The L Word

En ollut ikinä katsonut L-koodia. Sitten käänsin sitä työkseni pari jaksoa ja yllätyin.Sehän onkin aika hyvä sarja. Ei mikään uskomattoman nerokas, mutta valtavan paljon kiinnostavampi kuin olin kuvitellut. Olin Subtv:n tahallisen provosoivien promopätkien nojalla erehtynyt pitämään sitä skandaalihakuisena lesbopornona, mutta sehän onkin ihan vakavasti otettava draamasarja. Hahmoista monet toki ovat lesboja, ja välillä tätä tosiasiaa lypsetään liikaakin, mutta juonikuvioista moni pyörii ihan universaalien asioiden ympärillä. Sitä paitsi tabuaiheet miellyttävät minua. Aina. Olisi toki pitänyt tajuta se.

No, ei tämä kai ole enää tabu, koska aiheesta on kaupallinen sarjakin. Mutten ole toistaiseksi keksinyt parempaa määritelmää sille, mitä tarkoitan. Homoseksuaalisuus. S&M. Pedofilia. Kaikki poikkeuksellinen kiinnostaa minua taiteessa hirveästi (ja onko "poikkeuksellinen" edes poikkeuksellista? meistä jokaisessa on jotain epätavallista) On vaan niin kiinnostava kurkistaa erilaisten ihmisten mieliin.

En oikeastaan ollut tajunnut tykästyneeni sarjaan ennen kuin äsken käänsin sattumalta kanavaa Big Loven jälkeen ja jämähdin katsomaan melkein koko jakson. Nyt sarja jäi tauolle. Saatan jatkaa katsomista, kun se joskus palaa.

Ei pitäisi olla näin yllättynyt. Queer as Folk (alkuperäinen brittisarja) on kuitenkin lempisarjojani kautta aikojen. Ehkä kaikkein rakkain. Toisaalta ei tietenkään pidä vetää yhteyksiä sarjojen välille pelkän hahmojen seksuaalisen suuntautumisen nojalla - mutta olisinko voinut tajuta antaa tilaisuuden? Olisin.

Elisa di Rivombrosa

Ihana Elisa saattaa näyttää kauniiden ihmisten patsastelulta korseteissa, mutta on pohjimmiltaan rautaisen ammattitaitoisesti kirjoitettu draama, joka on edetessään yllättänyt minut positiivisesti.

Aloin katsoa Elisa di Rivombrosaa puhtaasti, koska katson kaiken italiankielisen. Italia on kakkoskieleni heti englannin jälkeen, eikä sen ylläpitoon tarjoudu rajattomasti tilaisuuksia, joten katson kritiikittömästi kaiken, Teemalla esitetyistä ö-luokan dekkareista lähtien. En odottanut Elisalta paljoa.

Pääsyy siihen, etten odottanut paljoa, oli Elisan ensimmäisen tuotantokauden lähdemateriaali: Samuel Richardsonin 1740-luvulla kynäilemä romaani Pamela. Kyseinen teos on harlekiiniromaanien edelläkävijä, aikansa kioskikirjallisuutta. "Oikeat" aikalaiskirjailijat pilkkasivat tätä saarnaavaa tarinaa hyveellisestä tytöstä houkutusten keskellä. Toki lähdemateriaali myös näkyy sarjassa: juonenkäänteitä ei voi tylsyydestä tai sokerin puutteesta moittia.

Pikkuhiljaa aloin silti nähdä sarjassa enemmänkin. Jo ensimmäisellä kaudella käsikirjoittajat tekivät hyvää työtä luontevan dialogin laatimisessa ja yrittivät aina tarjota hahmojen dramaattisellekin toiminnalle sisäisesti uskottavat motiivit. Suurin harppaus tapahtui kuitenkin toiselle kaudelle siirryttäessä. Lähdemateriaali oli käytetty loppuun, ja käsikirjoittajat saivat vapaat kädet. He onnistuivat ihmeekseni mainiosti pitämään käsissään moninaisten juonilankojen paksun nipun, antamaan suurille ja pienille hahmoille omat tärkeät hetkensä ja kaiken kaikkiaan luomaan illuusion todellisista, samastuttavista henkilöistä, joihin huomasin yllättäen kiintyneeni. Tähän ei joka sarjassa pystytä. Elisa kenties olisi ollut (vielä) parempi sarja, jos käsikirjoittajat olisivat alusta asti keksineet tarinan itse.

Toisen kauden alku oli malliesimerkki hyvästä, tasapainoisesta tv-käsikirjoittamisesta. Rautaista työtä. Alkoi tuntua siltä, että Elisasta voisi vielä kehittyä oikeasti loistava (vaikkakin sokerinen ja historialliseen korrektiuteen pyrkimätön) draama. Sitten tapahtui makuuni turhan radikaaleja muutoksia. Kuolemia sun muuta. Minusta ensimmäisen kauden pohjalle olisi maduttu rakentamaan toinen kausi suoraan, ilman massiivisia muutoksia ja hahmovalikoiman uudistuksia. Toisaalta nämä muutokset esiteltiin ja käsiteltiin niin hienosti kuin vain voi. Hitaasti, vaihe vaiheelta ja sisäisen logiikan tai uskottavuuden kärsimättä. Ammattitaitoa siis jälleen. Enkä halua syyttää kirjoittajia kaikesta, mistä en pidä, koska en tiedä muutosten taustoja. Hahmoja esimerkiksi kuolee usein, koska näyttelijät tahtovat pois sarjoista.

