Doctor Who + Queer as Folk = Torchwood?

Doctor Whon synkempi pikkuveli hurmasi minut ensi silmäyksellä.

Torchwoodin alkuasetelmasta tuli mieleen emosarja Doctor Who. Söpösti korneista hirviöistä ja itsetietoisesta camp-asenteesta tuli mieleen Buffy. K-15-elementeistä tuli mieleen (sekä 2000-luvun Doctor Whon että tämän luojan) Russell T. Daviesin aiempi mestariteos Queer as Folk (joka minun kirjoissani on mahdollisesti paras koskaan tehty sarja). Yhdistelmä = nerokas!

Mistäkö on kyse? Sana "Torchwood" on anagrammi sanoista "Doctor Who". Se oli alkujaan yksinkertaisesti Doctor Who:n tuotantomateriaalista salassapitosyistä käytetty koodinimi. Russell T. Davies oli ollut kehittämässä aikuisemmalle yleisölle suunnattua yliluonnollista sarjaa jo ennen Doctor Who -projektia. Kun idea herätettiin eloon spin off -sarjan muodossa, se sai nimekseen Torchwood. Sarja tapahtuu samassa maailmassa kuin Doctor Who, ja monet hahmot vierailevat sarjoissa ristiin. Mutta siinä missä Doctor Who on aina ollut koko perheen kamaa, Torchwoodin maailmassa nähdään myös seksiä ja synkempiä juttuja.


Mutta nyt on oltava rehellinen. En tiedä, olisivatko pelkkä herttainen camp-henkisyys ja dialogiltaan hykerryttävän sutjakas, mutta juoneltaan hivenen aukkoinen (tai hätäinen?) avauskäsikirjoitus vieneet minulta jalkoja alta, ellei päähenkilö Captain Jack Harkness olisi tehnyt sitä. "Sex on legs" on idiomi, jota nyt haluaisin käyttää. Minuun näköjään vetoaa aivan täysillä tällainen käsittämätön, muovinen täydellisyys. (Onneksi tunnen aika monta naista, joita se oksettaa - perusmiehilläkin lienee maailmassa vielä toivoa. ;) Tai no, analysoidaanpa asiaa hetken aikaa. Yli-itsevarma, dominantti käytös? Check. Huomiota herättävät, tietäväiset silmät? Check. Bling! Yhtälö osoittautui odotettua yksinkertaisemmaksi.

Tätä loppuosaa pyydän maailmalta anteeksi jo etukäteen. Musikaalit seuraavat minua elämäni joka alalle, vaikken edes yritä. Vannon, että ihastuin hahmoon ja näyttelijä John Barrowmaniin ihan ilman taustatietoja. Kun sitten lähdin tutkimusmatkalle Internetin ihmemaahan (kuten pakkomielteenäni tällaissa tilanteissa on :D), tajusin, että tämä jätkähän on raskaan sarjan musikaalitähti! Niinku oikeesti. Esiintynyt lukuisissa isoissa West End -musikaaleissa, saavuttanut vakiintuneen aseman, julkaissut levyjä, istunut viime vuosien musikaalitähtienetsintäohjelmien tuomaristoissa Andrew Lloyd Webberin rinnalla. Olen jopa nähnyt hänet The Producers -leffassa, jossa hän lauloi Springtime for Hitlerin. Tottahan se on, kun nyt mietin. Hehe. Mutten olisi ikinä tajunnut yhteyttä omin avuin.

Nythän sitten on niin, että Barrowman on tästä lähin idolini numero yksi. Musikaalitähteys räjäytti potin - tuosta ei enää pakkaus parane. Tai no... ehkä sittenkin: kaiken ihmeellisyyden lisäksi mies on kotoisin Glasgow'sta. (Sieltä hän tosin muutti yhdeksänvuotiaana Yhdysvaltoihin, eli Torchwoodin aksentti on aito. Mutta nyt hän on asunut Britanniassa jo kauan ja puhuu kuulemma sukunsa kanssa edelleen skottiaksentilla.)

Loppukommenttina on vielä kysyttävä: miten se voi olla 40-vuotias?!?! Olisin veikannut 29. Jos yläkanttiin, niin 32. Mutta se onkin sit 40. Meinasin tippua tuolilta.


Palataksemme Torchwoodiin: sarjalla on muitakin avuja kuin päähenkilönsä, vaikka tästä pelottavaksi muodostuneesta tekstistä voisi päätellä toisin. Tarkoitin, mitä sanoin avauskappaleessa. Ja aion ehdottomasti jatkaa katselemista.

Luovutin vihdoin Jerichon suhteen.

Tajusin toki nopeasti, että Jericho on sokerista, ennalta-arvattavaa sankari- ja yhteisöllisyyslässytystä. Minua kuitenkin jaksoi kiinnostaa tarinan aihe: millaista on elää apokalyptisessa maailmassa?


Ikävä kyllä apokalyptisuudestakaan ei ole irronnut mitään valtavan kiinnostavaa. Näkemys on kovin pessimistinen. Eikä koko maailma ilmeisesti ole tuhoutunut missään elämää suuremmassa ydiniskussa - Amerikkaan vain on hyökätty suuressa mittakaavassa. Tämä herättää väistämättä kysymyksen siitä, miksi ihmeessä muu maailma ei ole jo ilmestynyt auttamaan! Tokihan tositilanteessa kävisi näin. YK-joukot karauttaisivat paikalle viimeistään säteilyn laskeuduttua. Ydinkatastrofin pitäisi kohdata koko maailmaa, jotta ihmiset todella jäisivät oman onnensa nojaan. Yhtälö ei ihan mene jakeluun.

