Red Nose Day tuli Suomeen!

Se pyörii parhaillaan kakkosella. (Tästä tulee nyt tuplapostaus, koska mielestäni aihe liittyy selvästi telkkariin, mutta on sitten kuitenkin paljon laajempi.)

Olin ihan ihmeissäni, kun näin ensimmäisiä mainoksia Nenäpäivästä. Niissä ei mitenkään isosti toitotettu, että päivä on Suomen ensimmäinen, joten mietin huuli pyöreänä, olenko ollut sokea ja kuuro tai asunut kiven alla. Britanniassa päivää oli mahdoton olla huomaamatta, ja se oli minulle siellä upouusi elämys. Yhtälö oli omituinen.

Onneksi ratkaisu selvisi. En ole huomiokyvytön, vaan päivä on Suomessa ihkaensimmäinen.

Olen oikein tyytyväinen siitä, että homma on tuotu Suomeen. En tietenkään vielä tiedä, toteutuuko kotimainen versio yhtä hyvin, mutta ainakin Briteissä Red Nose Day on oikeasti hauska. Ja sen esiintyjinä itseään nolaamassa on oikeasti isoja nimiä. En tiedä, onko kukaan liian iso tulemaan mukaan. Ehkä kuningasperhe? Tony Blairkin on ollut mukana. Posh ja Becks. The Office. Sitä rataa.

Toivotaan, että homma onnistuu ja perinne juurtuu tänne meillekin. Meillä tietysti on jo Nälkäpäivä (pitääkö näitä kirjoittaa isolla? ei ehkä, hui), kun taas Briteissä Red Nose Day on se vuoden isoin keräyspäivä. Heidän Nälkäpäivänsä. Mutta eiköhän hyväntekeväisyysteemaisia päiviä mahdu suomalaiseen vuoteen kaksikin.

Suomen nenät ovat muuten paljon tyylikkäämpiä kuin jättimäiset brittiversiot!

Olen katsonut Huumaa ekoja kertoja elämässäni.

Heikki Paasosen läsnäolo on houkutellut minut Suomen Ant & Decin pariin.

Minulta vei vuosia tajuta, että tämä on tosiaan sama ohjelma kuin Britannian Ant & Dec. En ehkä olisi ikinä tunnistanut, ellei noita pikkuhaastattelijoita olisi. Suomen kopio ei ole tehnyt suurta vaikutusta. Jotenkin se on tosi teennäistä vääntöä.

Ainoa hauska osuus on, kun juontajat kilpailevat uuden taidon opettelussa. On jollain lailla mukavakin ajatus, että he joutuvat joka viikko kehittämään itseään! Ja lopputulos on aika viihdyttävää katsottavaa.

Intouduin oikeastaan kirjoittamaan tätä, koska äsken leukani putosi lattiaan. Ajattelin, että a cappella -ryhmän mukana laulamisesta tulee jotain niin kauheaa, että tärykalvot ovat vaarassa. Sehän on ihan TOSI vaikeaa. Mutta molemmat selvisivät siitä! Lauloivat nuotilleen! Varsinkin ansaitusti voittaneen Heikin falsettikiekaisut olivat oikeesti aika vakuuttavia.

Koska laulutaito on mahtava ominaisuus, näen molemmat juontajat nyt entistä paremmassa valossa. Ohjelma ei silti vakuuta.

Sarjassamme erittäin satunnaisia tv-vinkkejä:

Tänään (YLE2 klo 17.10) tulee uusintana se Tartu mikkiin -jakso, jossa on vieraina Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen.

Ne tytöt laulaa niinku niin hyvin, että mulla meni kylmät väreet. Varsinkin loppuduetto on mahtava. Olen muistellut sitä kaiholla. Jari Sillanpääkin vajosi sen lumoihin.

