Mysterious Skin tulee huomenna telkkarista!

Subtv ti 01.05.2007 klo 23.00.

Tämä leffa teki minuun aivan käsittämättömän suuren vaikutuksen, kun näin sen vahingossa elokuvateatterissa Glasgowssa. Taisin mennä katsomaan sitä vain, koska tapanani oli tuolloin käydä kerran viikossa, eikä silloin ollut mitään kiinnostavampaa. Päätin siis katsastaa, millaisen taidepläjäyksen 3rd Rock From the Sunin ja Buffyn teininäyttelijät (Joseph Gordon-Levitt ja Michelle Trachtenberg) ovat tehneet päästäkseen vakavasti otettavien näyttelijöiden kastiin.

Mutta sitten se olikin ihan oikeasti hyvä. Mysterious Skin vaikutti minuun harvinaisen vahvasti ja hallitsi mieltäni monta päivää. En muista montaakaan muuta kertaa, jolloin olisin jäänyt taide-elämyksen sfääreihin yhtä vahvasti yhtä pitkäksi aikaa. (Teatterista ulos kävellessä voi kyllä olla sellainen olo, mutta yleensä se aamuun mennessä haihtuu.)

Mistä on kyse? Pedofiliasta ja sen myöhemmästä vaikutuksesta uhrien elämään. Kaksi poikaa reagoi lapsuuden kokemuksiinsa hyvin eri tavoin. Voin kuvitella, että moni kokee aiheen vaikeaksi, mutta minusta se oli hirveän kiehtova. Ei kuitenkaan ehkä katsi katsoa, jos lasten hyväksikäyttö on rankka paikka.

Miksi se oli hyvä? Katsomisesta on jo muutama vuosi, joten en muista yksityiskohtia siitä, mitä ajattelin. Aihe ja sen käsittely olivat tavattoman kiinnostavat (tuli Lolita mieleen kaikilla hyvillä tavoilla). Näki heti, että teksti perustuu kirjaan, jälleen kaikilla hyvillä tavoilla. Lisäksi Joseph Gordon-Levitt oli täysin yllättäen kasvanut pitkätukkaisesta avaruuspojasta hirmuisen seksikkääksi ja magneettiseksi. (Tarkistin erikseen, että se on mua puoli vuotta vanhempi ;)

Aion itsekin katsoa uudelleen. Mutta varoitan vielä kerran, että älkää kantako kaunaa, jos leffa onkin ällöttävä eikä hyvä. Mua kun ei henkiset ällötykset ällötä vaan kiehtoo. (Siihen sen sijaan voi luottaa, että fyysinen ällötyskynnys on peruskatsojalle riittävän matala, jos minäkin leffasta tykkään.)

Sekalaisia tv-ajatuksia.

Katsoin tuossa kahta uutta sarjaa ja ajattelin niistä niitä näitä.

(1) Pelkkää lihaa (Nelonen pe klo 20.30). Tulipa katsottua puolikas jakso. Hevipojat sekoilee. Jännä yritys suomalaiseksi tilannekomediaksi. Sellaisia on loppujen lopuksi nähty aika harvoin? Silmiinpistävin elementti suoraan That 70s Showsta lainatut välipyörähtelyt ruudulla. Oli kai tuo ihan hauska, mutta vaikutelma jotenkin amatöörimäinen kenties juuri siksi, että jenkkiesikuvista muistutetaan aktiivisesti. Ei ole suomalainen ammattitaito yhtä korkealla. Voisin mä tätä silti kipeänä tai muuten tekemisen puutteessa katsoa. Ihan sympaattisia hetkiä.

(2) Life Isn't All Ha Haa He Hee (YLE1 la klo 22.00). Tässäpä sarja, jolla yhtä dorka nimi englanniksi ja suomeksi (Elämä se ei ole silkkiä vaan). Oikeastaan suomenkielistä nimeä ei voi syyttää mistään: jos on tuollainen lähtökohta, kaikki on sallittua. Kolmikymppisten Britannian intialaisten ihmissuhdesotkuja. Olen iloinen, että dorkasta nimestä huolimatta katsoin. Sarja oli laadukkaan tuntuinen ja sai minut kiinnostumaan. Varsinkin kässäri oli erittäin hieno ja sisälsi kauniita lauseita ja oivaltavia vastakkainasetteluja. Taidan katsoa lisää.