Mutta sarja onkin juuri niin periamerikkalainen, että muun maailman totaalinen unohtaminen on täysin odotettavaa. Kun ihmissuhdekuvioitakin on pyöritetty melko neuvottoman tuntuisesti (ihan kuin kirjoittajat eivät olisi etukäteen päättäneet, mitä tahtovat tehdä), en jaksa enempää. Jätän sarjan tähän. Kävin lukemassa salaisuudet Wikipediasta, se riittää minulle. Hehe.

Taas tulee musikaalia telkkarista.

High School Musical 2 (YLE2 su klo 19.10) - Musikaalitähditetty Tartu Mikkiin (YLE2 pe klo 21)

Tänään saamme ihailla High School Musicalia numero 2. Jos siis viimekertainen sai sinut himoitsemaan lisää teinien seikkailuja, rukouksiisi on vastattu. Tästä toisesta tv-elokuvasta huomaa ensimmäisen suosion: tuotantoarvot ovat selkeästi paremmin kohdallaan ja kässäri on hiotumpi - mielestäni jopa oikein onnistunut, kun ottaa huomioon, että kohdeyleisönä ovat varhaisteinit. Ilahduttavaa on myös, että ensimmäisestä osasta lahjakkaimpana esiintyjänä erottunut blondipahis Sharpayn Ryan-veli (joka hatuistaan muistetaan) on ansaitusti päässyt paljon suurempaan rooliin.

Musiikin taso ei ikävä kyllä ole parantunut. Miltei päin vastoin: biisit on tällä kertaa ylimiksattu niin metallisen kuuloisiksi, ettei musikaalille tärkeä illuusio siitä, että hahmot laulavat oikeasti tilanteessa, toteudu oikein ollenkaan.


Tartu Mikkiin sisältää ensi perjantaina koko rahan edestä musikaalitähtiä. Minut vetää ruudun ääreen varsinkin TTT:n Jari Ahola, joka on ihan mielettömän hyvä laulamaan ainakin niiden esitysten perusteella, joissa olen hänet nähnyt. Niinku oikeesti to-del-la hyvä. Työkaveri ja kyseisen karaokeohjelman juontaja, Hintsasen Sami, jää kirkkaasti toiseksi, vaikka pätevä onkin.

Huff (Nelonen ke klo 23.25)

Huff on laatusarja, joka vie minut henkilökohtaisesti aikamatkalle. Katsoin sen ensimmäistä kautta Glasgow'ssa kaapelikanavalta. Olin aivan eri kulttuurissa ja mielentilassa. Ei ollut tekstityksiä. Näin monen vuoden jälkeen tuntuu melkoisen oudolta katsoa toista kautta täällä Suomessa. (Ja jostain syystä tekstitykset häiritsevät minua harvinaisen kovasti. Yritän kestää.)

Huff on todella hyvin kirjoitettu sarja. Ja aivan poikkeuksellisen hienosti näytelty. Nautin ensimmäisestä kaudesta todella paljon. Sarja eroaa tavanomaisista suosikeistani siinä, että siinä ei tapahdu mitään valtavan ihmeellistä. Se kuvaa psykiatrin ja hänen perheensä elämää todentuntuisesti. On teinipoika, alkoholistimummo, hullu veli ja rappioelämää viettävä nuoruudenystävä. Kaikki elävät elämäänsä, ja jotenkin tästä saadaan harvinaisen toimivaa draamaa.

Aion todellakin katsoa tämän toisen kauden. Lisää ei ikävä kyllä ole tehtykään.

Guitar Heron looginen jatko-osa on...

En olekaan aikoihin hehkuttanut South Parkia.

11. kauden toinen puolikas on yhtä jaksoa vaille paketissa. Se on ollut ihan ok, mutta varsinaisia huippujaksoja ei ole ollut. Ilmeisesti Trey & Matt eivät kuitenkaan tunne itseään uupuneiksi, koska jatkoivat sopimusta äskettäin 15. kauteen. Ilman jatkoa maaliskuussa alkava 12. kausi olisi jäänyt viimeiseksi.


On pakko mainita yksi asia uusimmasta jaksosta Guitar Queer-o. Siinä Stan ja Kyle saavuttavat menestystä, mainetta ja mammonaa Guitar Hero -pelin kentillä. En ole aikoihin nauranut tv:lle niin makeasti kuin seuraavalle kohtaukselle: Stan menee kauppaan, josta osti Guitar Heron. Pelikauppias kysyy, miten pelaaminen sujuu, ja kaivaa sitten tiskin alta pelin loogisen jatko-osan. Jotain "rentouttavaa", joka saa soiton kulkemaan paremmin.

"Have you ever heard of... Heroin Hero?"

Ehe ehe ehe.

"You could call it the ultimate first person shooter."

