Laatikosta näkee kauas

ARVIO: Skins, 3. tuotantokausi

2009-09-18T21:13:00.000+02:00

On se kumma. Mikä niissä ristiin panevissa, päihteitä täysin järjettömästi käyttävissä teineissä muka viehättää?

Vai onko se kumma? Skins on tasalaatuisen hyvä. Se on kekseliäästi kuvattu ja käsikirjoitettu. Näyttelijät ovat ikäänsä nähden hämmästyttävän lahjakkaita. Ja jotenkin sitä sekopäistä "kaikki naivat kaikkea mikä liikkuu" -meininkiä on hauska katsella. Varsinkin, kun pääsee yli siitä harhasta, että sarja edes yrittäisi olla millään lailla realistinen.

Tässä kaikessa juoni näyttelee mitättömän pientä roolia. Se on pohjimmiltaan melko tyypillistä "kuka lopulta saa kenet"-saippuaoopperaa, mutta onnistuu vaikuttamaan suuremmalta.

Äskeiset kappaleet pätevät sataprosenttisesti sarjan 1. ja 2. tuotantokauteen, mutta pääosin myös tähän kolmoseen, jossa on uudet hahmot ja näyttelijät. Räväkkä veto sekin. Jos halutaan kertoa nuorista, kerrotaan sitten nuorista. Vältetään kaikki Beverly Hills 10 vuotta myöhemmin -syndroomat.

Näyttelijöiden lahjakkuuden ylistämisestä täytyy kolmoskaudella hiukan tinkiä: sankariksi tarkoitettu Freddie jää puisevaksi pökkelöksi, koska rooliin valittu Luke Pasqualino (kuvassa vasemmalla) on selkeästi enemmän komea kuin lahjakas. Toisaalta on hämmentävää, että sarjaan on onnistuttu kaivamaan noinkin näyttelijäntaitoiset identtiset kaksoset! Luulisi olevan vaikeaa.

Puiseva sankari muodostuu sarjan edetessä vakavaksi ongelmaksi, koska hänen pitäisi olla mukana piinaavan jännittävässä kolmiodraamassa. Draamasta ei tule millään lailla jännittävää, koska sankarittaren ristiksi ei parhaalla tahdollakaan voi toivoa tuollaista ankeaa pökkelöä. Jännitä siinä sitten. Toivoin loppuun asti yllätysratkaisua X, ihan millaista tahansa.

Sankaritar on kyllä lumoava. Hahmo, jonka idea on olla niin upea ja vangitseva, että KAIKKI rakastuvat ja ylistävät kauniiksi, on lähes aina epäuskottava. Yleensä katsoja suostuu pitkin hampain hyväksymään draaman todellisuuden: kaikki rakastuvat tuohon siksi, kun se on tämän homman tähti. Kaya Scodelarion Effy on kuitenkin oikeasti kaunis ja hypnoottinen. Suostun uskomaan, että kaikki rakastuvat.

Sääli vain, että hahmoa oli pakko pehmentää, kun hän siirtyi sivuhahmosta päähenkilöksi. Olinkin miettinyt, miten tuollainen hahmo VOI olla riittävän moniulotteinen kantamaan sarjaa. Olin toivonut, että voisi olla. Ei voinut olla. Piti muuttua.

Myös kolmiodraaman kolmatta osapuolta pitää kehua. Oikeastaan varsinkin häntä. Jack O'Connell, Cook. En olisi uskonut, että noin vastenmielisestä hahmosta saa sarjan kiehtovimman. Luen asian sekä näyttelijän että käsikirjoittajien ansioksi. Ennakkoluuloton idea, jonka O'Connell on kyllin lahjakas toteuttamaan uskottavasti. Vulgaarin, ruokottoman naistenmiehen nostaminen epätodennäköiseksi (anti)sankariksi on ehdottomasti kolmoskauden kiehtovin elementti ja paras ansio.

Saippuajuonten puolesta kolmoskausi häviää kakkoselle ja ykköselle. Tylsää kolmiodraamaa painotetaan liikaa. Toivottavasti neloskausi on jännempi ja sisältää uusia kuvioita. Nämä ehdittiin kaluta NIIN loppuun. Ei riittävästi yllätyksiä.

Tulipa silti valvottua yömyöhään jaksojen parissa. Sarjassa on jotain hämmentävän koukutavaa, ja saatoin valvoa puolitoista tuntia pitempään kuin olin ajatellut, kun oli pakko katsoa jakso loppuun ja sitten vielä seuraavakin. Nyt odotan nelosta kuin kuuta nousevaa.

Tämä blogi nykymuodossaan...

2009-09-01T17:42:00.004+02:00

...kaatui sinä päivänä kun hankin tallentavan digiboksin.

En enää katso sarjoja TV:n tahdissa. Tallennan kaiken kiinnostavan ja katson jälkijunassa. Mieluiten, kun koko sarja on näytetty ja voin katsoa sen ilman tarpeettomia viikon cliffhangereita.

Koska viime aikoina katsomani sarjat eivät katseluhetkellä ole enää tulleet TV:stä, on tuntunut hölmöltä kirjoittaa niitä. Eihän teksti ole samalla lailla yleishyödyllinen. Lukija on joko jo katsonut sarjan tai ärsyyntyy tajutessaan, että olisi ehkä kannattanut katsoa. Tms.

Olen miettinyt asiaa. Tilanne on hyväksyttävä, se ei tästä muutu. Voin kai silti kirjoittaa TV:stä? Olkoon olematta yleishyödyllistä. Tuleehan sarjoista uusintoja. Ja netistä löytyy.

Sivupalkissa ei enää ole "tällä hetkellä seuraan"-palkkia, koska en tällä hetkellä seuraa mitään reaaliajassa. (Paitsi kun Amazing Race - ja vähemmän tärkeinä varmaan myös Survivor / American Idol - taas alkaa. En halua seuraavana päivänä tahattomia spoilerikommentteja.)

Jossain vaiheessa saatan lisätä "digiboksi tallentaa tällä hetkellä"-palkin. Sekin kuitenkin tuntuu hataralta, koska en välttämättä katso kaikkea tallennettua. Joko en ehdi tai totean ekojen jaksojen perusteella, ettei tämä sittenkään kiinnosta tarpeeksi.

En halua luoda vääriä mielikuvia, joten lopetan näin: tallentava digiboksi on paras ystäväni. Sen ainoa huono puoli on ollut tämän blogin kooma. Saan nykyään katsottua hirmu paljon enemmän mielekkäitä ohjelmia, kun katson aamulla meikatessa ja päivällä lounasta syödessä jotain aiemmin tallennettua kiinnostavaa. Tallentava digiboksi on ollut paras hankintani vuosiin.

Click! (Nelonen tänään su 14.6. klo 21)

2009-06-14T16:03:00.003+02:00

Tänään telkkarista tulee leffa, joka sai minut tekstittäessäni itkemään kuin vesiputous. Ihan vaan, jos joku haluaa tarkistaa, reagoiko samalla tavalla. (Mulle tää oli jotenkin sellainen "kivikin itkisi" -elämys, vastoin KAIKKIA odotuksia.)

Mielestäni en kuitenkaan tekstittänyt Neloselle, joten tässä on vissiin eri tekstit? Outoa sinänsä. Pitäisi ehkä tarkistaa, onko samat, koska silloin multa pimitetään uusintakorvauksia.

Tässä tekstissä (tavallaan) paljastuu American Idolin voittaja.

2009-05-26T14:19:00.004+02:00

Älä lue, jos et halua tietää.

Semifinaalin perusteella (finaalia siis vielä näkemättä) en yhtään ihmettele kisan loppuratkaisua. Kris Allenin omaperäinen kitaraversio Kanye Westin biisistä Heartless oli selkeästi semifinaalin paras esitys. Minulle tuli kylmiä väreitä koko biisin ajan. Yleensä niin innovatiivinen Adam Lambert ei päässyt lähellekään mieleenpainuvuudessa tai kylmissä väreissä. Ei toivoakaan. Minäkin olisin äänestänyt Krisiä semifinaalin perusteella. (Lisäksi se on niin söötti, niin söötti... ja sen pieni blondivaimokin on söötti. Ei noin herttaisen oloisille ihmisille voi toivoa kuin hyvää.)

Katsellaan nyt sitten vielä finaali ensi viikonloppuna. Odotan innolla, vaikka tuloksen tiedänkin.

Heartless AI:n semifinaalissa:

Heartless Ellen DeGeneres Show'ssa:

Nyt loppui Mad Men (Nelonen, ke klo 22.00).

2009-05-10T18:59:00.004+02:00

Katsottavat ohjelmat käyvät vähiin. Kesän lähestymisen huomaa. Huoh.

Sinänsä hyvä asia: ehdin tehdä enemmän muuta, ja ehkä jopa katsoa digiboksilta pois osan sinne kertyneestä.

Nykyään "tällä hetkellä seuraan" -lista on pysynyt autiona senkin vuoksi, että digiboksi tallentaa kiinnostavia sarjoja, joista en välttämättä ehdi katsoa jaksoakaan kun sarja vielä pyörii TV:ssä. Sarjan loputtua saatan katsastan sen, huomata hyväksi ja katsoa kokonaan... mutta olenko missään vaiheessa "seurannut sitä TV:stä"? Hmm.

Ehkä ko. listan alle kuuluisi "tällä hetkellä katson digiboksilta" -lista. Kuulostaa järkevältä, itse asiassa.

Mad Menistä piti sanomani, että se on hyvä sarja. Toisinaan olen ehtinyt miettiä, onko se yliarvostettu, muttei se pitemmän päälle ole. Usein paljon mitään ei tapahdu, mutta juuri siksi vähäeleisyydestä erottuvat dramaattiset hetket ovat sitä näyttävämpiä. Viimeinen jakso kohosi yllättävän suureen draamaan, joka ei ehkä olisi tuntunut suurelta muualla, mutta tässä suuni loksahti auki. Kerrassaan koskettavaa. (Viittaan Peggyn ja Peterin keskusteluun.)

