Eilen katselin O.C:ta ja mietin...

Pitäisikö minun hävetä sitä, että seuraan Orange Countyn elämää uskollisesti melkein joka viikko? Olen seurannut miltei alusta alkaen.
Ei. Enkä häpeä. O.C:ta ei lue seurattujen sarjojen listassani, koska pistän listalle lähinnä sellaiset, joita oikeasti seuraan = en tahdo jättää väliin ja pistän vaikka nauhalle, jos olen poissa (voisin tosin harkita bubblin' under -osaston lisäämistä). O.C:n missaaminen ei harmita... mutta tv:ni on aina auki, jos olen kotona tiistai-iltana.

Minusta "Kalifornian kauniiden ja rikkaiden mitättömät ihmissuhdemurheet, joista ainainen aurinko muiden huolien puutteessa kasvattaa elämää suurempia " on aliarvostettu sarja. (Nykyään. En tajua, miksi suosio on romahtanut, vaikka laatu on pysynyt harvinaisen tasaisena. No, ehkei ekaan kauteen verrattuna. No, tämä oli jo toinen keskustelu.) Tietysti juoni on pelkkää huttua, mutta sähäkkä kieli ja hupaisat tilanteet kilpailevat parhaiden tilannekomedioiden kanssa. Ja milloin komedioiden juonet muka hyviä ovat olleet? Täyttä huttuahan joku Frenditkin oli.

Ne, jotka moittivat O.C:ta, ovat mielestäni sijoittaneet sen väärään luokkaan. Eihän se edes yritä olla draamaa! Dramaattisimmillaan se on parodia itsestään. Koomisimmillaan se on hysteerinen ja saa minut hihittämään ääneen. Lisäksi se onnistuu olemaan tilannekomedioita jatkuvajuonisempi. Mikä sen viihdyttävämpää?

Jenkeissä juuri lopetetusta Veronica Marsista pedattiin vuosia Buffyn kruununperijää (-tärtä), mutta rehellinen mielipiteeni? O.C:n kieli on lähempänä maalia. Se on ihan yhtä sujuvaa, nokkelaa, kikkailevaaa, kulttuuriviittauksia vilisevää ja nautittavaa olemata silti täysin epärealistista ("ei kukaan oikeesti puhu noin"). Tulee Joss Whedon mieleen kaikilla hyvillä tavoilla. Jotkut sarjan luojan Josh Schwarzin itse kirjoittamista jaksoista ovat jopa rakenteellisesti yhtä taidokkaita. Lisäksi Adam Brody (Seth) on ilmeisen xandermainen (eikö muka? Eikö muka?!) ja ihan nero koomikoksi. (Jälkimmäistä on myös tämän vikan kauden paras lisäys, Autumn Reeser. Uikuttaja-Marissan korvaaminen tällä ihanalla tytöllä oli paras veto ikinä. Ryanistakin tuli äkkiä hauska!)

Tavallaan aloin katsoa tätä teinisaippuana pidettyä hattaraa juuri Buffyn etäisenä (etäisenä) korvikkeena. Se tavoittaa jotakin samaa, pääsee pop-kulttuurin ytimeen. Buffyssa nyt tietty oli sata muutakin tasoa, mutta kaikea ei voi saada ja jotain on jo paljon enemmän kuin ei mitään.

Niin. Että O.C:lle vähän kunniaa. Kun se ei lähde kyntämään liian syvälle saippuan suohon ja pitäytyy mainiossa komediassaan, se on ihan oikeesti hyvä.

Las Vegas

Tämä on melko satunnainen kommentti. Kääntäjänä toimimisessa on yksi omituinen puoli: se onnistuu puolivahingossa koukuttamaan sarjoihin, joita ei muuten tulisi seurattua.

Las Vegas (Nelonen ma klo 22.00) on höyhenenkevyt sarja. Ihan aivoton. Pelkkää hyvännäköistä pintaa ja kimallusta, joskus ihan hauskoja juttuja, muttei mitään, mistä voisi välittää. En taatusti katsoisi sitä minuuttia kauempaa... Mutta sitten minulle satuttiin antamaan sitä käännettäväksi oikein jaksokaupalla, ja vähitellen huomasin joutuvani siihen sisälle. Vieläkään siinä ei ole mitään erityisen jännittävää, mutta huomaan usein jämähtäväni katsomaan sitä näin maanantai-iltaisin. Ainakin puolella silmällä. Syytän tästä sataprosenttisesti ammattiani.

Hieman samoin kävi tovi sitten L-Wordin kanssa, mutta se onneksi jäi saman tien tauolle, joten ei tarvinnut ryhtyä tuijottamaan.