(3) Lisäksi kommentti vanhasta sarjasta. Veronica Mars veti pisteet kotiin hienovaraisella South Park -viittauksella: "What would Stan Marsh say in a situation like this?" Ei käytetty sarjan nimeä. Monikohan yhdisti nimen oikeaan juttuun?

Viittauksen pointti tosin meni vähän metsään. Yleensä Stan (tai Kyle) pitää puheen, jossa ei oikeastaan kiteytetä jakson opetusta sellaisenaan, vaan asetetaan jotain kyseenalaiseksi esimerkiksi äärimmilleen kärjistämällä. Veronica jatkaa vain: "I think we all learned a valuable lesson about faith. You give it to the people you love. But the people who really deserve it are the ones who come through even when you don't love them enough." Joka oli jakson opetus sellaisenaan.

Ja se puhe pitäisi ehdottomasti aloittaa tyyliin "I think we all learned something today." Muoto saa vaihdella, mutta ensin pitää sanoa erillisessä lauseessa oppineensa tänään jotain. Vasta sitten saa jatkaa ja kertoa, mitä oppi. Veronica hyppää suoraan asiaan. Ei ole Stan Marsh tarpeeksi tuttu. Pointsit silti yrittämisestä.

Street Time (2002-2003)

Tämmöinen sarja alkoi uudella Jim-kanavalla. Satuin katsomaan 2/3-silmällä. Hohdokkainta HBO-henkisessä (mutta Showtimen tuottamassa) kokonaisuudessa oli tietenkin Villin pohjolan Rob Morrow. Oli hämmentävän viettelevää nähdä Dr. Fleischman itsevarmana rikollisena. "Olet päässyt ulos kuorestasi. Ooh."

Heh. Emmätiiä. Outo efekti, mutta ilman sitä katsominen olisi saattanut jäädä lyhyeen. Yleensä kun en katso peruutettuja sarjoja. Tämä toisaalta on vähän niillä rajoilla, kun tehtiin kuitenkin kaksi kautta... No joo. Jos katson toiste, katson Morrow'n vuoksi. Muiden hahmojen kohtaukset eivät ihan hyvästä yrittämisestä huolimatta varsinaisesti liimanneet minua ruutuun. Rosoista yritystä oli, mutta imua ei ehkä ihan. Muttei yhden jakson perusteella voi varmasti sanoa.

Nykyäänhän Morrow on Numb3rsissa. Siinä ei tule yhtään samanlaista reaktiota. Johtunee siitä, että hahmo on tylsä ja jää suurisilmäisen neroveljen varjoon. On vähemmän kiehtovaa, että Fleischman on pysynyt hyvänä ja tiukkapipoisena ja mennyt töihin FBI:lle, kuin että hänestä on tullut viilee huumediileri.

Ugly Betty alkoi.

On kiire, mutta lyhyesti. Katsoin eilen ekan jakson.


Yhden jakson perusteella sarja vaikuttaa noin neljätoista kertaa paremmalta kuin ylimarkkinoinnin perusteella olin odottanut. Päädyin puolivahingossa katsomaan koko jakson aidosti kiinnostuneena. Harvoin hahmoihin pääsee noin nopeasti sisälle. Sympatiani heräsivät aivan täysin. Olin odottanut ärsyttäviä karikatyyreja, mutta sain joitakin kolmiulotteisia, aitoja hahmoja ja joitakin hauskoja karikatyyreja. Tosi jees. Katson varmasti lisää.

Olin päättänyt, etten joka viikko kirjoita Ozista...

...mutta... lyhyesti. Se Adebisin ja Saidin välienselvittely viime jakson lopussa. Energia. Vau. Ja kuka olisi sarjan alussa uskonut, että Adebisia kohtaan tuntisi tässä vaiheessa aitoa sympatiaa?

Tulin oikeasti surulliseksi. Mutta on se vaan hyvää tv:tä.