Erityisen kiehtovaa on, miten luontevaksi 50-60-lukujen todellisuus on muodostunut. Ekoissa jaksoissa oli vaikeaa päästä yli itsetarkoituksellisuuden tunteesta: jokainen sisällä poltettu savuke ja miehiä alistuvasti palveleva nainen tuntui alleviivaavalta, sosiaalipornomaiselta kikalta, todella epärealistiselta, samastuminen vaikeaa tai mahdotonta (varsinkin näin itseään elättävänä naisena). Nyt ko. asiat ovat itsestäänselvyyksiä, sarjan todellisuus ehyt, ja hahmojen odottaa käyttäytyvän siihen sopivalla tavalla. Jos joku toimii yllättävän modernisti, se tuntuu kevyesti yhtä oudolta kuin sisätupakat alussa. Eikä historiallisuus ole itsetarkoituksellista. Kaikki fiktion maailmat ovat fiktiivisiä. Tämä fiktiivinen maailma sattuu sijaitsemaan 60-luvulla, muttei määrity vain ko. elementin kautta.

January Jones on minusta ihanan kaunis nainen varsinkin tuollaiseksi posliininukeksi laitettuna (ja ihana nimi, vieläpä oikea, ei taitelija-!). Ja totta kai seksipommisihteeriä (Christina Hendricks) pitää myös arvostaa, kurvit kunniaan.

(Seksikkäitä miehiä sarjassa ei varsinaisesti ole. Tai, no... Jon Hamm ei sytytä minua haastatteluissa / oikeassa elämässä, mutta hahmonsa on ajoittain melko vastustamaton.)

Tosi-TV x 4

2009-04-19T15:46:00.009+02:00

(1) American Idol kiehtoo edelleen. Olen tullut siihen tulokseen, että nuori Allison on kisan paras laulaja. Heikkoa Don't Speak -versiointia lukuun ottamatta esiintynyt aina täydellisesti, itsensä näköisesti, ja... ehkä nuottikorvani on vajaa, mutta tyttö on ainoa, jonka äänessä en käytännöllisesti katsottuna koskaan ole havainnut epäpuhtauksia. Se laulaa ihanan vahvasti ja vaivattomasti, ääni on miellyttävä, ja äänen hallinta täydellinen - tyttö pääsee aina juuri sinne minne yrittääkin ilman heikkoja hetkiä tai harha-askelia.

Ikävää, ettei se voita. On meinannut j0 tipahtaakin pari kertaa. Rock ei ilmeisesti ole tarpeeksi in USA:ssa eikä tyttö tarpeeksi nätti.

Muut suosikkini edelleen Adam, Danny ja Kris. Muut jäljellä olevat saavat tipahtaa missä järjestyksessä vain, kunhan tippuvat ennen näitä neljää. Danny ja Kris ovat sympaattisia tyyppejä, mukavat pehmeät äänet. Adam pätee niin sillä, millä musikaaleissa usein säväytetään: "Onpa upea, huiman korkea sävel! Tuosta ei korkeammalle pääse... oho, se pääsi."

(2) Olen katsellut aika innottomasti Surviorin Kiinan kautta, joka loppui juuri maikkarilla. Oli aika turhauttava kausi, liian monen hyvän pelaajan tie katkesi heistä riippumattomiin seikkoihin, ja muutama tallukka pelasi tyhmästi eikä uskaltanut ottaa riskejä. Enkä oikein löytänyt kunnon suosikkeja. Kuudenneksi kivunnut Erik oli viimeinen sympaattinen, mutta tavallaan niin tossukka, että ansaitsikin pudota. Sen jälkeen mulle oli aivan sama, kuka voittaisi, eikä voittajan selviäminen herättänyt mitään tunteita.

Mutta onneksi olkoon, Jeff Probst. Olet joko loistava näyttelijä tai edelleen aidosti niin innoissasi ohjelmastasi, että sait minutkin ihan liekkeihin haastattelu-muistelujaksossa. Jakson alussa ei voinut vähempää kiinnostaa, lopussa en malttanut odottaa seuraavaa kautta. Aika mestarillinen saavutus.

Probst on minusta aina ollut hyvä juontaja. Se on luonteva, sanavalmis ja esittää fiksuja (varmaan jonkun muun kirjoittamia) kysymyksiä. Se vaikuttaa aidosti kiinnostuneelta juontamansa kisan pienistäkin yksityiskohdista. Eikä jostain ihmeen syystä vaikuta kyllästyneeltä edes hokemaan "The tribe has spoken", "Worth playing for?" ja "Immunity, back up for grabs."

Amazing Race on muuten parempi ohjelma, mutta Phil on tosi ilmeetön juontaja Jeffiin verrattuna. Se näyttää melkein häpeävän, jos erehtyy hymyilemään tai nauramaan. Ihme kivikasvo.

Lisäksi olen aina kaivannut sarjaan muistelujaksoa. Nyt voittajat katoavat ruudusta käytännöllisesti katsoen heti maaliviivan ylitettyään. Tulee tyhjä olo. Loppuu kesken. Survivor-muistelujaksosta jää tyydyttynyt olo: kausi on käsitelty loppuun ja kysymyksiin vastattu. On seuraavan aika.

Sarjoissa on tietenkin se iso ero, että Survivor jättää paljon enemmän avoimia kysymyksiä. Strategiasta sun muusta. Miksi joku toimi niin kuin toimi. Olivatko jutut totta vai pelkkää strategiaa. Amazing Racessa jokaisen miksi-kysymyksen vastaus olisi: "Kunhan yritin tehdä nopeasti." Heh. MUTTA muistelujaksossa voisi kysellä esimerkiksi, miten kisa muutti parien suhteita ja ketkä ovat pysyneet ystävinä. Jotain.

(3) Amazing Racesta puheen ollen... Ei ole tämäkään maailman kiinnostavin kausi. Alussa siltä jopa vaikutti, mutta kiinnostavat ja etniset joukkueet putosivat nopeasti (mikä varmaan vitutti tuottajiakin). Oudoin juttu ovat olleet ne Chow'n veljekset, jotka eivät tuntuneet tajuavan olevansa kilpailussa. Olin ilkeän iloinen, kun putosivat. Olivat varmasti tosi mukavia tyyppejä, mutta ihan väärässä paikassa pilaamassa pelin henkeä.

Alusta asti olen kannattanut niitä narkkarimallipoikia. Ovat pahiksella tavalla komeita ja sopivan kilpailuhenkisiä (= tajuavat olevansa kisassa, mutteivät ole tarpeettoman ilkeitä). Kaukana ovat silti mistään kaikkien aikojen suosikeista.

Kun barbitytöt meinasivat pudota, olin yllätyksekseni kauhistunut. Ne ovat hirveitä tyyppejä, mutta kenties ensimmäinen tyttöjoukkue, jolla ihan oikeasti on mahdollisuudet voittaa kisa. Haluan nähdä ne finaalikolmikossa ja saattaisin jopa olla iloinen, jos ne voittaisivat. En niinkään niiden vuoksi tyyppeinä vaan, koska naisjoukkue voittaisi vihdoin.

(4) Katsoin Survivor-vieroitusoireissani jakson tilalle tullutta Naisten maailmaa, mutta ei ehkä PYSTY. Ihan hirveää kuraa. Kauhea sosiaalipornokertojanääni, eikä formaattia jotenkin ole mietitty loppuun asti. Ei ole rakennetta, eikä naisille ainakaan ekassa jaksossa annettu tarpeeksi konkreettisia keinoja (esim. palkinto- ja rangaistussysteemiä) hallita miehiä. Hypin digiboksilla eteenpäin, kun myötähäpeä kävi liian suureksi, muttei se jakso siitä parantunut, vaikka loppuun asti sinnittelinkin.

South Park on tällä kaudella ollut aika jees.

2009-04-14T21:21:00.005+02:00

Jäljellä on vielä kaksi jaksoa. Viisi on jo tullut. Joukossa ei ole ollut yhtään pohjanoteerausta, ainakin yksi mestariteos kyllä.

Jakso 1303, Margaritaville, ylsi suorastaan eeppisiin mittasuhteisiin rinnastaessaan ihmisten kohtalonuskoisen laman pelon kristinuskoon. Leukani loksahti lattiaan. Jakso oli ehdottomasti parasta sitten viime kauden Britney-jakson (1202).

Josta muuten haluankin nyt kirjoittaa, koska en näköjään ole kirjoittanut, ja se oli kenties paras koskaan näkemäni TV-puolituntinen. Oikeesti. Haukoin henkeä ja - myönnetään pois - lopussa itkin. Elämys oli vaikuttava monella tasolla, joista yksikään ei ollut karun animaation ja WC-huumorin taso.

Mikäli pelkäätte samaa kuin minä: ei, jakso ei pilkkaa Britneyä, vaikka jakson nimen (Britney's New Look) nähdessäni ainakin minä ajattelin: "Ei voi olla. Onko pakko? Eikö sitä tyttöparkaa voisi jättää rauhaan?"

Nimenomaan.

South Park 1202, Britney's New Look. Katsokaa se jollakin Internetin kymmenistä southparkinkatselusivustoista sitä odotellessa, että virallisen southparkstudios.com-sivuston ilmainen jaksokirjasto avautuu myös pohjoismaalaisille. Ja kaveriksi 1303, Margaritaville.

Tulipa kirjoitettua kaikenlaista. Alun perin tulin kertomaan, että nauroin tälle laululle vedet silmissä ja mahaani pidellen. Varsinkin loppuosalle. Kappale avautuu paremmin jakson 1305 (Fishsticks) myötä, mutta aika absurdi on koko jakso, joten absurdiutta voi ehkä arvostaa sellaisenaankin. Trey Parker, olet mun musikaalijumala.

Jesus Christ Superstar tulee taas.

2009-04-11T10:38:00.001+02:00

Tuo alkuperäinen 70-luvun hippiversio, maanantai 13.4. MTV3 klo 11.45. Musiikillisesti ei paras, mutta sisältää karismaattisen Jeesuksen.

Onhan nyt sentään pääsiäinen.

En kylläkään tiedä, miksi leffa tulee Jeesuksen ylösnousemuksen päivänä, vaikka loppuu Jeesuksen kuolemaan (jos tuo spoilasi liikaa, kannattaa ehkä parantaa kristinuskon tuntemustaan ;). Ehkä musikaali olisi muille päiville liian hilpeä juttu.

American Idol jatkaa porskuttamista.

2009-04-09T15:24:00.001+02:00

Mukana on monta niin oikeesti hyvää laulajaa, että kisaa katselee mielikseen.

Olen alkanut vilpittömästi tykätä vaimonsa menettäneestä nyyhky-Dannysta. Karsinnoissa en vakuuttunut sen taidoista vaan ajattelin, että ihan OK laulaja on noussut suursuosioon sympatiapisteillä. Finaaleissa tajusin yllättäen, että sehän on oikeesti hyvä. Sillä on tosi miellyttävä äänen väri, mitä Adam Lambertilla ei ole, vaikka sen ääniala onkin edelleen eri sfääreissä muiden kanssa. Tytöistä tykkään siitä 16-vuotiaasta rokkarista, koska silläkin on luonnollinen ja todella miellyttävä ääni. Ja luonnollinen tyyppi muutenkin. Toivottavasti yhden asian rock-tyyli ei ala puuduttaa viikkojen mittaan.