Stan myös ostaa kyseisen pelin, joka on naurettavan addiktiivinen ja täysin järjetön. Pelaaja jahtaa ikuisesti lohikäärmettä, jota ei voi saada kiinni. Myöhemmin pelikauppias mainitsee vielä pelin Rehab Hero, mutta siihen ei enää lähdetä.

High School Musical tulee tänään tv:stä.

Vinkkini kiinnostanee vain musikaalifaneja ja 8 - 14 -vuotiaiden tyttöjen vanhempia. Tänään, sunnuntaina, on mahdollisuus nähdä, mikä on viime vuosina villinnyt USA:n varhaisteinit. YLE2 klo 19.10.

High School Musicalin soundtrack oli vuoden myydyin levy, ja sen jatko-osa oli katsotuin kaapeli-tv-ohjelma koskaan. Ikinä. Kautta aikojen. (Se on oikeesti aika iso saavutus. Kaikkien suursarjojen finaalit ja urheilulajien huippuhetket jäivät kakkosiksi.)


Vouhkaukseen nähden itse teos on yllättävän keskinkertainen. Se on ihan symppis, mutta varsinkaan musiikki ei ole erityisen mukaansatempaavaa. (Paras hetki on Stick to the Status Quo koulun ruokalassa - siinä on oikeaa musikaalitunnelmaa.) Tarina on kopioitu Greasesta ja tuhansista samanhenkisistä nuorisoelokuvista. Kässäri on ihan ok, mutta käänteet toki arvaa sadan kilometrin päästä. (Olen muuten sitä mieltä, että kakkososan tarina ja kässäri olivat toimivammat. Suorastaan virheettömät. Aukottoman tyylipuhtaat. Ennalta-arvattavat toki silti, mutta nuortenelokuvat ja musikaalit eivät yleensä loistakaan yllättävyydellään.)

Mutta tämän tv-musikaalin laatu onkin sivuseikka. Vaikutukset ovat tärkeämpiä kuin itse tuote. Halvalla tehty hattara on tehnyt musikaaleista taas siistin jutun nuorison keskuudessa ja sai heidät esimerkiksi sankoin joukoin katsomaan Hairsprayta. Se on yksinomaan hienoa.

Joss Whedon palaa televisioon! Joss Whedon palaa televisioon!!!

"Honey, I accidentally created this Fox show."

Joss "Buffyn luoja" Whedon ja Eliza "Faith" Dushku ovat kehittäneet sarjan. Joss käsikirjoittaa, Eliza näyttelee pääosaa. Tämä tapahtui kuulemma vahingossa, kun he olivat muuten vain lounaalla yhdessä.

Olen AIVAN sanaton. Tämä ei ehkä järisytä koko maailmaa, mutta maailmassa on paljon Joss-faneja, jotka tällä hetkellä ovat pyörtymäisillään. Ooh.


Niin, millainen sarja se on? Sen nimi on The Dollhouse. Ei liene yllätys, että sen maailma sisältää spekulatiivisia elementtejä. Kokonaisuus on kuulemma tarkoitettu kommentiksi maailmastamme, jossa ihmiset odottavat saavansa mittatilausviihdettä nappia painamalla. Eliza näyttelee tyttöä nimeltä Echo. Echolla ei ole omaa persoonallisuutta, vaan hän elää lapsenomaista elämää omituisessa Nukkekodissa kollegojensa kanssa. Nukkekodin asiakkaat tilaavat Nukkekodilta "työntekijöitä" tarkkaan määriteltyjä skenaarioita varten, ja tyhjät ihmiskuoret ohjelmoidaan täyttämään kulloisenkin skenaarion vaatimukset. Skenaarion loputtua nuket unohtavat kaiken ja palaavat tyhjään, lapsenomaiseen tilaansa.

Tässähän ei olisi paljoa juonta, ellei Echo vähitellen alkaisi muistaa asioita ja tiedostaa olevansa oikea ihminen. Kuka hän oli ennen kuin joutui nukkekotiin?

Kuulostaa ihan kiinnostavalta. On myös muistettava, että Jossin jutut ovat yleensä sata kertaa parempia kuin paperilla kuulostaa. Kuka olisi esimerkiksi uskonut, että tarina vampyyreja tappavasta teinitytöstä voisi olla syvällinen?

Jos tätä typerää käsikirjoittajien lakkoa ei olisi, ensimmäiset jaksot olisi kuulemma voitu saada ulos jo keväällä. Nyt ei tiedetä, miten pitkään lakko kestää, mutta sarjaa suunnitellaan syksyksi 2008. Ja se tulee IHAN varmasti. Sitä myös kuvataan takuuvarmasti ainakin seitsemän jaksoa. Joss kieltäytyi tekemästä sarjaa, joka voidaan lopettaa kahden ekan jakson jälkeen, jos katsojia ei löydy.

Mutta katsojia on PAKKO löytyä! Hii!

Olen iloinen siitä, että Joss ja Faith - eiku Eliza :D - tekevät taas yhteistyötä. Mielestäni Eliza oli aina sata kertaa parempi näyttelijä kuin vaikkapa Sarah Michelle Gellar.

"He's my favorite genius," Dushku said. "And my favorite friend. He's been like a big brother ... and the only person out here I've ever wholeheartedly trusted, because he's never let me down."

Linkki lisätietoihin Whedonesquessa on tässä. Whedonesque linkittää vaikka mihin artikkeleihin.

