Kuva piti laittaa niin isona kuin sai, koska se on hieno.Kylläpä kevään uutuudet ovatkin yllättäneet positiivisesti. Luulin, että Ugly Betty oli jotain, mutta entä tämä sitten! En odottanut Dirtiltä mitään. Vielä tovi sitten luulin sitä jonkinlaiseksi pikkuilkeäksi tilannekomediaksi, ilmeisesti rva Coxin (tarkoitan Arquetten) entisten töiden harhauttamana. Vasta tunnin keston huomaaminen muutti oletustani. Silti tuijotin suu auki, kun Dirt osoittautui oikein kunnolla mustaksi draamaksi. Siis kunnolla. Sarjassa on tunnetasolla jotain raakaa ja aitoa. Kaikilla Hollywoodissa lienee törkylehdistä rankat traumat, joita tässä kanavoidaan, ehkä terapeuttisestikin.
Mä olen kahden jakson jälkeen ihan myyty. Dirt onnistuu olemaan tyly ja karu olematta luotaantyöntävä, teennäinen tai vittumainen. Courteney Cox on syntynyt tällaiseen rooliin, ja uusi tuttavuus Josh Stewart onnistuttiin myymään minulle juuri sellaisena paradoksina kuin laskelmoitu oli: seksikkään epäseksikkäänä, sympaattisena antisankarina. Oli jopa ärsyttävää, miten selvästi lankesin ansaan. Siistiä. Ja mielisairaasta valokuvaajakaverista olisi millimetrin virheellä saanut imelän hahmon, mutta sekin tuntuu toimivan.
Olen viime jaksosta asti aktiivisesti odottanut seuraavaa. Koskahan mulla on viimeksi ollut tällainen olo uuden sarjan kanssa?
Sarjan viehätyksessä on muuten jotain samaa kuin kivassa Entouragessa siinä mielessä, että tässäkin tuntee pääsevänsä kurkistamaan showbisneksen kulissien taakse. Eri puolelle vain. Tällä kertaa ei kannateta nousevia julkkiksia (paitsi Stewartin hahmoa, ehkä).
Toivottavasti hyvä meno jatkuu. Bravo.
2 kommenttia:
ääh... olen courteneyn fani, mutta se yksi ainut kylmä hymy tilanteessa kuin tilanteessa on mulle vähän korni. Tietysti koko sarjan tarkoitus on olla vähän korni kai.
vähän epäbalanssissa oleva sarja muutenkin.
mutta katsottava toistaiseksi.
Hmm, joo, ajattelinkin, että tää on varmaan makuasioita (no, mikäpä ei olisi?). Mua ei häirinnyt kylmä hymy. Mutta äsken tämän kirjoitettuani mietin esimerkiksi Nip/Tuckia, jolle en ole lämmennyt, vaikka sekin yrittää tasapainoilla kylmyyden ja sympaattisuuden rajalla... Ja miten on outoa, että mulla se putoaa selvästi rajan väärälle puolelle, mutta tämä tuntuu kerrassaan mahtavalta.
Pitämisen syitä on vaikea määritellä pohjia myöten, koska fiilispohjallahan sitä loppujen lopuksi liikutaan. Oli syy mikä oli, mulle tämän sarjan kaksi jaksoa ovat tähän mennessä toimineet loistavasti. Saa nähdä, mitä jatkossa tapahtuu.
Lähetä kommentti