On siellä muitakin hyviä. Osa niistä jättää kylmäksi yksinomaan sen vuoksi, että r'n'b-lurittelu ei ikinä ole purrut muhun. Lisäksi joukossa on niitä, jotka eivät ansaitse voittoa ja jotka on pitkälti otettu mukaan pudotettaviksi. (Se Anoop ainakin edustaa kiintiövähemmistöä. Sokeakaan ei ole parasta laulajaa nähnytkään [ARGH, mikä tahaton puujalkavitsi, pakko jättää tähän], mutta onhan se upeeta kun on sokea kisassa. Ynnä muita.)

Kisasta on koko ajan tippunut huonoja. Alexis Grace ehkä vähän turhan aikaisin, mutta yleisesti ottaen Ameriikan kansa osaa näköjään äänestää oikein.

Kuvassa kolme suosikkiani, kaksi jo tippunutta ja Kris Allen, joka on kanssa ihan kiva.

Joo-o, pitäis varmaan jostain muustakin kirjoittaa.

American Idolia, taas.

2009-03-16T15:44:00.001+02:00

Älkää käsittäkö väärin: kyse ei nyt oikeastaan ole siitä, että pitäisin Adam Lambertia maailman ihanimpana. Ainakaan vielä ei miehen esiintyminen ole saanut sydäntäni sykkimään erityisen nopeasti. Mutta tuomareiden kehut ovat! Sydänparka on pakahtua ilosta ja ylpeydestä joka kerta kun Adamin äänialaa hehkutetaan kuin maailmassa ei olisi koskaan nähty vastaavaa. Tällä kertaa Kara sanoi sen laulaneen nuotteja, joita hän ei ollut tiennyt olevan olemassakaan. (Kaikki ylistivät, mutta juuri Kara tuntuu keskittyvän äänialaan.) Go, musikaaliammattilaiset!

Eikö musiikin ammattilainen tosiaan ole moista koskaan kuullut? Itselleni tuli vahvat musikaalitakaumat samaisista vahvoista korkeista äänistä. Muuten Adam kyllä yrittää olla laulamatta liikaa musikaalitekniikalla, ja varmasti hyvä niin.

Black or White on uusin kappale. Seuraan kisaa muutoin Suomen telkkarista, mutta oli pakko hakea Youtubesta jo etukäteen tämä esitys. Tarkoittamani vahva korkea ääni esimerkiksi kohdassa 1.21.

Vertailukohdaksi se, mitä Adam on tähän asti työkseen tehnyt, eli Wicked, Dancing Throuhg Life. (Mies oli L.A:n produktion vara-Fiyero. Fiyero on show'n miespääosa.) Aika hauskaa :D Filmatut lavashow't näyttävät aina aika dorkalta ja ylivedetyltä, älkää välittäkö siitä. Sama esiintyminen voi näyttää teatterissa täysin luontevalta.

Toisilla sitä äänialaa riittää!

2009-03-07T20:06:00.000+02:00

Musikaaliteksti kopioidaan nyt useampaan blogiin. Saadaanpa näihin sisältöä vaihteeksi.

American Idol juuri äsken:

"WHO has a range like that?!" (Uusi Cara-tuomari tyrmistyneen, epäuskoisen kehuvaan sävyyn.)

Musical theatre performers do, honey. Duh.

98% tavallisista levylaulajista ei pärjää musikaaliteatterissa, sanottiin juuri yhdessä gradukirjassa, jota luen. Monen oopperalaulajankaan ääniala ei riitä. Musikaalisäveltäjät on sadisteja ;)

Ko. poika on musikaalinäyttelijä, jota on koko kisan ajan ajan haukuttu teatreaalisuudesta. Mutta viimeistään nyt tuomarien oli pakko myöntää, että sen laulutaito on täy-sin omassa sarjassaan.

Ah. Ylpeä hetki.

Olen tällä kaudella jäänyt American Idol -koukkuun. Olisin ilman tätäkin. Mutta olisipa tää poika ollut mukana viime kauden Lloyd Webber -jaksossa!

Jätkä muuten kanavoi musikaalikollegaansa Tony Vincentiä niin monella tasolla, että naurattaa.(Tsekatkaa vaikka Tonyn hiukset Wikipedia-linkissä!!) Mutta on onneksi aivan yhtä hyvä.

Pushing Daisies (Sub ti klo 22.00)

2009-02-08T20:42:00.006+02:00

Olen nyt katsonut kolme (vai neljäkö jo... ei, kolme) jaksoa tätä ilahduttavaa ja innovatiivista sarjaa. Tykkään.

Onhan sarja häiritsevyyteen asti samantyylinen kuin Amelie, varsinkin kerronnan osalta, mutta onnistuu useimmiten olemaan olematta samalla lailla ärsyttävä kuin Amelie.

Tärkeimpänä erona se, että keskushenkilö ei ole helvetin ärsyttävä. Kaikkea muuta. Se on aika ihana. En ollut tätä ennen nähnyt Lee Pacen viehätystä (Wonderfallsista muistan lähinnä kulmakarvat negatiivisessa mielessä, Miss Pettigrew Lives for a Dayssa ajattelin, että karismaattinen kaveri, mutta harmi ettei muuten ole tyyppiäni). Nyt näin viehätyksen kertaheitolla. Kukaan, joka näyttelee silmillään tuolla tavalla, ei voi olla kiinnittämättä huomiotani. Vika olikin hahmoissa. Tämä on niitä miehiä, joiden pitäisi aina näytellä kidutettuja, sisäisten ristiriitojen repimiä hahmoja. The Fallin näin sittemmin, yhtä ihana suoritus samasta syystä.

Öö, tarkoitukseni ei varsinaisesti ollut vouhkata näyttelijästä vaan kenties kertoa, miksi pidän sarjasta muutenkin. Syy 2 (tärkein): aito omaperäisyys on aina hyvästä. Pidän surrealistisista, absurdeista asioista. Siitä, ettei fiktiossa pelottavia, hengengaarallisiakaan asioita tarvitsekaan pelätä hysteerisesti, vaan niihin on normaalia suhtautua kevyesti ja... äh, kääntäkää itse "flippant", sitä yritän sanoa. Tämä sarja nyt vaan sattuu sopimaan minulle, vaikka joskus maaninen kertoja alkaakin ärsyttää samalla lailla kuin Ameliessa.

Sitten olisi vielä syy 3, joka on sivuseikka kahteen ekaan verrattuna, odottamaton bonus: Tiesin etukäteen, että musikaalitähti Kirstin Chenoweth esiintyy tässä. (Pikkuruinen blondi on iso nimi, mm. Broadwayn alkuperäinen Glinda Wickedissä.) EN kuitenkaan tiennyt, että sehän laulaakin! Makeeta. Ja erittäin hyvin sarjan maailmaan ja tunnelmaan sopivaa. Kaikki hyvät jutut liittyy tavalla tai toisella musikaaleihin, halusin tai en (ja halusivatpa muut tai eivät :D). Näin se vaan on. (Ai niin, ja vielä. Toinen niistä tädeistä, Ellen Greene, on myös musikaalitähti, Little Shop of Horrorsin Audrey. Mutta hänen Audrey-tulkintansa on makuuni ihan liian hölmö ja sössöttävä, joten en ole suurin fani.)

Niin, ja sarjahan on jenkeissä jo lopetettu. Ei siitä sen enempää. Ei auta surra. Pitää nauttia täysin siemauksin siitä, mitä on. Näin vahvat fantasiaelementit eivät varmaan sovi kaikille, mutta suosittelen sarjaa silti.

Buffy hyvä, alku heikko --> voisiko alun jättää välistä?

2009-02-02T21:14:00.006+02:00

Katson parhaillaan Buffya läpi Marjukka-siskon kanssa.

Tämä on käytännössä neljäs kierrokseni. #-1: Olin teininä katsonut satunnaisia jaksoja sen verran, että tunsin hahmot nimeltä. Pidin sarjaa "ihan kivana". #0: Sarjaan hullaannuttuani luin koko homman käsikirjoituksina netissä ja olin todella vakuuttunut tekstin laadusta. #1: Katsoin kaudet sekavassa järjestyksessä miltei kokonaan, mitä nyt netistä sattui löytämään. #2: DVD-boksin ostettuani katsoin koko sarjan Jannan kanssa Skotlannissa. Näin joitakin jaksoja ekaa kertaa vasta tällä kierroksella. #3: Katsoin koko sarjan Mirrin ja Suvin kanssa viikonloppumaratoneina Suomessa. Ja tämä on sitten #4. Aina kun pääsen loppuun, haluan aloittaa alusta. Olen kenties sekaisin. Jostain se halu vaan tulee, joka kerta.

En voi kirkkain silmin väittää, että Buffy olisi maailmankaikkeuden paras TV-sarja. Jotain erityistä siinä kuitenkin on, minulle. Se on moniulotteinen. Käsikirjoitus pysyy kasassa todella hyvin, eivätkä jatkuvien juonten langat tipahtele käsikirjoittajien käsistä. Varsinkin sarjan edetessä jatkuvat juonet ja viikon hirviö -tarinat kietoutuvat yhteen saumattomasti, eikä X-files-tyyppisiä kilometrin päähän erottuvia JUONIJAKSOJA tarvita erikseen. Sarjan hahmoihin kiintyy hämmästyttävän vahvasti, ja huumorin, jännityksen ja teinisaippuan yhdistelmä toimii. Viimeisenä muttei vähäisimpänä: jaksojen juonet eivät ole satunnaista mättöä vaan allegorioita aikuistumisesta.

On suunnaton harmi, että ensimmäinen kausi on huono. Paska, suoraan sanottuna. Tiedän ainakin yhden ihmisen, joka pettyneenä jätti leikin kesken ja kyräilee nykyään Buffy-faneja halveksuvasti. Mutta... ihan oikeesti, se ensimmäinen kausi ei ole Buffya! Se on jonkinlainen kalpea prototyyppi.