Red Nose Day tuli Suomeen!

Se pyörii parhaillaan kakkosella. (Tästä tulee nyt tuplapostaus, koska mielestäni aihe liittyy selvästi telkkariin, mutta on sitten kuitenkin paljon laajempi.)

Olin ihan ihmeissäni, kun näin ensimmäisiä mainoksia Nenäpäivästä. Niissä ei mitenkään isosti toitotettu, että päivä on Suomen ensimmäinen, joten mietin huuli pyöreänä, olenko ollut sokea ja kuuro tai asunut kiven alla. Britanniassa päivää oli mahdoton olla huomaamatta, ja se oli minulle siellä upouusi elämys. Yhtälö oli omituinen.

Onneksi ratkaisu selvisi. En ole huomiokyvytön, vaan päivä on Suomessa ihkaensimmäinen.

Olen oikein tyytyväinen siitä, että homma on tuotu Suomeen. En tietenkään vielä tiedä, toteutuuko kotimainen versio yhtä hyvin, mutta ainakin Briteissä Red Nose Day on oikeasti hauska. Ja sen esiintyjinä itseään nolaamassa on oikeasti isoja nimiä. En tiedä, onko kukaan liian iso tulemaan mukaan. Ehkä kuningasperhe? Tony Blairkin on ollut mukana. Posh ja Becks. The Office. Sitä rataa.

Toivotaan, että homma onnistuu ja perinne juurtuu tänne meillekin. Meillä tietysti on jo Nälkäpäivä (pitääkö näitä kirjoittaa isolla? ei ehkä, hui), kun taas Briteissä Red Nose Day on se vuoden isoin keräyspäivä. Heidän Nälkäpäivänsä. Mutta eiköhän hyväntekeväisyysteemaisia päiviä mahdu suomalaiseen vuoteen kaksikin.

Suomen nenät ovat muuten paljon tyylikkäämpiä kuin jättimäiset brittiversiot!

Olen katsonut Huumaa ekoja kertoja elämässäni.

Heikki Paasosen läsnäolo on houkutellut minut Suomen Ant & Decin pariin.

Minulta vei vuosia tajuta, että tämä on tosiaan sama ohjelma kuin Britannian Ant & Dec. En ehkä olisi ikinä tunnistanut, ellei noita pikkuhaastattelijoita olisi. Suomen kopio ei ole tehnyt suurta vaikutusta. Jotenkin se on tosi teennäistä vääntöä.

Ainoa hauska osuus on, kun juontajat kilpailevat uuden taidon opettelussa. On jollain lailla mukavakin ajatus, että he joutuvat joka viikko kehittämään itseään! Ja lopputulos on aika viihdyttävää katsottavaa.

Intouduin oikeastaan kirjoittamaan tätä, koska äsken leukani putosi lattiaan. Ajattelin, että a cappella -ryhmän mukana laulamisesta tulee jotain niin kauheaa, että tärykalvot ovat vaarassa. Sehän on ihan TOSI vaikeaa. Mutta molemmat selvisivät siitä! Lauloivat nuotilleen! Varsinkin ansaitusti voittaneen Heikin falsettikiekaisut olivat oikeesti aika vakuuttavia.

Koska laulutaito on mahtava ominaisuus, näen molemmat juontajat nyt entistä paremmassa valossa. Ohjelma ei silti vakuuta.

Kun Rob ja Amber toivat Survivorin Amazing Raceen.

Amazing Racen MTV3:lla pyörivä kausi on ollut... Jänskä? Kiinnostava? Erilainen? Ärsyttävä? Pilattu? Kaikkia edellä mainituista?


Siis, joo-o. Survivor Allstarsin voittajat, askeettisissa eräoloissa aidon suhteen aloittanut kihlapari Rob ja Amber, nähdään nyt Amazing Racessa. Ymmärrän täysin, miksi heidät on sinne valittu. He tuskin jättävät ketään kylmäksi. Omat tunteeni ovat käsittämättömän ristiriitaiset.

Tyypit oikeasti vetävät kisassa kuin se olisi Survivor. Juonittelevat ja kikkailevat. Aluksi kihisin kiukusta ja koin heidän pilaavan ohjelman. Muutaman jakson jälkeen olen tottunut ajatukseen, ja oikeastaan soisin pirullisten söpöläisten pääsevän pitkälle omintakeisella taktiikallaan. Heitä on hauska katsoa.

Jos tässä kisassa saisi äänestää väkeä pihalle, Rob ja Amber olisivat lentäneet ensimmäisinä. Muut kilpailijat vihaavat heitä. Sekin on tuonut kisaan epätyypillistä "me vastaan muut" -henkeä. Mutten voi syyttää vihakerhoa mistään: R & A ovat jo voittaneet miljoonan. Eivät tarvitse toista. Lisäksi he saavat jatkuvasti epäreilua etua siitä, että heidät tunnistetaan Survivorista ja tullaan tarjoamaan apua. Kaiken huipuksi he pelaavat tietoisesti likaista peliä ja nauravat päälle.