Elisa on vähä vähältä ansainnut kunnioitukseni. Aluksi katsoin sitä kieliharjoituksena, melodraamalle naureskellen, mutta nykyään huomaan jännittäväni hahmojen kohtaloita. Olen kiintynyt heihin. Ennakkoluuloni olivat aivan liian jyrkkiä.

Jane Eyre (eli Kotiopettajattaren romaani)

YLE1 - ti klo 21.00.

Eilen alkoi BBC:n sadastuhannes uusintaversio Charlotte Brontën klassikkoromaanista Jane Eyre. Oli etukäteen selvää, että katsoisin sarjan, oli se millainen tahansa. Olen lukenut romaanin huomattavan monta kertaa ja opiskellut sitä sekä Suomessa että ulkomailla. Osaan sen ulkoa etu- ja takaperin. Se on minulle rakas. (Jane Eyre on ihmeen moderni, epäsovinnainen, tarkkanäköinen ja suorasanainen kuvaus uniikeista henkilöistä. Sen ainoa kauneusvirhe ovat loppupuolen käsittämättömät yhteensattumat, jotka joskus karsitaankin filmiversioista. Brontët kuitenkin pitivät yliluonnollisesta ja uskoivat kohtaloon, joten yhteensattumat on hyväksyttävä.)

Tässä valossa tunnelmani sarjan eilistä ensimmäistä jaksoa seuratessani olivat kaksijakoiset. Tämä tuntuu olevan tyylikäs, kauniisti kirjoitettu ja melko uskollinen versiointi - joka kuitenkin tuntuu kulkevan liiankin tuttuja polkuja, lisäämättä mitään aiemmin filmille vangittuihin versioihin. Onko vika paradoksaalisesti siinä, että itse tunnen tarinan liian hyvin? Se tuntuu hyvinkin mahdolliselta.

Jane ja Rochester tuntuvat rooleihinsa suhteellisen sopivilta. Thornfield Hall on aivan massiivinen kivilinnoitus kartanon sijaan! Siinä on oikein pohjoistorni, ei pelkkää ullakkoa. Tunnelmallinen ympäristö, vaikkei ihan kirjaa noudatakaan. (Mutta, öö... (korosta spoileri) miten se voi palaa?)

Tuli mitä tuli, katson tämän mielelläni loppuun. Ja osa oli vasta ensimmäinen. Kenties versiointi tulevissa kolmessa osassa vielä räväyttää eteeni jotain omaperäistäkin ja puolustaa paremmin paikkaansa.

Amazing Race - Survivor - Veronica Mars

(1) Nyt loppui se Amazing Race. Oli aika kuiva finaali. Olin odottanut huimempia tehtäviä. "Syökää pizza." "Juoskaa maaliin." "Loppu." Ahaa. Jotenkin... ei niin kovin jänskää. (Oli se silti hieman. En voi kieltää pulssini kohonneen. Muttei mitään verrattuna edellisiin kausiin.) Kai Freddyn ja Kendran voitto oli ihan ookoo. En minä niitä vihannut. Mutta kaukana olivat ne päivät, kun itkin kilpaa voittajaparin kanssa. Kaudella jos toisellakin.

(2) Tilalla alkaa Survivor. Kyllä minä sitäkin aion katsoa, ihan vain vanhojen aikojen muistoksi. Ekoilla kausilla se oli ihan paras ohjelma. Sittemmin on tullut Amazing Race ynnä muut... no, lähinnä Amazing Race... ja Survivor tuntuu melko teennäiseltä juonittelulta. On vaikea uskoa, miten vähän merkitystä kenenkään omalla suoriutumisella on. Kaikkessa on kyse numeroista ja äänistä ja pelistä voi tippua täysin satunnaisen tuntuisesti. Niin ne ajat ja vertailukohteet muuttuu.

(3) Eilen tuli myös Veronica Marsin 2. kauden finaali. Se oli kerrassaan onnistunut. Kauden vikoissa kahdessa jaksossa sarja onnistui täyttämään toiveeni: se tasapainotteli kaikkia juonipalloja ilmassa samaan aikaan, mitään unohtamatta. Eilinen vika jakso oli oikeesti tosi jännä ja palautti pitkälti uskoni sarjaan. Vieläkin kohtaukset olivat hiukan hätäisiä makuuni (vrt. esim. Buffyn piiiiitkät keskustelut, joissa kaikki tulee varmasti selvitetyksi pohjia myöten). Tunnelataus oli kuitenkin todellinen ja kaikki kiinnostavaa. Unikohtaus oli suorastaan koskettava.