Olen tällä katselukerralla kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, missä kohtaa sarja todella alkaa toimia ja tuntua itseltään. Se ei tapahdu ykkös- ja kakkoskauden rajalla. Toivo heräilee asteittain.
#1: Ensimmäinen toivoa herättävä merkki on erään vampyyripariskunnan saapuminen jaksossa 203. Se kuitenkin herättää toivoa ehkä enemmänkin heissä, jotka jo tuntevat kyseiset hahmot ja tietävät, mitä odottaa.
#2: Ensimmäinen jakso, jossa minusta on merkittävän moniulotteinen, ei-mustavalkoinen juoni, on 204, Inca Mummy Girl. Jaksoa ei kuitenkaan yleisesti pidetä kovin loistavana. Olen mielipiteeni kanssa vähemmistössä. Ko. jaksosta kuitenkin alkaa selkeä noususuhdanne.
#3: Yleisesti hyväksytympi käännekohta lienee jakso 207, Lie to Me. Se on Joss Whedonin itsensä kynäilemä ja ohjaama, ja onnistuu ensi kertaa löytämään melko täydellisen draaman ja komedian tasapainon. Jos sen katsoo eikä silti pidä näkemästään, voi jo paremmalla omallatunnolla sanoa, ettei pidä Buffysta.

Olemme siskon kanssa juuri saapumassa tuplajaksoon 208/209, jonka viime kierroksella painoin mieleeni todellisena H-hetkenä: "Ahaa. Nyt tämä tuntuu Buffylta." Voin raportoida, olenko tälläkin kertaa samaa mieltä.

Ihmisen, joka haluaa nopeasti selvittää, onko Buffy juuri hänelle katsomisen arvoinen sarja, kannattaisi varmaan jotenkin pikakelata ensimmäinen kausi. Tupla-avausjakso 101/102 tietenkin pitää katsoa, koska hahmot tapaavat siinä.

Jos ei halua skipata koko 1. kauden pääjuonta ja hypätä suoraan parempiin aikoihin (mikä sekin olisi mahdollista), pitää luonnollisesti nähdä viimeinen jakso 112, jossa juoni ratkeaa. Siinä välissä lienee hyödyllistä katsoa 107, jossa valotetaan Angelin historiaa (jos ei valmiiksi tiedä perusasioita), sekä mahdollisesti finaalia edeltävä 111, Out of Mind, Out of Sight, jossa pohjustetaan jonkin verran finaalin tapahtumia.

Jos haluaa katsoa viikon hirviö-jaksoja, parhaat yksilöt lienevät 106, The Pack ja 110, Nightmares. Muut jaksot ovat melkoista pakkopullaa, eikä niissä muistaakseni tapahdu mitään juonellisesti tärkeää. (Okei, 105, Never Kill a Boy on the First Date, sisältää juonijuttuja eikä muutenkaan ole sietämätön. Mutta ainakin jaksot 103, 104, 108 ja 109 voi jättää pois kurjuutensa minimoimiseksi.)

2. kauden koittaessa voi jättää kaksi ekaa jaksoa välistä ja aloittaa suoraan jaksosta 203. Sen jälkeen ei montaa väliin jätettävää jaksoa taida ollakaan. (Jakso 205, Reptile Boy, on tosin vahva ehdokas.)

Siitä se ilo sitten vähitellen alkaa.

Welcome to the Wonderful World of Timeshifting

2009-01-25T20:41:00.003+02:00

(1) Olen päivittänyt sivupalkin, jonka tiedot olivatkin melko vanhentuneita.

(2) Tallentava digiboksi on mahtava juttu. Minulla ei aiemmin ollut sellaista, koska muka ennalta fiksuna ostin mieluummin tavallisen boksin ja tallentavan DVD-soittimen. Ajattelin, että minua harmittaisi, ettei asioita saa kovalevyltä talteen. Mutta eihän se edes harmita. Hyvin harvoja juttuja haluaa säilyttää. Ja jos haluaa, niistä yleensä pitää niin paljon, että ne tahtoo ostaa, jotta lahjakkaat tekijät saavat palkkion työstään minulta henk. koht. (Aika idealistista ajattelua, tiedän, mutta en lataa musiikkia tai leffoja ilmaiseksi, koska siitä kerta kaikkiaan tulisi paha mieli. TV-sarjoja saatan ladata/katsoa streamina, mutta se tuntuu eri asialta, kun tuleehan ne ilmaiseksi TV:stä kuitenkin. Niinku muka ilmaiseksi. Loogista logiikkaa?)

Käytännössä DVD-soitin-digiboksikombon käyttö osoittautui sen verran hankalaksi, että vaivauduin tallentamaan vain todella kiinnostavia asioita. Nyt kun on tallentava digiboksi, tallennan ihan kaiken! Niin kuin kaikki nykyään tekevät. Ihan kaiken. Tänäänkään tuskin alan katsoa Amazing Racea ysiltä, vaan annan mennä ajastettuna boksille ja rupean katsomaan sitten, kun saan etumatkaa mainoskatkoihin.

Muuten, yeisöjen tendenssi lähetysajoista riippumattomuuteen näkyy selvästi myös kanavien vuodenvaihteessa uudistuneessa ohjelmoinnissa eiku ohjelmatarjonnassa... sanaa "programming" ei vissiin tässä yhteydessä oikein voi kääntää "ohjelmointi"?). Varsinkin kolmonen ja Sub ovat alkaneet lähettää sarjojen uusintoja yhden maissa yöllä, aikaan, jolloin hyvin harva katsoo niitä suorina, mutta tallentimet raksuttavat.

Ohjelmien tallentamisessa on yksi loistava puoli, jota en edes tullut ajatelleeksi etukäteen. Pystyn katsomaan enemmän kiinnostavaa TV:tä samassa ajassa. Voin antaa jonkun American Idolin (jota ei tarvitse tapittaa nenä kiinni ruudussa) pyöriä taustalla, kun laitan aamiaista, syön ja meikkailen. Lounastauolla voin katsella jotain keskittymistä vaativaa sarjaa, ja illalla tovin lisää - mutta silloin, kun minulle sopii ja on oikeasti aikaa. Ennen saatoin aivolepoa tarvitessani tuijottaa lounaalla mitä lie Extreme Makeoveria, joka nyt sattui keskellä päivää tulemaan. Nyt moinen turhuus on jäänyt ikuisesti historiaan. Huraa, huraa.

Amazing Race: 9. kausi

2008-12-11T11:37:00.005+02:00

Ikisuosikkini Amazing Racen kausi loppuu kohta, enkä ole vielä kirjoittanut siitä mitään. Korjataanpa tilanne.

Teksti olettaa, että muutkin ovat katsoneet tähän saakka (= älä lue, jos et tahdo tietää, ketkä selviävät loppuun asti). Eikä kuvia taaskaan ole, koska reality-kisoja googlaamalla saa satavarmasti voittajan selville, vaikka käyttäisi vain kuvahakua. Ja sitten taas itkettää.

Tämä kausi on ollut siitä hieno, että kivat parit ovat päässeet pitkälle ja ikävät/tylsät pudonneet. Olen ollut tyytyväinen kisan etenemiseen oikeastaan koko ajan.

Alusta saakka suosikkejani ovat olleet San Franciscon hipit. Ne ovat paitsi positiivisia, mukavia ja viihdyttävän sanavalmiita, myös selkeästi kisan sivistyneimmät tyypit. Ne oikeasti tietävät asioita maiden historiasta ja kulttuurista. Ja vaivautuvat aina matkalla uuteen maahan opettelemaan fraaseja paikallisella kielellä. Niin kuin itse tekisin. En tajua, mikseivät useammat kilpailijat tee sitä lentomatkoilla. Se saisi paikalliset suhtautumaan turisteihin paljon positiivisemmin.

Matkan varrella olen yllättäen tykästynyt myös hippien pahimpiin kilpailijoihin, Don Juan -kaveruksiin. Ne ovat pinnallisia, mutta myöntävät sen aseistariisuvan häpeämättömästi. Lisäksi ne ovat tasan yhtä viihdyttävän sanavalmiita kuin hipitkin, kieltämättä mukavia katsella - ja oikeastaan aika mukavia kavereitakin. Alussa oletin ne jostain syystä häikäilemättömiksi alfauroksiksi, mutta ne ovatkin pääasiassa pelanneet reilusti.

Finaalin lähestyessä olen kerrankin niin onnellisessa asemassa, että kannatan aidosti kahta kolmesta jäljellä olevasta joukkueesta. Minulle on oikeasti ihan sama, kumpi edellä mainituista kaksikoista voittaa. Ilahtuisin molemmista. Tuntuu, että homma ei voi mennä pahasti pieleen. Jee.

Lopuksi haluaisin peräänkuuluttaa parempaa tasoa kisan alfaurostarjontaan. (Joka kaudellahan mukana siis pitää olla pariskunta, jossa ylikierroksilla käyvä luolamies raivoaa jatkuvalla syötöllä vaimolleen ja koko maailmalle.) Tämä kauden lääkäri-hoitsupari Jonathan ja Victoria oli ihan surkea. Mies kyykytti vaimoaan totuttuun tapaan, mutta oli itse ihan paska kilpailija, pisti vaimon tekemään vaikeimmat hommat ja syytti tätä silti kaikista vastoinkäymisistä. Aargh.

Tuli valtava ikävä vitoskauden Colinia ja Christietä. Siinä oli kunnon alfauros. Huusi vaimolleen koko ajan ja piiskasi tätä eteenpäin, mutta oli itse oikeasti superhyvä kaikessa ja vaikka kantoi toisen maaliin, jos tämä ei jaksanut. (Tuntuu huomattavasti oikeutetummalta huutaa parilleen, jos itse pystyy kaikkeen siihen, mitä vaatii toiselta... ainakin minusta.) Viitoskaudella ei vielä ollut sääntöä siitä, että Roadblock-tehtävät piti jakaa tasan, ja jätkä teki niistä kaikki (tai kaikki paitsi yhden?). En unohda ikinä, miten nopeasti se kiipesi köyden avulla ylös pystysuoraa kallionseinämää, kun tippuminen uhkasi.

Tule takaisin, Colin.

TV-tiivistystä kuukauden varrelta

2008-11-14T21:22:00.004+02:00

Ainakin näistä on pitänyt kirjoittamani.

(1) Rooman loppu oli... ihan ok. Lopetus tuntui kahteen erikoispitkään jaksoon hätäisesti typistetyltä kolmannelta kaudelta. Eipä sitä noissa puitteissa paljon tuon paremmin olisi voinut toteuttaa. Kai. Emmätiiä. Jotenkin tyhjä olo jäi.