Survivorissa pidin Robista ja Amberista. He olivat hyviä juonittelemaan ja hurmaamaan ihmisiä, sopivat siihen kisaan täydellisesti. Eivät he hullummin ole tässäkään rallissa pärjänneet, vaikka homma on paljon enemmän omien avujen varassa. Minulla on heihin tällä hetkellä omituinen viha-rakkaus-suhde: toivon periaatteessa heille koko ajan pahaa, mutta onnittelen silti mielessäni onnistumisista ja toivon, etteivät he putoaisi. Vielä. Kohta. Muttei nyt. Eikä nytkään. Kunhan eivät voita. Hehe.

Rob oli saarella minusta seksikäs. Se oli suhteellisen komea, äärimmäisen itsevarma ja karismaattinen. Se pyöritti koko showta pikkusormellaan, juonitteli ja petti ja nauroi päälle. Pois päästyään se on lihonut 30 kiloa ja näyttää rumalta pullapojalta, jenkkifutiksen pelaajalta. Mutta siinä on silti jotain vetoavaa. Se edustaa täsmälleen sitä omituista miestyyppiä, joka ärsyttää minua koko ajan niin, että tekee mieli repiä hiuksia päästä - mutta vetää silti puoleensa. (Minulla on outo, masokistinen miesmaku. Viehätyn tyypeistä, joista en oikeastaan pidä. Tämä pitää paikkansa myös tosielämässä ja saattaa olla syy siihen, että olen aina vaan sinkku. ...Yli-itsevarmuus. Se on avain sydämeeni. Sillä saa kaiken muun anteeksi. Tiedoksi vaan ;)

Hehe. Blogin ja "oikean" kirjoittamisen ero: en keksi muuta yhteyttä, jossa tulisi kirjoitettua tekstiä, joka alkaa tv-arvostelulla ja päätyy henkilökohtaisiin pohdiskeluihin.

Jos kirurgit ja supersankarit tappelis, kummat..?

Hittoako MTV3:n pitää aloitaa Heroes Nelosen menestyssarjojen päälle?

Heroes alkaa ensi viikon jälkeen tulla keskiviikkoisin klo 21, Greyn anatomian päälle ja ennen Jerichoa. Ärsyttää vähän. Mie olen katsonut sitä Greyn anatomiaa. No ei. Rauhoitun. Jos rehellisiä ollaan, paikka on varmaan hyvä ja ihan reilu. Sankareilla ja Jericholla voi ollakin yhteistä katsojakuntaa, joille syntyy mukava putki, eikä Greyn kohdeyleisö ole laisinkaan sama kuin supersankariohjelman.

Mutta mie olisin katsonut molempia. Höh. Nyt tulee varmaan katsastettua ainakin jakso Heroesia. Se kiinnostaa. Jos se on hyvä, Grey saa jäädä. Ehkei se edes ole hyvä.

Ugly Betty on todella hyvä.

Niinku oikeesti.

Huomaan maanantaisin odottavani, että kello lyö kahdeksan ja saan taas sukeltaa sarjan maailmaan. On todella kekseliästä sekoittaa itseironinen saippuaisuus (paraatiesimerkkinä viime jakson lopun käänne) aidosti tunteviin, moniulotteisiin hahmoihin. Henkilöt ovat samaan aikaan karikatyyrejä ja samastuttavia. Kiehtovaa, toimivaa. Äärimmäisen. Kun hahmot toisinaan käyttäytyvät turhan suoraviivaisesti tai ennalta-arvattavasti, sen voi pistää karikatyyriosuuden piikkiin. Kun he toimivat sympaattisesti ja kokevat todellisia tunnekuohuja, heihin todella samastuu. Minulla on katsoessa joskus ollut miltei tippa linssissä. Have your cake and eat it, too.

Kun Betty alkoi, en ikinä odottanut sen kipuavan näin korkealle pakkokatsottavieni listalla. Se vaikutti kornilta, koheltavalta, halvalta ja rumaa päähenkilöään halventavalta. Jostain ihmeen syystä se ei ole mitään näistä!


(Kuvassa ei nyt ole Betty... mutta eikö ollutkin käsittämättömän hauskaa, kun Amandan näyttelijä sai toissajakson kaksoisroolissa olla vaihteeksi ruma?)

Mutta miksei julkkikset ole tv-sarjoissa julkkiksia?

Yksi valitus viime jaksosta. Tämä on asia, joka ärsyttää minua toistuvasti eri sarjoissa. Päähenkilö, tässä tapauksessa Daniel Meade, on kuuluisa, mutta voi silti toimia kadulla ihmeen normaalisti. Häntä ei tuijoteta. Ekstrat painelevat ohi yhtä tyyninä kuin aina. Naapuripöydissä syödään ja käydään omia keskusteluja. Jos jätkän naama on parhaillaan jokaisessa bussipysäkissä ja hän näyttäytyy äkkiä ravintolassa tuntemattoman hammasrautanaisen kanssa, häntä pitäisi tuijottaa, tekstata keltaiselle lehdistölle, ottaa kännykkäkuvia! Saati nyt sitten, että parivaljakko menee tuosta vain kuokkimaan häihin. Eikä kukaan ilmeisesti tunnista. Tosi uskottavaa.