South Park: kausi 11

Minulta meinasi jäädä jenkeissä jo loppuaan lähestyvä South Parkin 11. kauden ensimmäinen puolikas vallan seuraamatta. Olen ollut liian kiireinen hankkimaan jaksoja käsiini. Lisäksi syksyllä esitetystä 10. kauden jälkiosasta jäi huono maku suuhun. Se oli kokonaan vailla huippuhetkiä. Oli joitakin ok-jaksoja ja monta pohjanoteerausta. Pelkäsin kai, että sama meno jatkuu.


Olisi pitänyt jaksaa uskoa. Olisi pitänyt muistaa, että edelliset loistavat jaksot olivat kuitenkin vain vuoden päässä, 10. kauden ekalla puoliskolla. (Mahtava kaksiosainen Cartoon Wars!)

Nyt olen vihdoin saanut aloitettua kauden katsomisen, ja neljästä ekasta jaksosta kolme on ollut aivan mahtavia! Ensin oltiin poliittisia - pilkattiin järjettömiä skandaaleja, joita tabusanojen käytöstä USA:ssa syntyy (Stanin isä sanoo vahingossa "nigger" telkkarissa, ja siitä se lumipalloefekti lähtee). Toka oli vailla sanomaa, mutta South Parkin toinen vahvuus onkin lasten kuvaaminen riemastuttavasti ja samastuttavasti tekemässä riiviömäisiä lasten juttuja. Cartman sekoili. Kyse oli homoepäilyistä ja käytännön piloista. Lopussa nauroin tosi kovasti.

Viimeistään kolmas jakso todisti minulle, että sarja on palannut loistovireeseen. Täit pikkupojan päässä vertautuvat ihmiseen maapallon loisena. "Hyväksikäyttämämme maailmako muka olisi elossa? Hah. Miten niin se yrittää tuhota meidät tajuttuaan, mitä teemme sille? Aargh, apua, aargh, happosade." Voi että. Samaan aikaan Matt Stonen alter ego, herkkä juutalainen Kyle osoittaa jälleen olevansa paras ihminen poikalaumassa ja yksinäinen, valveutunut täi lähtee eeppiselle vaellukselle. Oikeesti, tää on silkkaa neroutta.

4. osa... ei huono, mutta vähemmän hyvä. 24-parodia. Ihan hassuja oivalluksia stereotypioista ja terroristeista ja arkkivihollisista (arvasin totaalisesti sen englantilaisjutun), mutta kokonaisuus mulle enemmän kuin vähän liian mauton ja Cartmanin örvellykseen keskittynyt. 24:n väki oli kumminkin tykännyt niin, että lähetti South Parkin studioille ydinkärjen. Siis oikeesti. Leikkiydinkärjen arvostuksensa osoituksena.

Tervetuloa takaisin elämääni, South Park. Toivottavasti pysyt luonani vielä pitkään.

Mietin tässä, että 11 vuotta. Kuka olisi alussa uskonut, että alatyylinen sarja räävittömistä 8-vuotiaista kestää enemmän kuin kaksi kautta? Itse ainakin pidin sitä hetken huumana, trendijuttuna, jonka uutuudenviehätys katoaisi nopeasti. Olen ihan tosi iloinen, että olin väärässä. South Park on lunastanut paikkansa tv-historiassa. Sarja on kasvanut ja kehittynyt merkittävästi vuosien varrella. Siitä on tullut monta kertaa fiksumpi. Rohkea ja tabuja rikkova se on ollutkin aina.


Ei kun jatkamaan katselua...

Ei se Oz ole täydellinen.

Pääsin näköjään kirjoittamisen makuun, ja eilen telkkarin ääressä mietin seuraavaa Ozista (Kylmä rinki) (Nelonen ma n. klo 22.25).

Oz on sitten makea sarja. En pääse yli siitä, miten hienosti se on kirjoitettu... miten täydellistä dialogi on.

Minun on kuitenkin pitänyt kirjoittaa seuraavaa: juonenkuljetusta ei ihan aina voi ylistää yhtä täydelliseksi. Tilanteet tuntuvat usein toistuvan samanlaisina, eivätkä hahmot juuri opi tai kehity. Asiat tapahtuvat omituisen hitaasti tai nopeasti vain, koska se sopii juoneen (tuomio voi tulla päivässä tai viipyä vuosia yms). On myös hullua, miten iso osa alkuperäisistä hahmoista on jo kuollut. Luulis nyt jonkun joskus selviytyvän vankilasta hengissäkin.