Aika outoa, että kiinnyin sarjaan loppumetreillä. Harvoin käy niin. Toisaalta harvaa sarjaa jaksan katsoa, jos ei heti kiinnosta. Tässä historiallinen elementti sai minut pysymään mukana edes
puolella silmällä. Poikkeustilanne, poikkeusreaktio.

(2) Mad Men (Nelonen ke klo 22) onkin sopivasti Rooman korvaaja. Olen katsonut kolme ensimmäistä jaksoa. Kaksi ekaa olivat jatkuvaa tupakointia ja sovinismia, enkä muutamaa nokkelaa dialoginpätkää lukuun ottamatta nähnyt niissä oikein mitään positiivista. Ahdisti. Ajattelin, etten katso enää montaa jaksoa, jos ei homma parane, vaikka miten pitäisi olla laatusarja.

Kolmosjaksossa taso onneksi nousi merkittävästi. Sarja alkoi tuntua kiehtovalta ja sympaattiselta. Tajusin, että tämähän aikookin oikeasti kertoa päähenkilöistään ihmisinä eikä keskittyä pelkkään ajankuvaan ja heh-heh-vanhanaikaisiin markkinointistrategioihin. Nyt suhtaudun kokonaisuuteen toiveikkaasti. Oikein odotan ensi viikkoa.

(3) The O.C. on minulle se salainen pahe, jollainen jokaisella pitää olla. Muut saippuasarjat? Ehei, ei. Greyn anatomia? Gilmoren tytöt? Ei oikein jaksa kiinnostaa. Mutta O.C. on minusta niin napakasti ja toimivasti käsikirjoitettu, että nautin sen katsomisesta.

Sarjan luoja Josh Schwartz on poikkeuksellisen hyvä kuljettamaan tarinaa ja kirjoittamaan nokkelaa dialogia. Uusintojen alkaessa katsoin pilottijaksoa oikein ajatuksella, ja ainoa harha-askel koko tunnin mittaisessa jaksossa on lopun "oho, äiti pakkasi kamansa päivässä ja jätti poikansa noin vain"-käänteen kohtalainen epäuskottavuus.

Välillä sarjassa joutuu tietenkin tuijottamaan huonompien rivikäsikirjoittajien jaksoja. Niitäkin yhdistää silti nokkeluus ainakin Sethin ja Ryanin yhteisissä osioissa.

On kuitenkin myönnetävä, että katson sarjaa surffaten samalla netissä. Koomiset kohtaukset, erityisesti kaiken Sethin ja Ryanin yhteisen dialogin, katson suurella mielenkiinnolla. Saippuajutut ja erityisesti kaiken, missä Mischa "en ihan oikeesti osaa näytellä, mutta jollain ilveellä olen päässyt telkkariin murjottamaan" Barton on mukana, silmäilen miten kuten. The O.C:n saippuassa on silti se pelastava elementti, että sarja tietää olevansa saippuaooppera. Se on usein lähestulkoon parodia itsestään. Paras mahdollinen elementti missä tahansa sarjassa on, että se tietää mitä on ja nauraa itselleen.

Rooman ilkeät käsikirjoittajat, kuolkaa pois aka Oliko se pakko tappaa?

2008-10-18T21:22:00.009+02:00

Joskus fiktiivisen henkilön kuolema on katsojalle kova paikka.

Näin olin ainakin aiemmin ymmärtänyt muiden puheista. On olemassa Buffy-faneja, jotka eivät vielä vuosien jälkeenkään ole antaneet Joss Whedonille anteeksi erään tietyn hahmon kuolemaa. (Ei spoilata sitä tässä.)

Itse olin viime viikkoon asti mystisesti säästynyt tällaiselta vahvalta reaktiolta. Kyllä, hahmojen kuolemat ovat koskettaneet minua. Olen itkenyt. Herranen aika, itkin jopa South Parkissa, kun Chef kuoli. Olen kuitenkin aina kyennyt rationaalisesti näkemään kuolemien mielekkyyden sarjan kokonaisuuden ja draaman kaaren kannalta. Olen hyväksynyt ne. Olen liikuttunut, mutten turhautunut.

Jostain syystä Rooman toissaviikkoinen jakso oli eri asia.

Älä lue enempää, jos et halua tietää kuka kuolee.

Onhan Roomassa kuollut ihmisiä roppakaupalla. Verinen sarja. En olisi järkyttynyt miltei yhdenkään hahmon kuolemasta... mutta tämä? Kaunis, viaton Eirene! Hahmo oli valopilkku synkässä maailmassa, ja olin ihastellut käsikirjoittajien tapaa pistää hänet johdonmukaisesti puhumaan huvittavan epätäydellistä englantia.

En yhtään kyennyt järkeistämään tätä kuolemaa draaman kaarten tai juonen yleisten linjojen näkökulmasta (enkä vieläkään näe sitä väistämättömänä tai edes tarpeellisena, vaikka olen yrittänytkin järkeistää). En myöskään itkenyt. Tuijotin telkkaria synkän epäuskon vallassa ja vihasin käsikirjoittajia. Ja mietin: "Ai, tältä niistä Buffy-faneista tuntuu."

Olen vieläkin vihainen. Olen hiukan tottunut ajatukseen, mutta kyllä tämäkin katkeruus voi kestää monta vuotta.

Hetkellisesti teki mieli lopettaa sarjan katsominen siihen paikkaan. Jatkoin kumminkin. En vielä oikein tiedä, kannattiko. Kahta vihoviimeistä jaksoa edelsi vuosien aikahyppy, kaikki on synkkää ja muuttunutta, seksillä shokeeraaminenkin on näköjään tehnyt paluun. Vihoviimeisen jakson nähtyäni päätän, kannattiko. (Uusien tapahtumien parhaita puolia: Marcus Antonius on ihmeen kuuma egyptiläisessä silmämeikissä. Pullo on vihdoin oman elämänsä päähenkilö ja hyvä johtaja, kun Vorenius lähti Egyptiin varjostamasta.)

Rome on tällä kaudella saanut minut lumoihinsa paljon paremmin kuin ensimmäisellä.

2008-10-03T21:50:00.008+02:00

Sarjan hahmot ovat saaneet syvyyttä, eikä homma enää tunnu 80-prosenttisesti koreissa puitteissa patsastelulta.

Kenties tässä on apua hahmojen tuttuudesta katsojalle ja siitä, että heillä on enemmän keskinäistä historiaa. Mutta jos en aivan erehdy, kässärikin tuntuu parantuneen ja päälleliimatut seksikohtaukset vähentyneen.

Ensimmäisen kauden jälkeen en ajatellut näin, mutta nykyisellään on mielestäni harmi, ettei sarjaa ole tehty enempää. Olisin katsonut vaikka Jeesukseen asti - nythän Herodes jo pyörii kuvioissa. Mutta tämä olisi varmaan kaikissa olosuhteissa turhan huima toive.

Ehdoton bonus on isommaksi kasvanutta (mutta edelleen nuorta) Octavianusta näyttelevä Simon Woods. Näyttelijänvaihdos tuntuu jakavan mielipiteitä, mutta minusta Woodsin kylmä, vähäeleinen tulkinta hahmostaan on mahtava ja magneettinen. (Ensimmäinen Octavianus oli myös mahtava, mutta vaihdos oli ikävä kyllä melkoisen välttämätön. Poika oli liian nuori näyttelemään valtaan nousevaa Octavianusta. Myös näyttelijöiden samannäköisyydessä ja -oloisuudessa on minusta onnistuttu hienosti.)

Pidän myös Lucius Vorenuksesta ja Titus Pullosta. Kukapa ei pitäisi?

Yksi asia minua mietityttää aina kun katson miesten yhteisiä kohtauksia. Vorenuksen pitäisi olla fiksu johtajatyyppi, Pullon tyhmä (vaikkakin ehkä käytännöllisen nokkela) rivisotilas. Right? Miksi Pullolla sitten on kautta linjan silmissään fiksumpi katse kuin kaverillaan?

Olen tullut siihen tulokseen, että fiksua katsetta on hankala piilottaa. Olen nähnyt keskiälyisen oloisten näyttelijöiden esittävän valkokankaalla säkenöivää älykköä. Helppohan se on, kun nokkelat vuorosanat ovat valmiina. Älykkään katseen voi jossain määrin feikata, mutta olen tullut siihen tulokseen, että jos ihmisen silmien takaa loistaa skarppi äly, sitä on tosi vaikea kätkeä, vaikka muuten eläytyisikin nautinnolla tyhmään hahmoonsa.

Tällä olen vaivannut päätäni useimmissa Rooman jaksoissa viime aikoina. Outoa? Ehkä, mutta tulipa kirjoitettua.

En mie edes tiiä, onko Ray Stevenson mitenkään erityisen fiksu. Eipä joka tapauksessa osaa vakuuttaa minua yksinkertaisena sotilaana - mikä paradoksaalisesti on tehnyt hahmosta suuren suosikkini.

(Vielä yksi vaihtoehto on, että Kevin McKiddillä on jotenkin harvinaisen tyhmä katse. Ei tarkoitettu loukkaukseksi. :P)

No, kumpi on kumpi?

Puolensa ja puolensa...

2008-09-20T18:36:00.005+02:00

Paras asia siinä, että HBO:n sarjat ovat siirtyneet YLElle?

Tekstitykset saa pois. Voi miten minä nautin.

Huonoin asia siinä, että HBO:n sarjat ovat siirtyneet YLElle?

YLE ei tajua, että nuoret ihmiset eivät istu kotona katsomassa telkkaria viikonloppuiltaisin. Jos trendikkään hankinnan tarkoitus on kosiskella nuorempaa yleisöä, niin kuin ainakin Subbarilla mainostamisesta voi päätellä, lippulaivasarjoja tulee näyttää arki-iltaisin niin kuin kaupalliset kanavat jo tekevät. Mutta esimerkiksi Sopranos tulee perjantai-iltaisin. Nappisuoritus. Voi jee.

Mutta mahdollisuus saada tekstit pois päältä (ja lisäbonuksena mainoskatkottomuus) on niin iso juttu, että positiivinen miltei sittenkin ajaa negatiivisen ohi minun kirjoissani.

Entourage jatkuu taas.

2008-09-08T07:38:00.003+02:00

En oikein tiedä, mikä tässä viehättää. Yleensä paljon mitään ei tapahdu.

Jotenkin poikien törmäilyä julkkismaailmassa on vaan niin kiva katsoa. Huomaan hymyileväni paljon ruudun ääressä. Tulee hyvä mieli. Ja onhan se jännittävää, muka nähdä julkkiselämän kulissien taakse.