Sama vaivasi minua esimerkiksi Veronica Marsin Loganin kohdalla. Koulussa asiaa saattoi vielä perustella sillä, että jengi oli tottunut, mutta yliopistolla filmitähden poikaa olisi pitänyt ainakin uutuudenviehätyksen ajan tuijottaa. Olis vaan pitänyt. Muu ei mielestäni ole uskottavaa. Tämä asia pistää silmääni joka kerta. Eivätkö tekijät koskaan tule ajatelleiksi sitä? Olisiko sitä liian vaikea toteuttaa, kun ekstrojen pitäisi näytellä? Eivätkö ekstrat osaa muuta kuin kävellä kivikasvoisina omissa maailmoissaan?

Greyn's Anatomy - Kyle XY - October Road

Lupasin kommenttilaatikossa kertoa, kun olen nähnyt Greyn anatomian (Nelonen ke 21.00) parin viikon takaisen jakson. Nyt olen katsonut sen, ja viimeviikkoisenkin. Olihan se... No, iso juttu liittyi Meredithiin, ja itse asiassa mun on sanottava, että pidän sarjassa lähes kaikesta muusta paitsi kyseisestä anorektikosta. Minusta se on ärsyttävä muija. Sarja paranisi, jos se - ja varsinkin sen tekysyvälliset kertojanäänet - poistettaisiin. Joten en ehkä ihan täysillä ollut mukana käänteessä. Lisäksi on päivänselvää, miten tilanne lopulta ratkeaa (eihän Meredith voi valita kuin yhden kosijaehdokkaistaan, eikä kenellekään ole salaisuus, kuka se on). Mutta McDreamy on hauska (ja söötti, ks. alla), joten välillä niiden vuoropuhelut ovat kyllä hyvinkin viihdyttäviä. Mulla on vähän skitsofreninen suhtautuminen tähän sarjaan, kuten huomaatte!


Olen katsonut myös jokin aika sitten mainitsemiani Kyle XY:tä ja October Roadia. Kylen (Nelonen su 17.30) eka jakso oli ihan hauska: avaruuspojan toilailut normaaleissa asioissa syömisestä ja juomisesta lähtien olivat ihmeen sympaattisia, ja teinien sallittiin jopa olla teinejä eikä puhtoisia kiiltokuvaversioita. Toisessa jaksossa heräsi epäilys. Miten kauan samaa nuottia voidaan soittaa tehokkaasti? "Avaruuspoika ihmettelee tätä ja tuota. Hän kokee perusasiat vaikeiksi, mutta oppii aivan outoja juttuja yli-inhimillisen nopeasti." No, kenties sarja kehittyy.


October Road (Nelonen su 18.30) on ihan kamala. Hirvittävää dialogia, outoa juonenkuljetusta. Sinänsä kiinnostava perusajatus on teurastettu ja jauhettu sekavaksi mössöksi. Luin netistä, että tämä oli voittanut kriitikoilta vuoden huonoimman sarjan palkinnon. Täydestä syystä, sanon minä.

Veronica Mars (Subtv su n. klo 00.00).

Pitäisi kirjoittaa monesta uutuudestakin. Mutta aloitan tästä vanhasta.

Viime sunnuntain jälkeen täytyy sanoa, että olin unohtanut, miten hyvä Veronica Marsin 1. kausi on. En ollut aikonut katsoa näitä uusintoja, muta taidan sittenkin. Voisin jopa ostaa 1. kauden omaksi. (Mutta vain 1. kauden. Muut ovat siihen verrattuna ihan skeidaa.)

Veronican alkuperäinen tarina on tarkkaan mietitty, tasapainoinen, monimutkainen kokonaisuus, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Sen huomaa vielä paremmin nyt, kun tietää loppuratkaisun. Pääjuoni on todella hyvä ja tyydyttävä. Veronican tausta on kiehtova. Käsikirjoitus on sulava, nokkela ja täynnä hauskoja kulttuuriviittauksia. Hienoa.

Myöhemmin sarja hajoaa, koska uudet pääjuonet eivät ole murto-osaksikaan yhtä vahvoja eivätkä jaksa kantaa kokonaisuutta. Kaikki pirstaloituu. Jälkiviisaana voi todeta, että sarja olisi pitänyt kirjoittaa rajallisen mittaiseksi. Alkuperäinen tarina, ei aneemisia jatkoyrityksiä. Ja kokonaisuus olisi ollut parempi kaapelilla, kuten sarjan luoja alun perin toivoi. Se olisi ollut synkempi. Tasalaatuisempi. Tavallisena teinisarjana Veronica joutui skitsofreenisesti vastaamaan hyvin monenlaisiin odotuksiin.

Pieni pirstaleisuus on tosin ensimmäisenkin kauden ongelma: asioihin ei syvennytä tarpeeksi, hahmot eivät esiinnyt kyllin säännöllisesti, sivujuonia pannaan pakettiin liian hätäisesti tai jätetään roikkumaan unohtuneina... mutta tämä kaikki on vielä siedettävällä tasolla. Eikä maailmassa ole täysin täydellistä sarjaa vielä tehtykään. Veronica Mars ei ole täydellinen, mutta ensimmäinen kausi on mielestäni eliittiluokan tv-viihdettä. Taidan tosiaan katsoa sen uudelleen.

Pakollinen Big Brother katsottu.

En katsonut taloon menoa. En katsonut torstain ohjelmaa. Mutta eilen blogatessani tirkistelin puolella silmällä uppo-outoja ihmisiä väsäämässä kasvihuonetta ja puhumasta tunteistaan.

