Luovutin vihdoin Jerichon suhteen.

Tajusin toki nopeasti, että Jericho on sokerista, ennalta-arvattavaa sankari- ja yhteisöllisyyslässytystä. Minua kuitenkin jaksoi kiinnostaa tarinan aihe: millaista on elää apokalyptisessa maailmassa?


Ikävä kyllä apokalyptisuudestakaan ei ole irronnut mitään valtavan kiinnostavaa. Näkemys on kovin pessimistinen. Eikä koko maailma ilmeisesti ole tuhoutunut missään elämää suuremmassa ydiniskussa - Amerikkaan vain on hyökätty suuressa mittakaavassa. Tämä herättää väistämättä kysymyksen siitä, miksi ihmeessä muu maailma ei ole jo ilmestynyt auttamaan! Tokihan tositilanteessa kävisi näin. YK-joukot karauttaisivat paikalle viimeistään säteilyn laskeuduttua. Ydinkatastrofin pitäisi kohdata koko maailmaa, jotta ihmiset todella jäisivät oman onnensa nojaan. Yhtälö ei ihan mene jakeluun.

Mutta sarja onkin juuri niin periamerikkalainen, että muun maailman totaalinen unohtaminen on täysin odotettavaa. Kun ihmissuhdekuvioitakin on pyöritetty melko neuvottoman tuntuisesti (ihan kuin kirjoittajat eivät olisi etukäteen päättäneet, mitä tahtovat tehdä), en jaksa enempää. Jätän sarjan tähän. Kävin lukemassa salaisuudet Wikipediasta, se riittää minulle. Hehe.

Taas tulee musikaalia telkkarista.

High School Musical 2 (YLE2 su klo 19.10) - Musikaalitähditetty Tartu Mikkiin (YLE2 pe klo 21)

Tänään saamme ihailla High School Musicalia numero 2. Jos siis viimekertainen sai sinut himoitsemaan lisää teinien seikkailuja, rukouksiisi on vastattu. Tästä toisesta tv-elokuvasta huomaa ensimmäisen suosion: tuotantoarvot ovat selkeästi paremmin kohdallaan ja kässäri on hiotumpi - mielestäni jopa oikein onnistunut, kun ottaa huomioon, että kohdeyleisönä ovat varhaisteinit. Ilahduttavaa on myös, että ensimmäisestä osasta lahjakkaimpana esiintyjänä erottunut blondipahis Sharpayn Ryan-veli (joka hatuistaan muistetaan) on ansaitusti päässyt paljon suurempaan rooliin.

Musiikin taso ei ikävä kyllä ole parantunut. Miltei päin vastoin: biisit on tällä kertaa ylimiksattu niin metallisen kuuloisiksi, ettei musikaalille tärkeä illuusio siitä, että hahmot laulavat oikeasti tilanteessa, toteudu oikein ollenkaan.


Tartu Mikkiin sisältää ensi perjantaina koko rahan edestä musikaalitähtiä. Minut vetää ruudun ääreen varsinkin TTT:n Jari Ahola, joka on ihan mielettömän hyvä laulamaan ainakin niiden esitysten perusteella, joissa olen hänet nähnyt. Niinku oikeesti to-del-la hyvä. Työkaveri ja kyseisen karaokeohjelman juontaja, Hintsasen Sami, jää kirkkaasti toiseksi, vaikka pätevä onkin.

Huff (Nelonen ke klo 23.25)

Huff on laatusarja, joka vie minut henkilökohtaisesti aikamatkalle. Katsoin sen ensimmäistä kautta Glasgow'ssa kaapelikanavalta. Olin aivan eri kulttuurissa ja mielentilassa. Ei ollut tekstityksiä. Näin monen vuoden jälkeen tuntuu melkoisen oudolta katsoa toista kautta täällä Suomessa. (Ja jostain syystä tekstitykset häiritsevät minua harvinaisen kovasti. Yritän kestää.)

Huff on todella hyvin kirjoitettu sarja. Ja aivan poikkeuksellisen hienosti näytelty. Nautin ensimmäisestä kaudesta todella paljon. Sarja eroaa tavanomaisista suosikeistani siinä, että siinä ei tapahdu mitään valtavan ihmeellistä. Se kuvaa psykiatrin ja hänen perheensä elämää todentuntuisesti. On teinipoika, alkoholistimummo, hullu veli ja rappioelämää viettävä nuoruudenystävä. Kaikki elävät elämäänsä, ja jotenkin tästä saadaan harvinaisen toimivaa draamaa.

Aion todellakin katsoa tämän toisen kauden. Lisää ei ikävä kyllä ole tehtykään.

Guitar Heron looginen jatko-osa on...

En olekaan aikoihin hehkuttanut South Parkia.

11. kauden toinen puolikas on yhtä jaksoa vaille paketissa. Se on ollut ihan ok, mutta varsinaisia huippujaksoja ei ole ollut. Ilmeisesti Trey & Matt eivät kuitenkaan tunne itseään uupuneiksi, koska jatkoivat sopimusta äskettäin 15. kauteen. Ilman jatkoa maaliskuussa alkava 12. kausi olisi jäänyt viimeiseksi.


On pakko mainita yksi asia uusimmasta jaksosta Guitar Queer-o. Siinä Stan ja Kyle saavuttavat menestystä, mainetta ja mammonaa Guitar Hero -pelin kentillä. En ole aikoihin nauranut tv:lle niin makeasti kuin seuraavalle kohtaukselle: Stan menee kauppaan, josta osti Guitar Heron. Pelikauppias kysyy, miten pelaaminen sujuu, ja kaivaa sitten tiskin alta pelin loogisen jatko-osan. Jotain "rentouttavaa", joka saa soiton kulkemaan paremmin.