En ole hulluna kaikkiin Vincen hang-around-kavereihin, mutta Jeremy Piven täydellä syötöllä käsittämättömiä rivouksia latelevana Ari Goldina on joka ikisen Emmy-ehdokkuutensa ansainnut.

Tässä on muuten myös melkomoisen hyvät tekstitykset. En koe tavanomaisen jatkuvaa tarvetta ostaa DVD pelkästään nähdäkseni sarjan ilman häiritsevää tekstiä alareunassa. Monissa TV-elämyksissä tämä on todellinen ongelma.

Lupaava musikaalisarja Brittein saarilta?

2008-08-23T09:55:00.004+02:00

Googlailin tuossa, että mitähän se Hewerin Mitch tekee seuraavaksi (lähinnä siinä toivossa, että lähtis vaikka West Endiin). Löysin tällaisen ilahduttavan uutuuden!

ITV Productions in conjunction with Globe Productions are to produce a unique musical drama that promises to be one of the television events of 2008.

Britannia High will feature a group of super-talented young performers who sing, dance and act in a fictional performing arts school.
Each episode will be driven by the fictional scripted stories of life at Britannia High and will include original musical numbers performed by the cast, composed by Gary Barlow and his team of world renowned songwriters and choreographed by Arlene Phillips.
Britannia High will climax with a 90-minute live episode, taking the form of an end-of-term Students’ Showcase, featuring performances from the cast, intertwined with drama segments that conclude the story and journey of the characters.

Ainakin teoriassa kuulostaa tosi hyvältä. On suorastaan ihme, ettei tällaista ole tehty jo aiemmin - Britannia rakastaa musikaaleja. No, viime vuosien realityroolitusohjelmat ovat epäilemättä tehneet projektista ajankohtaisen.

En ikävä kyllä uskalla olla kuin varovaisen toiveikas: nettikommenttien mukaan sarjan pääkäsikirjoittaja on kynäillyt lähinnä (saippuaooppera) Coronation Streetiä, eikä järin hyvin edes sitä. Mutta toivottavasti musiikki ja tanssi pelastavat kaiken. Barlow'n Garya vastaan mulla ei ole mitään.

On suorastaan käsittämätöntä, että joka toinen nettiuutinen Amerikan puolella tituleeraa sarjaa "euroversioksi High School Musicalista". Anteeksi, kuinka? Miten HSM kuuluu kuvioon, kun Fame on NIIN paljon ilmeisempi vertailukohta? Pelkäävätkö toimittajat, ettei kukaan enää muista kasarihittiä? Vai eivätkö he edes lukeneet sarjan kuvausta? Huoh.

Ugly Betty alusta Nelosella ma - pe klo 17.00!

2008-08-18T11:29:00.003+02:00

Ugly Betty on huippusarja. Nyt siihen on tilaisuus päästä alusta asti mukaan, kun Nelonen alkaa uusia sitä arkisin klo 17.

Tänään, maanantaina, kaikilla on tilaisuus tsekata, tekeekö ensimmäinen jakso heihin yhtä hyvän vaikutuksen kuin se minuun teki. Tunsin jo ensimmäisen tunnin aikana kiintyväni henkilöihin. Sellaista tapahtuu TV:n maailmassa vain aniharvoin (kröhömBuffykröhöm).

Skins (Sub, ti klo 21.00)

2008-08-17T10:13:00.007+02:00

Minun on pitänyt jo todella pitkään kehua Subin hankkimaa Skins-nu...

Hmm. Meinasin kirjoittaa "nuortensarjaa", mutta se lienee turhan suppea määritelmä, jos sarja uppoaa näin hyvin aikuiseenkin. "Draamasarjaa"? Vaikka sitä.

Skins on Briteissä kohonnut suorastaan kulttimaineeseen ja voittanut palkintoja. Eikä suotta. Se on loistavasti käsikirjoitettu, kuvattu ja näytelty. Sen ääreen liimautuu väkisin. Tämä on ensimmäinen sarja... sitten Ozin uusintakierroksen?... jota oikeasti odotan jo päiväkausia etukäteen.

Jenkkisarjoihin verrattuna sarja sisältää suorastaan typerryttävän annoksen todentuntuisuutta. (Angstaavatko oikeat teinit kuukausikaupalla kuvauksellisella rannalla melodramaattisista pikkuaikuisten O.C.-sydänsuruistaan? Vai istuvatko he kenties koulussa ja käyvät bileissä tekemässä vastuuttomia asioita, joita useimpia alaikäiset eivät saisi tehdä?) Toivon, ettei Skinsin bile- ja huumekulttuuri täysin kuvaa keskivertobrittinuorten todellisuutta. Lievä liioittelu on kuitenkin sata kertaa parempi asia kuin kiiltokuvahahmot ja sokerinen siloittelu. Lisäksi huumeet ovat Briteissä niin paljon halvempia ja yleisempiä kuin Suomessa, etten ikävä kyllä edes ole varma liioittelun asteesta.

On suunnattoman kurjaa, että minulta jäi iso osa 1. tuotantokaudesta väliin Italiassa ollessani. Olen hyvin vakavissani harkinnut DVD-paketin ostamista. Saatanpa sen tehdäkin. Voisin ostaa 1. ja 2. kaudet, koska ne ovat itsenäinen kokonaisuus: sarjan hahmot lähtevät yliopistoon ynnä muihin uusiin seikkailuihin, ja syksyllä 2008 alkavalle seuraavalle kaudelle palkataan kokonaan uusi näyttelijäkaarti. Tämä on tavallaan haikeaa, mutta silti kannatettavaa. Teinihahmojen yhdessä pitäminen lukion jälkeen on sarjoissa aina keinotekoista. Elleivät he nyt sitten ole kaikki niin työväenluokkaisia, että menevät suoraan töihin - mikä Britanniassa olisi oudompaa kuin Suomessa. Oikeat teinit lähtevät eri yliopistoihin. Heitä ei voi enää seurata yhdessä. Siinä se.

Ihastuin sarjaan aivan muiden ansioiden kautta, mutta nyt siirrytään taas musikaalirintamalle. Sori vaan - en tiedä, miten näin aina pääsee käymään. Toissaviikolla alkaneen 2. tuotantokauden alussa minuun on tehnyt aivan erityisen vaikutuksen Mitch Hewerin esittämä söpöinen homopoika Maxxie, joka tanssii niin loistavasti, että ruutu kuumenee, ja osaa viimeviikkoisen koulumusikaaliesiintymisensä perusteella laulaakin. Hahmo haluaa lukion jälkeen lähteä West Endiin koe-esiintymään, eikä minulla ole epäilystäkään siitä, että näyttelijä voisi oikeastikin pärjätä siellä. Voisin katsoa tyypin tanssia vaikka viikon putkeen.

Tanssia... ja sen jälkeen muutakin. (Tanssikohtauksesta alkoi 2. kausi ja taas liimauduin ruudun ääreen ensi hetkestä lähtien.)

Musikaalia: (Esiintyvät koulun spektaakkelissa Osama! The Musical. Tähän on leikattu yhteen kaikki musikaaliosat. Hommaan liittyy outo stalker-skenaario, joka varmaan jää hieman hämäräksi koko jaksoa katsomatta.)

Lisää tanssia:

Shakespeare Re-Told (YLE1 pe klo 23.30)

2008-08-08T08:18:00.006+02:00

YLE on muuten uusinut BBC:n moderneja Shakespeare-filmatisointeja vuodelta 2005 nimikkeellä William S.

Tänään tulee viimeinen, The Taming of the Shrew. Shakespearen sovinistisin näytelmä (jota ainakin yksi Glasgow'n luennoitsija koki mestarin itsensäkin parodioivan kypsemmässä myöhemmässä työssään Much Ado About Nothing) ei meinaa toimia nykyajassa millään realistisella tasolla, mutta kiinnostava se ainakin on.

Lähinnä halusin päästä sanomaan, mitä viimeksi ajattelin: Rufus Sewell on omituisessa roolissaan niin vetävä, että huh. (Ja livenä odottamattomasti seksikkäämpi kuin Jude Law, kun sattumalta näin molemmat Lontoossa punaisella matolla.)

"You do that again, and I'll hit you back. Harder." Alkoi ihan heikottaa.

Televisione all'italiana

2008-08-02T21:21:00.005+02:00

Olin kuukauden Italiassa. En katsonut suomalaista TV:tä. Italialaista TV:tä katsoin nyt ja aiemmin sen verran, että kolme asiaa kiinnitti huomioni:

(1) Italiassa tulee täsmälleen samoja ulkomaalaisia (ts. amerikkalaisia) sarjoja kuin Suomessa. Ainoa ero on, että animaatiota ja mangaa tulee enemmän eikä vain lapsille.

(2) Dubbaukseen tottuu niin nopeasti, että on vaikea uskoa. Pois kohdaltaan menevät suun liikkeet lakkaavat ihan oikeasti häiritsemästä. Kun italialaiset kysyvät minulta, eivätkö tekstitykset häiritse elokuvan seuraamista, vastaan, että kyllä ne periaatteessa häiritsevät enemmän kuin dubbaus - vaikka me tekstityskulttuurissa kasvaneet olemmekin oppineet lukemaan ne lähes alitajuisesti. (Fakta on, että lukemiseen kuluva aika, vaikka lyhytkin, on pois kuvan katsomiselta = häiritsee seuraamista. Se, häiritseekö dubbaus elokuvaan eläytymistä kaksin verroin, on aivan toinen kysymys. Italialaiset dubbaajat kuitenkin ovat todella hyviä ja näyttelevät ihan oikeasti, eivät vain lue vuorosanoja. Muutaman viikon totuttelun jälkeen (tapahtui jo 2004) yllätyin reaktiostani positiivisesti. Vaikka en teksityksiä dubbaukseen vaihtaisikaan, molemmat tavat ovat toimivia.)

(3) Italian kotimaisen TV:n suurin ero suomalaiseen on älytön seksistisyys, paljas pinta ja naisten esineellistäminen. Jok'ikisessä visailuohjelmassa on vähintään viisi puolialastonta tanssityttöä, jotka ketkuvat juontajan ympärillä. Juontaja on aina mies ja yleensä keski-ikäinen. Ohjelma voi täysin tavallinen koko perheen tietokilpailu - tytöillä ei ole mitään tekemistä sisällön kanssa.

Dr. Horrible's Sing-Along Blog

2008-07-19T11:22:00.004+02:00

Pistäydyn hetkeksi pois Italian auringossa vietettävältä blogilomalta kertoakseni TV-tapahtumasta, jota ei edes nähdä TV:ssä vaan Internetissä.