Olihan se... No, itse asiassa harvinaisen tuskatonta. Melko ärsyttämättömiä tyyppejä sinne on haalittu. Ei montaakaan järkyttävää häsääjää, ihan hauskoja silti. Se yksi äänestyksessäkin jo oleva blondipimu toki on valittu ihan vain raivostuttamaan kaikki. Onkohan yleisö niin masokistista, että jaksaa katsella muijaa siitä ilosta, että kiduttaa kilpailijaparkoja sen läsnäololla? Briteissä voisi olla. Suomessa ehkä ei.

Enpä ajatellut jäädä BB-koukkuun. Suomessa en ole vielä koskaan jäänyt. Brittien BB:ssä olen joillakin kausilla. Lähinnä, koska joku kilpailija on ollut niin herttainen, kiva ja hauska, että olen vilpittömästi alkanut kannattaa häntä. Esimerkiksi se maailman ihanin homokampaaja (Brian?), joka voitti jonkun ihan niistä ekoista kausista. Ja äänestettiin vielä vuosiakin myöhemmin rakastetuimmaksi BB-kilpailijaksi ikinä. Se vaan oli niin aidosti hauska, nokkela... loputtoman hyväntuulinen, aina kiva ja reilu kaikille olematta silti tylsä, teennäinen tai kynnysmatto. Se on jotain, johon en itse pystyisi koskaan, koskaan, ikinä. Siksi kai ihailen. (En olisi kynnysmatto, pois se minusta. Olisin ilkeä minua ärsyttäville, ja noin stressaavissa oloissa minua alkaisi ärsyttää ihan kaikki, ja minua vihattaisiin.)


Parhaillaan tulee Tartu mikkiin -ohjelman uusinta: Hanna Pakarinen, joku Karoliina, Reino Nordin ja tuo tuo... onks se Jimi Pääkallo?

Tahdon sanoa, että Hanna Pakarinen on ihana. Tässä ohjelmassa on maailman ärsyttävintä, kun joku rohmuaa huomiota: tahtoo laulaa omat, parin ja toisen joukkueen laulut. Harvoin olen nähnyt ketään, joka on noin VÄHÄN sellainen! Hanna antaa muille tilaa tosi hienosti. Ja on aina sympaattinen ja puhuu ihastuttavan kotoisaa Kymenlaakson murretta. Ja osaa laulaa (tosin ei näköjään kauhean laaja ääniala).

Tuo Karoliina mikälie laulaa tosi hyvin, mutta on juuri semmoinen ärsyttävä huomiorohmu. Samoin tuo Jimi Pääkallo. Hyi hyi. Tosi moni esiintyvä taiteilija on, sen on oppinut tästä ohjelmasta. Kai se on heille luonnollista ja normaalioloissa lavalla hyväkin ominaisuus.

Brideshead Revisited (1981)

Yle Teema näyttää uusintana iki-ihanan, Evelyn Waugh'n romaaniin (suom. Mennyt maailma) perustuvaan draamasarjan. (Pe klo 19, uusinnat ilmeisesti sunnuntaisin.)

Tää on niinku niin hyvä. Kenties paras romaanifilmatisointi ikinä. Yhdessätoista tunnin jaksossa ehtii tehdä melkoista oikeutta maltillisen mittaiselle teokselle. 1900-luvun alun Englannin aristokraattinen maailma katoaa toisen maailmansodan jalkoihin. Tunnelma ja teksti aiheuttavat huokauksia.

Nuori Jeremy Irons on ihana. Lapsellisen traaginen Sebastian Flyte on hurmaavimpia hahmoja kirjallisuuden historiassa ja syy siihen, että harkitsisin poikalapsen nimeämistä Sebastianiksi. Hänenkin näyttelijänsä on mukiinmenevä, mutta kuvittelen rooliin salaa 25-vuotiaan Jude Law'n. (Anteeksi, enkö sanonutkaan "avoimesti"?)

Mie varmaan aion katsoa, vaikka olenkin jo nähnyt.

Tuommoista Bladea katsoin.

Olihan siinä... niitä vampyyreja. Ja niinku toimintaa. Perustuu niihin elokuviin. Jotka perustuu niihin sarjakuviin. (Subtv ma klo 23.)

Tehty on vain kymmenen jaksoa. Muuten en jaksaisi katsoa, mutta jotenkin nuo vampyyrijutut ovat kiehtoneet. Saatan tulevaisuudessa katsoa puolella silmällä, jos kotona olen, ja vaikka blogata samalla. Siihen sarja voisi olla omiaan.

En juuri osaa muuta sanoa. Ei mitään isompaa vikaa, muttei suurta viehätystäkään. Päähenkilö on muriseva mörökölli vailla karismaa (lienee isoin vika). Tyttöpäähenkilö on siedettävä, mutta näyttelijälle tuntuu olevan ristiriitaista, että toisaalta pitäisi olla seksikäs misu, toisaalta karski ex-sotilas. Se pahis voi potentiaalisesti olla mielenkiintoinen, jos siitä tehdään mielenkiintoinen. Toivottavasti tehdään.

Tv:ssä alkaa tapahtua.

Uutuuksia: Jericho - Kyle XY - October Road.
Jatkuu: Amazing Race - Greyn anatomia - My Name Is Earl
Alkaa alusta: Buffy the Vampire Slayer - Veronica Mars.

