29. marraskuuta 2007

Luovutin vihdoin Jerichon suhteen.

Tajusin toki nopeasti, että Jericho on sokerista, ennalta-arvattavaa sankari- ja yhteisöllisyyslässytystä. Minua kuitenkin jaksoi kiinnostaa tarinan aihe: millaista on elää apokalyptisessa maailmassa?


Ikävä kyllä apokalyptisuudestakaan ei ole irronnut mitään valtavan kiinnostavaa. Näkemys on kovin pessimistinen. Eikä koko maailma ilmeisesti ole tuhoutunut missään elämää suuremmassa ydiniskussa - Amerikkaan vain on hyökätty suuressa mittakaavassa. Tämä herättää väistämättä kysymyksen siitä, miksi ihmeessä muu maailma ei ole jo ilmestynyt auttamaan! Tokihan tositilanteessa kävisi näin. YK-joukot karauttaisivat paikalle viimeistään säteilyn laskeuduttua. Ydinkatastrofin pitäisi kohdata koko maailmaa, jotta ihmiset todella jäisivät oman onnensa nojaan. Yhtälö ei ihan mene jakeluun.

Mutta sarja onkin juuri niin periamerikkalainen, että muun maailman totaalinen unohtaminen on täysin odotettavaa. Kun ihmissuhdekuvioitakin on pyöritetty melko neuvottoman tuntuisesti (ihan kuin kirjoittajat eivät olisi etukäteen päättäneet, mitä tahtovat tehdä), en jaksa enempää. Jätän sarjan tähän. Kävin lukemassa salaisuudet Wikipediasta, se riittää minulle. Hehe.

2 kommenttia:

Paavo kirjoitti...

en edes jerichon suhteen aloittanut, koska vahvasti epäilin sitä mitä itse olet havainnut.

kaipaisin valistunutta mielipidettäsi komediasarjasta Peep Show. huomenna sunnunntaita tulee subteeeveeltä 20:30

katso edes tuomitaksesi. minun mielestäni parasta brittikomediaa sitten konttorin ja bigtrainin

Anne kirjoitti...

Oh no! Missasin sen juuri. Lupaan katsoa seuraavalla kerralla. En ole ihan varma, onko kysessä sarja, jota katsoin kerran vahingossa puoli jaksoa ja joka oli ihan mielettömän hauska. Mutta katsotaan.