Joss Whedonin käsikirjoittajien lakon aikana luoma verkkomusikaalispektaakkeli Dr. Horrible's Sing-Along Blog on katsottavissa ilmaiseksi Internetissä tämän viikonlopun. Ja vain tämän viikonlopun! (Sen jälkeen show täytyy ostaa iTunesista tai myöhemmin DVD:llä.)

Olen tykännyt kovasti. Eka osa käynnistyy vähän hitaasti (ja vitsitkin tuntuivat omaan korvaani vähän tyhmiltä), mutta toka on jo aivan täyttä rautaa. Aitoa Whedonia. En juksuta.

Tästä pääsee käsiksi kaikkiin kolmeen vartin mitaiseen osaan: http://drhorrible.com.

Band of Brothers - HBO:n laatudraamaa

2008-06-12T19:48:00.004+02:00

Kylläpä TV:stä tulee tällä hetkellä hyvää ohjelmaa. Varsinkin YLEn ohjelmisto näyttää mainiolta. Yleensä kesän pitäisi olla heikkoa aikaa, mutta tämä näyttää minusta paremmalta kuin kevät. Ikävää vain, että lähden heinäkuuksi maasta ja kaikki mahdollinen katselu kärsii.

Band of Brothers (YLE1 ke klo 22.40) on laadukkaaksi kehuttu sarja, jota en ollut vielä koskaan nähnyt. Nyt olen katsonut kaksi ensimmäistä jaksoa, ja laadukashan se tosiaan on. Näyttelijät ovat hienoja, ja sotaa kuvataan hyvin realistisen oloisesti. Niin realistisesti, että minun on äärettömän vaikea samastua sarjan hahmoihin: en voi käsittää, että he ovat vapaaehtoisesti keskellä kaaosta ja kuolemaa. (Kaikki eivät toki olleet II maailmansodassa vapaaehtoisesti, mutta amerikkalaiset olivat.) Kiehtovaa heitä on silti katsoa.

En ole kokenut sotaa toistaiseksi liian ahdistavana. Ihmetyttää tosin, vieläkö siinä riittää kuvattavaa kahdeksan jakson verran. Vai siirtyyköhän sarjan loppuosa kuvaamaan sodan jälkeistä aikaa?

No, katsomalla kysymyksiin saataisiin vastaus. Ikävä kyllä vietän viisi viikkoa Italiassa, joten tämäkin sarja menee aivan harakoille. Taida sentään ehtiä mukaan loppuhuipennukseen... juuri ja juuri. Liekö sen arvoistakaan sitten. Huoh. No, kai tämä uusitaan taas.

Erityisen vaikutuksen minuun on tehnyt Damian Lewis (päärooli, Winters). Taas kerran. Aivan aukotonta näyttelijäntyötä, ja vielä vieraalla aksentilla. En olisi ikinä arvannut miestä britiksi, ellen tietäisi. (Okei, muistan näistä kahdesta jaksosta tasan yhden kohdan, jossa hätkähtäen mietin, että mikäs engelsmanni nyt puhui. Sitten tajusin, että se oli Lewisin vuorosana. Jonkinlainen lievä lipsahdus, jonka olisin unohtanut saman tien, ellen olisi aiemmin erityisesti miettinyt asiaa.)

Ensimmäinen traileri Whedonin Dollhousesta.

2008-05-15T23:00:00.009+02:00

Tässä on linkki traileriin.

EDIT: Nyt myös juutuubissa, ei välttämättä kauaa:

Virallinen traileri. Näyttää hemmetin hyvältä. Oleyhtähyväkuinbuffy, oleyhtähyväkuinbuffy... jooko?

Sarja saa ikävä kyllä ensi-iltansa vasta tammikuussa 2009, vaikka 13 jakson tilauksesta onkin jo kuvattu ensimmäinen. Miten IHMEESSÄ maltan odottaa yli puoli vuotta?

Andrew Lloyd Webberiä American Idolissa

2008-05-02T18:57:00.001+02:00

Huomenna (la, Subtv klo 19) American Idol -kilpailijat esittävät yksinomaan Andrew Lloyd Webberin biisejä. Itse ainakin aion liimautua tv:n ääreen, vaikka valikoima kapea onkin... eikö musikaalibiisejä yleisemmin millään voinut ottaa mukaan?

En ole seurannut kisaa kovin aktiivisesti, mutta tää poika on ollut tosi aseistariisuva aina, kun olen nähnyt. Nyt se vissiin vetää Memoryn - odotan innolla!

Vielä kerran: Studio 60 - Life on Mars - Northern Exposure

2008-04-28T22:40:00.005+02:00

Ensivaikutelmat osoittautuivat oikeiksi viimeisen uusien sarjojen ryppään kohdalla.

Studio 60 on päässyt viikon odotetuimman sarjan paikalle. Se vaan toimii mulle. Näppärä dialogi, kuumeinen tahti, karismaattiset näyttelijät. On se toisaalta tosiaan kumma, että valitan aina rikosjuttujen ratkomiseen tai ihmissuhteisiin keskittyvien sarjojen yksiulotteisuutta, mutta työhullujen yhtä lailla yksiulotteista elämää jaksan katsoa nikottelematta.

No, toisaalta sarjaan on ympätty mukaan ihmissuhteita huomattavasti enemmän kuin keskivertodekkariin. Juonetkin ovat paljon jatkuvampia. Ei ilmiö siis täysi mysteeri ole. Tästä päästäänkin kätevästi viimeiseen kommenttiin: olisivatpa ihmissuhdekuviot hieman vähemmän ennalta-arvattavia! Sorkinia selkeästi kiehtovat yhdessä työskentelevät ex-puolisot.

Amanda Peet on minusta muuten harvinaisen ihana nyt, kun näyttelee fiksua naista. Ennen se on ollut komedienne muiden joukossa. Tässä se on tyylikäs, sympaattinen ja säihkyväsilmäisen nätti.

Life on Marsia en jaksa katsoa. Siinä on liikaa etsiväntyötä ja liian vähän muuta elämää. Se on varmasti laadukas sarja, mutta ei mua varten.

Northern Exposure on vaan niin symppis. Lähinnä olen naureskellut seuraavalle:

On hassua, että varhaisteininä aistin Fleischmanin ja Maggien aggressiivisen kemian paljon alitajuisemmin. En oikein tiennyt, miksi niiden vehtailujaksoja riitelemisen välillä oli niin tärkeää odottaa kuin kuuta nousevaa. Oli vain. Nyt tuntuu, että katsojaa lyödään viestillä päähän - eihän parin yhteiskohtauksissa muuta tehdäkään kuin alleviivataan kemiaa. Tuntuu miltei tuurilta, että homma toimii silti. Se voisi mennä käsittämättömän pahasti pieleen, mutta Morrow ja Turner onnistuvat tasapainoilemaan raivon ja himon välillä uskottavasti. Suorastaan samastuttavasti. ;)

Lisäksi olen yllättynyt siitä, miten iso rooli inkkari-Edillä on ollut sarjan alusta lähtien. Shelly taas tuntuu toistaiseksi sivuhahmolta. Myöskään seksikäs radio-Chris ei päässyt edes puhumaan pilotissa(!), mutta rooli on onneksi kasvanut jo muutamassa jaksossa.

Skottileffa Ae Fond Kiss tulee tänään.

2008-04-25T15:29:00.006+02:00

Täytyypä mainita, että Ykköseltä tulee tänään (pe) klo 21:30 Glasgow'hun sijoittuva elokuva Ae Fond Kiss, jossa esiintyy mm. minun oma kotikatu (Oakfield Avenue) ja lähikahvila (Offshore, Gibson Street)!

Ei mikään mestariteos, mutta ihan kiinnostava kuvaus rasismista, kulttuurien välinen Romeo ja Julia -tarina. Olen toki sen jo nähnyt. Saatan katsoa pelkkien aksenttien vuoksi, heh.

Tom Lenk + Britney-biisi + Gethsemane

2008-04-24T10:41:00.003+02:00

Tämä on parasta, mitä olen nähnyt kuuteensataan vuoteen. Voisiko Tom Lenk olla ihanampi?

Olin muutenkin jo myyty, mutta viimeinen puoliminuuttinen on tosiaan Jesus Christ Superstaria.

Harmi, ettei nörttitrio olisi ikinä mahtunut muutenkin ylitäyteen Once More with Feelingiin. Osaavat vissiin kaikki laulaa.

(Kenties selitys ei-fanaatikoille? Tom Lenk on Buffyn Andrew. Henk. koht. ehkä lempihahmoni koko show'ssa... no, en ehkä voi sanoa ihan noin. Paitsi jos mietitään pelkkää seiskakautta, jolloin esimerkiksi Xander ja Giles on kutistettu varjoiksi itsestään. No, joka tapauksessa Andrew tasapainoilee suosikkihahmokisan ylitäydellä jaetulla ykkössijalla. Ehdottomasti.)

Studio 60 - Life on Mars - Northern Exposure - Ugly Betty

2008-04-14T22:47:00.004+02:00

Ainakin näitä olen katsonut lähiaikoina.

Studio 60 on the Sunset Strip (Sub, ma klo 22) on ilahduttava sarja ainakin kahdella tapaa: (1) Olin West Wingin ensimmäisten kausien fani siitä huolimatta, että mikään sarjan aihepiirissä ei kiinnostanut minua millään lailla. Aaron Sorkinin dialogi oli niin jumalaista, että jäin tuijottamaan tv-ruutua hypnoosissa ja havahduin vasta mainoskatkolle. Tässä on samoja aineksia, vaikka kokonaisuus on vähemmän hypnoottinen. (2) Matthew Perry ansaitsee olla telkkarissa. Aina. Tahdon katsoa häntä aina. Minua ilahduttaa tieto siitä, ettei nokkela sanailu tässä tapauksessa ole illuusiota: mies on livenä ainakin kuusi kertaa hauskempi kuin käsikirjoitettuna. Varsinainen nykypäivän Oscar Wilde (joka tunnettiin siitä, että laukoi spontaanisti tekstiä, jota kokonainen tiimi keskitason komediakäsikirjoittajia olisi joutunut hiomaan viikon).

Life on Mars (Sub, ma klo 21) on kirjoitettu, näytelty, kuvattu ja tuotettu tosi hyvin. BBC-laatua parhaimmillaan. Lisäksi hyvää, hyvin käytettyä musiikkia. Toivoisin, että voisin myös nauttia 70-luvun rujosta maailmasta. Siinä on ensinäkemältä jotain niin luotaantyöntävää, etten ole varma, haluanko katsoa.