Ajattelin itse katsoa uudelleen. Jos Tartu mikkiin on ikinä hyvä ohjelma, se on sitä tässä jaksossa. (Minusta se on muutenkin ihan viihdyttävä show. Turhauttavaksi sen tekevät huonot vieraat, mutta jos esiintyjät ovat laulutaitoisia, se on mukavaa perjantai-illan viihdettä.)

Nina Tapio lienee Suomen paras musikaalitähti. Hän todella tajuaa, miten sitä musiikkia pitää vetää. Uusi Pieni merenneito -dubbauksensa on sata kertaa parempi kuin Disneyn alkuperäinen. No, olen jo hiljaa, koska tämä ei liity telkkariin.

Suomen Euroviisufinaali

En helposti valita ja tilitä, mutta nyt on pakko.

Yhyy. Katsellessani Suomen euroviisukappaleen valintaseremoniaa minua lakkaamatta ahdisti ja harmitti, etteivät Heikki ja Jaana juonna euroviisufinaalia yhdessä. Olen yrittänyt totutella ajatukseen, mutta tökkii ja tökkii ja tökkii. Minulla ei edes ole mitään Mikko Leppilampea vastaan. Ei yhtään mitään. Mikko on mielestäni ihana, lahjakas ja karismaattinen. Mutta kun Heikki on mielestäni ihan harvinaisen hyvä juontaja (hauska, aidosti läsnä tilanteessa, ei koskaan jää sanattomaksi), joka viimeisenä koko Suomessa ansaitsi tulla sivuutetuksi, en voi olla tuntematta katkeruutta.

Julkaisisipa joku videon, jossa Heikki puhuu mielettömän huonoa englantia. Sitten voisin hyväksyä tilanteen. Ei ole niin laadukasta ja uskollista työpanosta, että se kompensoisi kielitaidon puutetta näin kansainvälisessä kilpailussa. Tämä on ainoa potentiaalinen lohdutus, jonka keksin.

Mikko on asunut Kanadassa. Mikko osaa täydellistä englantia ja vähän ranskaakin. Mikko on hyvä valinta. Joo-o, tämä kaikki on totta, mutta kun silti harmittaa! Olisi edes vaihdettu molemmat juontajat. Harmittaisi huomattavasti vähemmän. Tällainen päätös tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta ja epäluottamuslauseelta.

Se söpöysspekulointi (Heikki ei kelvannut, vaan piti ottaa komea Mikko...?) tuntuu minusta ihan dadaistiselta. Onko Mikko muka jotenkin paremman näköinen kuin Heikki? Minun silmääni ei. Komeita ovat molemmat, mutta jos järjestykseen pitää asettaa, Heikki on se, joka vetoaa enemmän. Taasko mulla on vähemmistömaku?

Euroviisuedustajamme? Hyvä valinta. Kannatin Hannaa. Kappale oli iskevämpi kuin monet kilpailijansa tasapaksussa joukossa, ja nainen sentään osaa oikeesti laulaa. Siis oikeesti niin hyvin, että voi olla ylpeä. Olisin kuollut häpeästä, jos vaikkapa virettä jatkuvasti hakeva Katra olisi valittu. (Miten ihminen voi opiskella musiikkia 15 vuotta ja laulaa noin huonosti? Kannattaisi pitää se laulu ihan vain harrastuksena, mikäli tämä on tilanne.)

Tänä iltana hyvä uusinta:

Hugh Grant Inside the Actors Studiossa. (Ainakin, jos näyttelijät kiinnostaa...)

(YLE1 klo 23.45) Tämä oli kesällä katsoessani oikeesti ihan todella hauska 50-minuuttinen. Tekee mieli katsoa uudelleen. Hugh oli erittäin sanavalmis ja sympaattisen itseironinen - ja niin älykkään oloinen, että sisäistin vihdoin hänen ihan oikeasti valmistuneen Oxfordin yliopistosta ja melkein ryhtyneen tutkijaksi ennen kuin näyttelijänura vei mukanaan. Meni James Liptonilta jauhot suuhun useampaan kertaan.