Mikä siinä Vegasissa sitten kiinnostaa edes hitusen verran? No, ensinnäkin sattui sellainen tuuri, että eka jaksoni oli 60-luvulle sijoitettu hassu fantasiajakso. Semmoiset viehättävät minua, joten sarjasta tuli parempi mielikuva kuin olisi pitänyt. Sitten siinä on semmoisia ihan hauskoja yhden rivin puujalkavitsejä, joille voi hymähdellä. Ja sitten siinä on hyvännäköisiä ihmisiä. Se pikkuinen, ilkeä kasinoemäntä (Sam?) on söötti... ja ensin en yhtään tajunnut sen naistennaurattajapojan viehätystä ("Häh, tuonko on tarkoitus olla hyvännäköinen?"), mutta sitten jotenkin lämpenin sille ja on se sittenkin melkoisen söpö (ja aivan hiton hyvännäköinen 35-vuotiaaksi. Näyttää ainakin 10 vuotta nuoremmalta. Menin ihan shokkiin, kun kävin työn takia Las Vegasin imdb-sivulla ja huomasin tämän. En ihan työn takia ;).

Viva Laughlin!

Nyt löytyi tv-uutinen, josta olen innoissani! CBS tuottaa ensi syksynä amerikkalaisen version Viva Blackpoolista. Tai alku ainakin on nyt tilattu. Toivon tosi kovasti, että hanke toteutuu. (Jenkkilässähän saatetaan pätkäistä sarjat vaikka kahteen ekaan jaksoon, jos yleisöä ei ala löytyä.) Vaikka sarja toteutuessaankin saatetaan USA:ssa teurastaa samaan tyyliin kuin Queer as Folk, pelastavia ominaisuuksia on monta:

(1) Sarja on Hugh Jackmanin tuottama, ja hän aikoo tämänhetkisen listan mukaan myös vierailla siinä. Tämä tarkoittaa, että musikaaliaspekti otetaan takuulla vakavasti ja toteutetaan hienosti. (Voisivatko näyttelijöiden äänet jopa erottua musiikista paremmin kuin alkuperäisessä? Se olis kivaa.) Vautsi.
(2) Buffy-fania ilahduttaa, että seiskakauden karismaattinen rehtori Wood (D.B. Woodside) on mukana jutussa.
(3) Mädchen Amick on enemmän kuin täydellinen Sarah Parishin korvike! Olen juuri Twin Peaksia ja Joeya katsellessani ihastellut, että se on aina ollut niin kovin nätti. Ja jotenkin samalla lailla tyylikäs.
(4) Mulla on semmoinen olo, että sarjan kuluukin olla niin muovinen ja tyylitelty, etteivät jenkit voi sitä pilata samalla lailla kuin monia muita. Jenkkityyli saattaa jopa sopia.
(5) Jos sarja menestyy, sitä takuulla jatketaan vaikka tekohengityksellä niin pitkään kuin ikinä mahdollista. Tämä on yleensä aivan liian pitkään ja lopputulokset ovat kammottavia (ja se viimeistään pilasi Queer as Folkin täydellisesti). Mutta hei, kyllä minä musikaalisarjaa katselen vaikka tekohengitettynä ihan niin kauan kuin sitä minulle näytetään, enkä valita yhtään!!!

Men can be intolerant, rabbits are pure.

Ensin huomautus: päätin sitten hetken mielijohteesta vetää luokitussysteemini uusiksi. Nyt ohjelmat pääsevät luokkiin vasta, kun jaksan innostua jostain sarjasta niin, että kirjoitan siitä toistuvasti. Saa nähdä, miltä tämmöinen järjestely tuntuu.


Mutta South Park: tää 11. kausi on oikeesti tosi hyvä! Parempi kuin moneen vuoteen. Jakso 5, The Fantastic Easter Special, oli mukavaa lääkettä joulujaksojen kaipuuseeni (niitä ei ole nähty sitten kasikauden). Ensinnäkin se on aivan sairaan hauska Da Vinci -koodi -parodia (olipa haastava yhdyssanakikkailu, mutta noin kai noiden viivojen on pakko mennä?) JA, mikä tärkeämpää, rakas Jeesus tulee pelastamaan päivän ensi kertaa sen jälkeen kun kuoli Irakissa pelastaakseen joulupukin hengen (6x17, Red Sleigh Down)! Vautsi.

Esimerkiksi näiden vuorosanojen kohdalla kieriskelin lattialla nauramassa:

"We are all part of a secret society, Stan. A very ancient, very important society of men who follow the way of the Rabbit, and protect the secret of the Easter bunny. We are called... the Hare Club For Men."

"All hail the cute rabbit, Snowball!"

"My Dad's in a rabbit-worshiping cult called the Hare Club For Men. They protect the secret of Easter but before they said what it was they were attacked by ninjas and put me in charge of Snowball."

"Look at the Pope's hat. It makes no sense, except that it was originally designed... for a rabbit."

"-But why would Jesus want a rabbit to run his church?
-Because Jesus knew no one man could speak for everyone in a religion. Men can be intolerant; rabbits are pure."

"Jesus: We have no choice, Kyle. You're going to have to kill me.
[--]
Kyle: Dude, you don't understand, I'm a Jew. I have a few hangups about killing Jesus.
Jesus: Just make it quick. Through the neck. I'll arise again immediately.
Kyle: Don't make me do this.
Jesus: My son, there is no time! DO IT!
Kyle: Eric Cartman can never know about this.
Jesus: I understand. And Kyle, happy Easter.
Kyle: Happy Easter, Jesus. "