vielä sanoa, että kärsivällisyyden ja aurinkoisuuden lisäksi tämän illan jaksossa vaikutuksen teki parin sananvaihto: "Kiina ei ole germaaninen kieli." "Niin, ei ole yhteisiä kantasanoja." Ja edellisellä viikolla he kommentoivat Kiinaa: "Kommunikointi on vaikeaa, mutta se ei ole näiden ihmisten vika, vaan meidän. Olemme heidän maassaan, emmekä osaa kieltä."
Ensimmäinen sananvaihto ilmaisee selkeästi yleissivistystä (luultavasti akateemisuutta), jälkimmäinen valveutuneisuutta, suvaitsevaisuutta ja ei-itsekeskeisyyttä. Kaikki loistavan hyviä arvoja ja aina (omista ennakkoluuloistani johtuen? heh) positiivisia yllätyksiä jenkeissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