Nämä kauneusvirheet ovat kuitenkin pieniä verrattuna siihen, miten ihana sarjan dialogia on kuunnella ja täysillä näyttelevien, rohkeiden esiintyjien työtä seurata. Ah. Loistava sarja, helmi. Olen sanonut sen jo, toistan sitä ikuisesti.

Kuukauden lainaus.

Said: So, how does that sex make you feel? You feel better about yourself?
Beecher: No, worse.
Said: Then why do it?
Beecher: Because at least I'm feeling something. I'd prefer to be happy, but self-hate'll do in a pinch.
Said: Don't hate yourself.
Beecher: Why not? My son's dead because of me, my daughter's a mess because of me and Keller... Keller doesn't love me. But I tried this new detergent, it really seems to get the whites clean.

(Mietin tässä... onko ihan skitsoa, että "Because at least I'm feeling something" toi minulle heti välittömästi mieleen Buffyn 6. kauden? Ei kai. Ajatus "harrastan-seksiä-tunteakseni-edes-jotain" luo yhteyden, joka ei ole vain omassa päässäni.)

Muutama sirpale.

Vaikka koen päivittäneeni tätä blogia hyvin vajavaisesti ja keskittyneeni huomattavasti enemmän esimerkiksi leffapäiväkirjaan, jostain syystä tälle kertyy tilaajia. Päivitetään nyt siis tätäkin. Vaikkapa eilen tv-ohjelmien ääressä ajattelemillani satunnaisilla asioilla.

(1) Veronica Mars (Subtv su klo 20.00) on ollut yllättävän hyvä viime aikoina: sivuhahmoillakin on ollut oikeasti tekemistä ja maailma on tuntunut kolmiulotteiselta. Nyt ollaan kuitenkin taas ikävästi lipsumassa kohti entistä. Olenkin kuullut huonoja asioita tästä kolmoskaudesta sen edetessä. Neljännen kauden kohtalo on jenkkilässä vielä ilmassa, ja lopetusuhan alla kamppailevien tekijöiden tuotantoyhtiölle tarjoamien vaihtoehtojen joukossa on myös rankasti uudistettu versio, jossa hypätään ajassa ja Veronica on jo FBI-agentti. Kuulostaa kiehtovalta.

(2) Tanssii tähtien kanssa (MTV3 su klo 19.39): on ikävän ennalta-arvattavaa, että Mariko, koko kansan lemmikki ja tuhkimotarina, voittaa kisan. En ikinä tykkää, kun jännitettävää ei jää tarpeeksi. Onhan se tyttö valtavan hyvä, mutta on ihan tylsää tietää se. Toivottavasti asiat vielä muuttuvat jänskempään suuntaan.

(3) Twin Peaks (tuli MTV3 su n. klo 22.35, jatkuu nyt vain Subtv:llä) luisuu jo kovaa vauhtia kohti outouden suota. On se sääli. Alku on aina tosi hyvä, loppu täyttä dadaa. Lynch kirjoittaa niin loistavaa tekstiä ja ohjaa sen niin kauniin surrealistisesti, että on sääli, ettei hän oikeastaan vie tarinaa mihinkään vaan tyytyy haahuilemaan absurdiuksien ihmemaassa. (Anteeksi, jos tämä kuulostaa Lynch-fanien korvissa silkalta pyhäinhäväistykseltä. Minä en ole Lynch-fani.)

Idols-finaali tulee, ja...

Tuo Ari on hiton hyvä.

En ole katsonut koko kilpailua kuin yhteensä noin puoli tuntia koko kaudella, mutta hänen laulunsa liimaa minut aina paikoilleni kuuntelemaan.

Siinä on sitä jotain. Aitoa eläytymistä, vaivatonta suorittamista, hieno ääniala ja kykyä kikkailuun. Kouluttamattomana ja kokemattomana parempi kuin moni ammattilaulaja. Hänestä tulee vielä kokemuksen myötä täydellinen.

Musikaalilavoille vaan. Heh. Ei taida olla hänen juttunsa, mutta juuri tuollaisella äänellä olisi kovasti kysyntää. En voi olla ajattelematta.

Lisäys: Paitsi, että just veti Black Hole Sunin ihan epävireisesti. No voi.