Iskä oli huoneessa, kun rupesin katsomaan jaksoa, ja hänhän liimautui telkkariin kanssani aivan täysin ja ryhtyi kyselemään, mikä sarja tämä oikein on. Heh. Jouduin sanomaan, ettei tämä aina ole aivan yhtä jännä.

Veronica jatkaa näköjään heti perään kolmannen kauden jaksoilla. Kiva juttu. Sinänsä tosin huono, että olin luullut pääseväni Tanssimaan tähtien kanssa samalla ohjelmapaikalla. Taidan sittenkin edelleen tanssia vain mainoskatkoilla. Harmi.

Big Loven yllättävät yhteydet Veronica Marsiin.

Eli miksi se on täynnä Veronica Marsin näyttelijöitä?

Tämä hämmentää minua. Teinitytär on Veronican murhattu paras ystävä Lily. Tämän työkaveri hampurilaispaikassa on Veronican tietokoneneroystävä Mac, ja nyt teinipojan yökyläkaveri oli Macin poikaystävä! Kolme ihmistä kolmessa jaksossa. Kun tuo poikakin vielä ilmestyi, katsoimme Marjukan kanssa toisiimme jo aivan ällistyneinä. (Teinitytär on selkeä vakkarihahmo, mutta kaksi muutakaan eivät ehkä vaikuttaneet ihan kertavierailuilta.)

Sattumaa? Vai johtuuko kaikki asiasta, josta olen valittanut: Veronica Marsissa tärkeillekään sivuhahmoille ei anneta tarpeeksi ruutuaikaa. On lähdettävä muihin töihin. Heh. Mahdollista.

Noin muuten Big Love on kolmen jakson perusteella oikein katsottava. En vielä ole jäänyt syvästi koukkuun, mutta sarja on aidosti omanlaisensa ja ehdoton parannus Täydellisistä naisista. Tuomaristo harkitsee vielä lopullista päätöstä.

Edit: tämä posti takkuili. Poistin kuvat ja oudot koodinpätkät. Nyt pitäis toimia.

Amazing Racen finaali tulee ensi viikolla.

Minulla on erittäin selvä suosikkipari: käsittämättömän söpöiset kristityt kaukoseurustelijat Kris ja Jon.

Heitä ei puoliväliin kilpailua edes huomannut, mutta paineiden kasvaessa ja parien vähentyessä he ovat erottuneet yhä enemmän edukseen olemalla hermostumatta ja tiuskimatta toisilleen. Koskaan. (Toki editoinnilla voidaan vääristää vaikutelmia, mutta uskon mielikuvan olevan suht' oikea, koska parin hermostuttua lievästi tosi huonosta taksikuskista erään toisen joukkueen mies kommentoi typertyneenä: "Ensimmäinen kerta koko kisassa, kun näin Jonin hermostuvan.")

Äh. Ei koskaan, koskaan, koskaan pitäisi etsiä kuvia tai tietoa tosi-tv-jutuista. Yleensä käy aina niin, että samalla saa selville voittajan. Niin taisi nytkin jo käydä. Siksi ihan huono kuva: en halunnut ottaa yhtään enempää riskejä, koska en ole varma, ehdinkö saada oikean mielikuvan vai en.

Halusin vielä sanoa, että kärsivällisyyden ja aurinkoisuuden lisäksi tämän illan jaksossa vaikutuksen teki parin sananvaihto: "Kiina ei ole germaaninen kieli." "Niin, ei ole yhteisiä kantasanoja." Ja edellisellä viikolla he kommentoivat Kiinaa: "Kommunikointi on vaikeaa, mutta se ei ole näiden ihmisten vika, vaan meidän. Olemme heidän maassaan, emmekä osaa kieltä."

Ensimmäinen sananvaihto ilmaisee selkeästi yleissivistystä (luultavasti akateemisuutta), jälkimmäinen valveutuneisuutta, suvaitsevaisuutta ja ei-itsekeskeisyyttä. Kaikki loistavan hyviä arvoja ja aina (omista ennakkoluuloistani johtuen? heh) positiivisia yllätyksiä jenkeissä.

Lisäsin tämän blogin blogilistalle.

Ei täällä vielä järjettömästi katsottavaa ole, mutta yhtä hyvin blogi kai voi nököttää listalla kuin sen ulkopuolellakin.

Tästä sen voi lisätä itselleen, jos joku niin haluaa tehdä.

Tv rästissä.

Olin ulkomailla. DVD-soittimen kovalevy on nyt täynnä ohjelmia viikon varrelta. Koskahan katson kaiken? Jos en katso, päädyn taas nauhoittamaan jakson toisensa jälkeen, ja jonot kasvavat, kunnes kovalevy tulee täyteen kamaa ja on pakko katsoa jotain pois. Voi kai homman niinkin hoitaa, muttei se ihanteellista ole.