(1) Nythän noita uutuuksia alkaa virrata. Ensimmäinen tulee tänään: apokalyptinen Jericho alkaa Neloselta keskiviikkoisin klo 22.00. Se on niinku vissiin ollut aika iso jutska USA:ssa, joten kiinnostuksella katselen ekan jakson. Apokalyptisista visioista olen tykännyt, joten kiintoisa lähtökohta.

Telkku.comista silmääni tarttuivat äsken myös Nelosen sunnuntai-iltapäivien Kyle XY ja October Road. (Su peräkkäin klo 17.30 ja 18.30, 2.9. alkaen.) Ensimmäinen on jonkinlaista scifiä, en ihan tiedä miten teineille. Pitää tsekata. Jälkimmäinen on draama kirjailijasta/yliopiston luennoitsijasta. Kirjailija- ja yliopistojutut(vrt. Wonder Boys) ovat useasti mieleeni, joten ainakin ajatuksen tasolla kiinnostaa. Kumpikin sarja on saanut jatkoa yhtä vuotta pidemmälle, joten seuraaminen ei ole ajanhukkaa.

(2) Jatkoja: Amazing Race alkaa 2.9. lähtien sunnuntaisin klo 21 sen italialaissarjani päälle. Pitää yrittää järkätä yliopisto niin, että ehdin treenata italiaani tiistai-iltapäivisin uusintojen merkeissä. Kun mie niin tykkäisin katsoa sitä Amazing Racea - mutta en ole valmis luopumaan tunnin kestävistä italiatreeneistä, en!

Greyn anatomia jatkuu keskiviikkoisin klo 21 tuon Jerichon edellä. (Dirt jää sen alta tauolle, kausi loppuu.) En ole ihan hulluna Greyn melodramaattiseen paatokseen, mutta sen komedialliset hetket toimivat kivasti ja sitä on tullut katsottua pikkusiskon seuraksi. Marjukka tykkää melodramaattisemmasta paatoksesta. Ja se McDreamy on tosiaan suhteellisen dreamy, mikä lisää sarjan uskottavuutta ;)

Ai niin, meinasin unohtaa: sydämellinen komedia My Name Is Earl jatkuu Subilla maanantaisin klo 20.30. Se on minusta jotenkin niin herttainen, että katsomisesta tulee hyvä mieli. Ei tartte olla ilkeä ollakseen hauska.


(3) Uusintoja: Subtv alkaa 2.9. näyttää alusta lähtien Buffy the Vampire Slayeria ja Veronica Marsia sunnuntain myöhäisilloissa. Jos joku ei ole koskaan katsonut Buffya, digiboksit nauhoittamaan! Se on herättämiään mielikuvia (ja sitä sukkista 90-luvun leffaa) niin monta kertaa parempi sarja, ettei ole vielä vertaistaan kohdannut. (Eka kausi on vielä hieman lämmittelyä, mutta viimeistään kakkosen puolivälistä alkaa todellinen verbaalinen riemu.) Boksi komeilee hyllyssäni kalliina aarteena. Myös Veronican eka kausi on aika jees. Siitä sarja alkaa luisua yhä epätoivoisemmin alamäkeä, mutta alku on hyvinkin katsomisen arvoinen.

Viva Laughlin saa tuulta alleen.

CBS:n syksyn uutuudesta Viva Laughlinista (perustuu BBC:n Suomessakin esitettyyn murhamysteerimusikaalisarjaan Blackpool) on virallisesti julkaistu muutama video.

Pätkien perusteella homma näyttää ihan hyvältä, vaikkakin musiikkikohtausten osalta ehkä vähemmän luontevalta ja ylivedetyltä kuin brittiversio. Kohtausten leikkaus on kuitenkin varmasti vielä kesken, joten en tiedä, voiko pätkien perusteella sanoa paljoa. Iso plussa: näyttelijöiden äänet tuntuvat olevan pääosassa taustalla kuuluvan musiikin laulajan ääneen nähden eikä päinvastoin! Se oli aina suurin parannustoiveeni BBC:n sarjassa.

Haastattelujen perusteella juonikuviot ovat samanlaiset kuin brittisarjassa, mutta perheen poika ei ole nörttikovis vaan tyttömäinen paritanssiharrastaja... mikä kuulostaa ihan hauskalta :D Ja Hugh Jackman hahmo, päähenkilö Holdenin kilpailija, on ylimääräinen lisäys. Mutta lisäyksiä tarvitaankin. Mikäli sarja lähtee kunnolla tuotantoon, siitä tulee oletettavasti jenkkityyliin vähintään yli kymmenosainen, ei kuusiosainen kuten briteissä on tapana.


Kyllä minä tätä odotan. Suomeen tuloon on tietenkin vielä aikaa, mutta silti. Koska itse Hugh Jackman on projektin suojeluspyhimyksenä (tuottaa, näyttelee sarjassa usein vierailevaa sivuhahmoa), uskallan toivoa, ettei se kaadu ihan yhtä nopeasti kuin useimmat vähääkään erikoisemmat jenkkiuutuudet.

Blogilista ei vaan huomaa päivitystä.

Ärsyttää. Teen turhan kirjoituksen, jos se nyt huomaisi. Se on temppuillut muutenkin viime päivinä.