Hei, tämän postauksen ansiosta huomasin tämän sarjan alkamisen aikoinaan, kiitoksia siitä. Tosin muutaman jakson katsomisen jälkeen oli lopetettava, kun sarja ei sitten kuitenkaan ollut saman tyyppinen kuin Doctor Who ja henkilöt, varsinkin Owen, alkoivat ärsyttää suunnattomasti. Oletko itse jaksanut vielä seurata sarjaa?
Palasin nyt kommentoimaan, koska näin tämän viikon jakson ihan sattumalta ja ilokseni lopussa kuului Tardisin ääni ja puhuttiin tohtorista... Odotukset ovat siis korkealla huomisen jakson suhteen! T: Doctor Who -fani
Sarja on tosiaan melkoisen epätäydellinen, mutta olen sitä kuitenkin jaksanut katsoa... lähinnä aiemmin ylistämäni silmänilon vuoksi. Se Owen on kieltämättä melko ahdistava hahmo, enkä kauheasti välitä isoja silmiään muljauttelevasta Gwenistäkään, mutta muut ovat mielestäni ihan jees. Seassa on ollut muutama oikeesti aika hyvä jakso (esim. semmoinen kuin Out of Time, numeroa en jaksa nyt tsekata), mutta välillä myös ihan hirveää skeidaa. Hahmoihin tai maailmaan ei mielestäni ole päästy pitkäjänteisesti sisälle. Enkä voi kuin huokaillen kuvitella, miten paljon syvemmin Buffy olisi käsitellyt samoja sinänsä kiinnostavia juonikuvioita. Tehnyt niistä metaforia (eiku allegorioita?) jostain suuremmasta. Siitä ei ole tässä jälkeäkään.
Olet ehkä jo ottanutkin asiasta selvää, mutta jos jäit ihmettelemään, mitä ne Tardis-äänet olivat ja mitä jaksojen välillä oikein tapahtui, niin kyseessähän oli ykkös- ja kakkoskauden välinen aukko, jonka aikana Jack tosiaan kävi sompailemassa Tohtorin luona. Seikkailun näkee kuitenkin vain Dr Whon puolella, ja Torchwood jatkui nyt tapahtumien jälkeisestä tilanteesta.
Sitten se, mistä minun alun perin piti kirjoittaa. Tästä tokan kauden ekasta jaksosta nautin aivan suunnattomasti. Ensinnäkin: Mielestäni se toimi varsinkin dialogin tasolla oikein kivasti. Käsikirjoitusryhmä oli päättänyt skarpata.
Tärkeintä kuitenkin oli... James Marsters. Spike! Spike! Spike!
Marstersin pahapoikavampyyri kuului aina ykkösjuttuihini Buffyssa. Vain fiktiivinen hahmo voi olla samaan aikaan niin tyly mutta silti sielukas, S&M-henkinen mutta romanttinen, katufiksu mutta syvällinen. Iso osa ansiosta kuuluu Marstersille, joka esitti hahmoaan todella moniulotteisesti. (Hän kuulemma yritti koko ajan tosi kovasti, koska pelkäsi vakavissaan, että katsojat lakkaavat hetkenä minä hyvänsä pitämästä liian kamalia asioita tekevästä hahmosta. Kaikkea vielä.)
Olihan se nyt sitten kiva, että saimme jakson verran lisää Spikeä aivan toisessa sarjassa. Marstersin Torchwood-hahmo on nimittäin täydellinen Spike-klooni hiusten väriä lukuun ottamatta. (Ja vailla kaikkea omaatuntoa ja inhimillisyyttä, jonka hahmo omaksui Buffyn edetessä. Kakkoskauden alun täyspaha tappaja-Spike siis.) Jopa aksentti oli sama, missä ei ole mitään järkeä, koska Marsters on amerikkalainen ja kapteeni Jack puhuu amerikkalaisella aksentilla. Miksi ihmeessä vanha kollega siis puhuukin brittienglantia? (Kuulemma siksi, että Marsters halusi näytellä paikallisella aksentilla, asenteella "maassa maan tavalla".)
Marstersin piti alun perin esiintyä Buffyssa vain kakkoskauden alussa, mutta hän sai niin katsojat kuin käsikirjoittajatkin rakastumaan hahmoonsa ja kaappasi lopulta show'n itselleen siinä määrin, että viimeisillä kausilla sarja keskittyi häneen enemmän kuin muihin sivuhahmoihin yhteensä. Samaa (toki toteutumatta jäävää) potentiaalia on aistittavissa tässäkin. Spiken tavoin kapteeni John on loistava sarkastinen sivuhahmo, joka kyseenalaistavalla läsnäolollaan sähköistää jokaisen kohtauksensa ja tekee myös tylsistä hyvishahmoista ympärillään äkkiä moninkertaisesti mielenkiintoisempia.
Olin aivan täpinöissäni koko jakson ajan. Se johtui sekä sarjan aidosti aika hauskaksi yltyneestä dialogista että siitä, että sain katsella Marstersia elementissään. Kuka olisi uskonut, että Spikea saataisiin ruudulle lisää vielä Buffyn loppumisen jälkeenkin?