"Have you ever heard of... Heroin Hero?"

Ehe ehe ehe.

"You could call it the ultimate first person shooter."

Stan myös ostaa kyseisen pelin, joka on naurettavan addiktiivinen ja täysin järjetön. Pelaaja jahtaa ikuisesti lohikäärmettä, jota ei voi saada kiinni. Myöhemmin pelikauppias mainitsee vielä pelin Rehab Hero, mutta siihen ei enää lähdetä.

High School Musical tulee tänään tv:stä.

Vinkkini kiinnostanee vain musikaalifaneja ja 8 - 14 -vuotiaiden tyttöjen vanhempia. Tänään, sunnuntaina, on mahdollisuus nähdä, mikä on viime vuosina villinnyt USA:n varhaisteinit. YLE2 klo 19.10.

High School Musicalin soundtrack oli vuoden myydyin levy, ja sen jatko-osa oli katsotuin kaapeli-tv-ohjelma koskaan. Ikinä. Kautta aikojen. (Se on oikeesti aika iso saavutus. Kaikkien suursarjojen finaalit ja urheilulajien huippuhetket jäivät kakkosiksi.)


Vouhkaukseen nähden itse teos on yllättävän keskinkertainen. Se on ihan symppis, mutta varsinkaan musiikki ei ole erityisen mukaansatempaavaa. (Paras hetki on Stick to the Status Quo koulun ruokalassa - siinä on oikeaa musikaalitunnelmaa.) Tarina on kopioitu Greasesta ja tuhansista samanhenkisistä nuorisoelokuvista. Kässäri on ihan ok, mutta käänteet toki arvaa sadan kilometrin päästä. (Olen muuten sitä mieltä, että kakkososan tarina ja kässäri olivat toimivammat. Suorastaan virheettömät. Aukottoman tyylipuhtaat. Ennalta-arvattavat toki silti, mutta nuortenelokuvat ja musikaalit eivät yleensä loistakaan yllättävyydellään.)

Mutta tämän tv-musikaalin laatu onkin sivuseikka. Vaikutukset ovat tärkeämpiä kuin itse tuote. Halvalla tehty hattara on tehnyt musikaaleista taas siistin jutun nuorison keskuudessa ja sai heidät esimerkiksi sankoin joukoin katsomaan Hairsprayta. Se on yksinomaan hienoa.

Joss Whedon palaa televisioon! Joss Whedon palaa televisioon!!!

"Honey, I accidentally created this Fox show."

Joss "Buffyn luoja" Whedon ja Eliza "Faith" Dushku ovat kehittäneet sarjan. Joss käsikirjoittaa, Eliza näyttelee pääosaa. Tämä tapahtui kuulemma vahingossa, kun he olivat muuten vain lounaalla yhdessä.

Olen AIVAN sanaton. Tämä ei ehkä järisytä koko maailmaa, mutta maailmassa on paljon Joss-faneja, jotka tällä hetkellä ovat pyörtymäisillään. Ooh.


Niin, millainen sarja se on? Sen nimi on The Dollhouse. Ei liene yllätys, että sen maailma sisältää spekulatiivisia elementtejä. Kokonaisuus on kuulemma tarkoitettu kommentiksi maailmastamme, jossa ihmiset odottavat saavansa mittatilausviihdettä nappia painamalla. Eliza näyttelee tyttöä nimeltä Echo. Echolla ei ole omaa persoonallisuutta, vaan hän elää lapsenomaista elämää omituisessa Nukkekodissa kollegojensa kanssa. Nukkekodin asiakkaat tilaavat Nukkekodilta "työntekijöitä" tarkkaan määriteltyjä skenaarioita varten, ja tyhjät ihmiskuoret ohjelmoidaan täyttämään kulloisenkin skenaarion vaatimukset. Skenaarion loputtua nuket unohtavat kaiken ja palaavat tyhjään, lapsenomaiseen tilaansa.

Tässähän ei olisi paljoa juonta, ellei Echo vähitellen alkaisi muistaa asioita ja tiedostaa olevansa oikea ihminen. Kuka hän oli ennen kuin joutui nukkekotiin?

Kuulostaa ihan kiinnostavalta. On myös muistettava, että Jossin jutut ovat yleensä sata kertaa parempia kuin paperilla kuulostaa. Kuka olisi esimerkiksi uskonut, että tarina vampyyreja tappavasta teinitytöstä voisi olla syvällinen?

Jos tätä typerää käsikirjoittajien lakkoa ei olisi, ensimmäiset jaksot olisi kuulemma voitu saada ulos jo keväällä. Nyt ei tiedetä, miten pitkään lakko kestää, mutta sarjaa suunnitellaan syksyksi 2008. Ja se tulee IHAN varmasti. Sitä myös kuvataan takuuvarmasti ainakin seitsemän jaksoa. Joss kieltäytyi tekemästä sarjaa, joka voidaan lopettaa kahden ekan jakson jälkeen, jos katsojia ei löydy.

Mutta katsojia on PAKKO löytyä! Hii!

Olen iloinen siitä, että Joss ja Faith - eiku Eliza :D - tekevät taas yhteistyötä. Mielestäni Eliza oli aina sata kertaa parempi näyttelijä kuin vaikkapa Sarah Michelle Gellar.

"He's my favorite genius," Dushku said. "And my favorite friend. He's been like a big brother ... and the only person out here I've ever wholeheartedly trusted, because he's never let me down."

Linkki lisätietoihin Whedonesquessa on tässä. Whedonesque linkittää vaikka mihin artikkeleihin.