Ikisuosikkini Amazing Racen kausi loppuu kohta, enkä ole vielä kirjoittanut siitä mitään. Korjataanpa tilanne.
Teksti olettaa, että muutkin ovat katsoneet tähän saakka (= älä lue, jos et tahdo tietää, ketkä selviävät loppuun asti). Eikä kuvia taaskaan ole, koska reality-kisoja googlaamalla saa satavarmasti voittajan selville, vaikka käyttäisi vain kuvahakua. Ja sitten taas itkettää.
Tämä kausi on ollut siitä hieno, että kivat parit ovat päässeet pitkälle ja ikävät/tylsät pudonneet. Olen ollut tyytyväinen kisan etenemiseen oikeastaan koko ajan.
Alusta saakka suosikkejani ovat olleet San Franciscon hipit. Ne ovat paitsi positiivisia, mukavia ja viihdyttävän sanavalmiita, myös selkeästi kisan sivistyneimmät tyypit. Ne oikeasti tietävät asioita maiden historiasta ja kulttuurista. Ja vaivautuvat aina matkalla uuteen maahan opettelemaan fraaseja paikallisella kielellä. Niin kuin itse tekisin. En tajua, mikseivät useammat kilpailijat tee sitä lentomatkoilla. Se saisi paikalliset suhtautumaan turisteihin paljon positiivisemmin.
Matkan varrella olen yllättäen tykästynyt myös hippien pahimpiin kilpailijoihin, Don Juan -kaveruksiin. Ne ovat pinnallisia, mutta myöntävät sen aseistariisuvan häpeämättömästi. Lisäksi ne ovat tasan yhtä viihdyttävän sanavalmiita kuin hipitkin, kieltämättä mukavia katsella - ja oikeastaan aika mukavia kavereitakin. Alussa oletin ne jostain syystä häikäilemättömiksi alfauroksiksi, mutta ne ovatkin pääasiassa pelanneet reilusti.
Finaalin lähestyessä olen kerrankin niin onnellisessa asemassa, että kannatan aidosti kahta kolmesta jäljellä olevasta joukkueesta. Minulle on oikeasti ihan sama, kumpi edellä mainituista kaksikoista voittaa. Ilahtuisin molemmista. Tuntuu, että homma ei voi mennä pahasti pieleen. Jee.
Lopuksi haluaisin peräänkuuluttaa parempaa tasoa kisan alfaurostarjontaan. (Joka kaudellahan mukana siis pitää olla pariskunta, jossa ylikierroksilla käyvä luolamies raivoaa jatkuvalla syötöllä vaimolleen ja koko maailmalle.) Tämä kauden lääkäri-hoitsupari Jonathan ja Victoria oli ihan surkea. Mies kyykytti vaimoaan totuttuun tapaan, mutta oli itse ihan paska kilpailija, pisti vaimon tekemään vaikeimmat hommat ja syytti tätä silti kaikista vastoinkäymisistä. Aargh.
Tuli valtava ikävä vitoskauden Colinia ja Christietä. Siinä oli kunnon alfauros. Huusi vaimolleen koko ajan ja piiskasi tätä eteenpäin, mutta oli itse oikeasti superhyvä kaikessa ja vaikka kantoi toisen maaliin, jos tämä ei jaksanut. (Tuntuu huomattavasti oikeutetummalta huutaa parilleen, jos itse pystyy kaikkeen siihen, mitä vaatii toiselta... ainakin minusta.) Viitoskaudella ei vielä ollut sääntöä siitä, että Roadblock-tehtävät piti jakaa tasan, ja jätkä teki niistä kaikki (tai kaikki paitsi yhden?). En unohda ikinä, miten nopeasti se kiipesi köyden avulla ylös pystysuoraa kallionseinämää, kun tippuminen uhkasi.
Tule takaisin, Colin.
11. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Hih, alfaurosvaje! :D Mulle on käynyt niinkin hyvin, että tykkään kaikista finalistipareista. Mustan pariskunnan nainen on ihan loistavan toimelias ja fiksu. Kyllä mun mielestä he ovat myös sivistyneen oloisia. Hipeistä tykkäsin alkuun varauksetta, mutta kieltämättä he ovat hieman liikaa peesailleet muita joukkueita.
Tuo on muuten loistava huomio, että kun häpeilemättä tunnustaa oman pinnallisuutensa, siitä tulee huomattavasti siedettävämpää - siispä pidän myös poitsuista. Muutamat kivat joukkueet tippuivat kyllä liian aikaisin; äiti ja tytär sekä pinnalliset pinkkitytöt...
Lähetä kommentti