Northern Exposure (MTV3, ke klo 14.50) ei ensimmäisen jakson perusteella ole kadottanut viehätystään ajan hampaisiin. Tykkään. Katson uusintakierroksen. Sarja varmaankin elää ja kuolee lähinnä sen varassa, pitääkö tri Fleischmania sympaattisena, samastuttavana hahmona vai ruikuttavana juppina, jota tahtoisi vetää pataan. Itse lukeudun Fleischmanin faneihin, joten sarja toi-mii.

Ugly Betty (Nelonen, ma klo 20) jatkuu. Ugly Betty on sairaan hyvä. Huippunasevaa dialogia, camp-henkeä, hahmot samaan aikaan ylivedettyjä ja samastuttavia. Tulos: täydellinen. Pitäisi kuitenkin ehkä odottaa dvd-boksia, koska sarjan tekstitykset ahdistavat minua. Ei niissä teknisesti vikaa ole, mutta ne paljastavat vitsejä liian aikaisin ja joutuvat tiivistämään konekivääridialogia ahdistavasti. Tahtoo katsoa ilman.

Pakko nopeasti sanoa...

2008-04-09T12:10:00.002+02:00

...että 90-luvun suursuosikki Villi Pohjola (Northern Exposure) alkaa tänään (ke) uusintana Maikkarin iltapäivissä! Klo 14.50.

Harmi, että monet ovat tuolloin töissä. Luulen, että katsojia olisi löytynyt parempaankin aikaan suoritetulle uusinnalle. Itse joudun tästä lähtien pitämään tauon töistä keskiviikkoisin kolmen maissa.

Odotan jännityksellä, onko sarja yhtä hyvä kuin teininä ajattelin. Se on tietenkin voinut muuttua ihan huonoksi ja ärsyttäväksi. Toivottavasti ei.

En ole ikinä tainnut nähdä ihan ensimmäistä jaksoa, joten tämä on todella jännää.

Lisää Torchwoodista + Elämäni paras vieraileva näyttelijä -palkinnon saa...

2008-03-11T17:05:00.006+02:00

Olin joka tapauksessa kirjoittamaisillani Torchwoodista, joten taidan vastata äskettäin saamaani, alle kopioituun kommenttiin tässä kirjoituksessa. (Onks ihmisten oikeesti pakko sanoa "postaus"? ...se ei ole suomea.)

Hei, tämän postauksen ansiosta huomasin tämän sarjan alkamisen aikoinaan, kiitoksia siitä. Tosin muutaman jakson katsomisen jälkeen oli lopetettava, kun sarja ei sitten kuitenkaan ollut saman tyyppinen kuin Doctor Who ja henkilöt, varsinkin Owen, alkoivat ärsyttää suunnattomasti. Oletko itse jaksanut vielä seurata sarjaa?

Palasin nyt kommentoimaan, koska näin tämän viikon jakson ihan sattumalta ja ilokseni lopussa kuului Tardisin ääni ja puhuttiin tohtorista... Odotukset ovat siis korkealla huomisen jakson suhteen! T: Doctor Who -fani

Sarja on tosiaan melkoisen epätäydellinen, mutta olen sitä kuitenkin jaksanut katsoa... lähinnä aiemmin ylistämäni silmänilon vuoksi. Se Owen on kieltämättä melko ahdistava hahmo, enkä kauheasti välitä isoja silmiään muljauttelevasta Gwenistäkään, mutta muut ovat mielestäni ihan jees. Seassa on ollut muutama oikeesti aika hyvä jakso (esim. semmoinen kuin Out of Time, numeroa en jaksa nyt tsekata), mutta välillä myös ihan hirveää skeidaa. Hahmoihin tai maailmaan ei mielestäni ole päästy pitkäjänteisesti sisälle. Enkä voi kuin huokaillen kuvitella, miten paljon syvemmin Buffy olisi käsitellyt samoja sinänsä kiinnostavia juonikuvioita. Tehnyt niistä metaforia (eiku allegorioita?) jostain suuremmasta. Siitä ei ole tässä jälkeäkään.

Olet ehkä jo ottanutkin asiasta selvää, mutta jos jäit ihmettelemään, mitä ne Tardis-äänet olivat ja mitä jaksojen välillä oikein tapahtui, niin kyseessähän oli ykkös- ja kakkoskauden välinen aukko, jonka aikana Jack tosiaan kävi sompailemassa Tohtorin luona. Seikkailun näkee kuitenkin vain Dr Whon puolella, ja Torchwood jatkui nyt tapahtumien jälkeisestä tilanteesta.

Sitten se, mistä minun alun perin piti kirjoittaa. Tästä tokan kauden ekasta jaksosta nautin aivan suunnattomasti. Ensinnäkin: Mielestäni se toimi varsinkin dialogin tasolla oikein kivasti. Käsikirjoitusryhmä oli päättänyt skarpata.

Tärkeintä kuitenkin oli... James Marsters. Spike! Spike! Spike!

Marstersin pahapoikavampyyri kuului aina ykkösjuttuihini Buffyssa. Vain fiktiivinen hahmo voi olla samaan aikaan niin tyly mutta silti sielukas, S&M-henkinen mutta romanttinen, katufiksu mutta syvällinen. Iso osa ansiosta kuuluu Marstersille, joka esitti hahmoaan todella moniulotteisesti. (Hän kuulemma yritti koko ajan tosi kovasti, koska pelkäsi vakavissaan, että katsojat lakkaavat hetkenä minä hyvänsä pitämästä liian kamalia asioita tekevästä hahmosta. Kaikkea vielä.)

Olihan se nyt sitten kiva, että saimme jakson verran lisää Spikeä aivan toisessa sarjassa. Marstersin Torchwood-hahmo on nimittäin täydellinen Spike-klooni hiusten väriä lukuun ottamatta. (Ja vailla kaikkea omaatuntoa ja inhimillisyyttä, jonka hahmo omaksui Buffyn edetessä. Kakkoskauden alun täyspaha tappaja-Spike siis.) Jopa aksentti oli sama, missä ei ole mitään järkeä, koska Marsters on amerikkalainen ja kapteeni Jack puhuu amerikkalaisella aksentilla. Miksi ihmeessä vanha kollega siis puhuukin brittienglantia? (Kuulemma siksi, että Marsters halusi näytellä paikallisella aksentilla, asenteella "maassa maan tavalla".)

Marstersin piti alun perin esiintyä Buffyssa vain kakkoskauden alussa, mutta hän sai niin katsojat kuin käsikirjoittajatkin rakastumaan hahmoonsa ja kaappasi lopulta show'n itselleen siinä määrin, että viimeisillä kausilla sarja keskittyi häneen enemmän kuin muihin sivuhahmoihin yhteensä. Samaa (toki toteutumatta jäävää) potentiaalia on aistittavissa tässäkin. Spiken tavoin kapteeni John on loistava sarkastinen sivuhahmo, joka kyseenalaistavalla läsnäolollaan sähköistää jokaisen kohtauksensa ja tekee myös tylsistä hyvishahmoista ympärillään äkkiä moninkertaisesti mielenkiintoisempia.

Olin aivan täpinöissäni koko jakson ajan. Se johtui sekä sarjan aidosti aika hauskaksi yltyneestä dialogista että siitä, että sain katsella Marstersia elementissään. Kuka olisi uskonut, että Spikea saataisiin ruudulle lisää vielä Buffyn loppumisen jälkeenkin?

Tudors (Nelonen to klo 22.00).

2008-02-25T20:48:00.005+02:00

Se on tyylikäs. Se on nätti. Se on historiallisilta faktoiltaan harhaanjohtava, mutta onnistuu toisaalta pienillä yksityiskohdilla luomaan ihailtavan osuvaa epookkitunnelmaa. Alastomuutta on tarpeettoman paljon. (Joo-o, kuninkaalle ei sanottu "ei", mutta onko kaikki seksi-iloittelut pakko näyttää? Ja eikö kukaan nainen sano "ei" muillekaan kuin kuninkaalle? Onko hovissa niin kertakaikkisen tylsää?)

Jonathan Rhys Meyer s onnistuu sekä näyttelemään hyvin että täyttämään ohjaajan toiveet seksiä tihkuvasta olemuksesta. Se on suoranainen ihme, isot aplodit. Jonathan on mielestäni jo vuosia ollut sen sortin ilo silmälle, että jaksan katsoa sarjaa pelkästään hänen vuokseen, ellei laadussa tapahdu kerrassaan jyrkkää notkahdusta.

Jäämme alustavasti odottavalle kannalle.

Kaksi hyvin erilaista suositusta.

2008-01-08T20:32:00.001+02:00

Nelonen on ryhtynyt näyttämään South Parkia aivan alusta arki-illoissa.

En ole toistaiseksi jaksanut katsoa, koska olen nähnyt ekan kauden jaksot jo moneen kertaan. Huomenna (keskiviikkona, klo 23.25) saattaa kuitenkin olla pakko. Silloin näytetään ensimmäinen jakso, jonka perusteella sarjaa saattoi epäillä ensivaikutelmaa kantaaottavammaksi. Jakso on Big Gay Al's Big Gay Boat Ride. Siinä Stanin koira paljastuu homoksi ja löytää paikkansa maailman herttaisimman homon isännöimästä homoeläinten turvakodista. Siellä jokainen saa olla oma itsensä.

Jakso on jotenkin vaan niin sympaattinen, ettei sitä voi katsoa hymyilemättä. Siitä alkaa myös Stanin ura eläinten ystävänä. (Sarjassa on jatkuvuutta ja sisäistä logiikkaa. Esimerkiksi tämä asia. Useimmissa asioissa Kyle on se herkempi ja syvällisempi, mutta eläinten oikeudet ovat toistuvasti lähellä nimenomaan Stanin sydäntä. En tiedä, tahtovatko Trey ja Matt tällä ilmaista jotain itsestään. Stanhan on Trey ja Kyle Matt, aina vanhempien nimiä ja ammatteja myöten.)

Ai niin. Sitä koiraa näyttelee George Clooney.

Komediasta draamaan. Lauantaina (Nelonen klo 15.55) nähdään Emma Thompsonin kirjoittama ja tähdittämä Sense and Sensibility (Järki ja tunteet).

Olen nähnyt ties miten monta kertaa, mutta se vaan on niin hyvä. Samastun Emma Thompsoniin jotenkin ihmeellisesti. Alan Rickman on ihana. Nuori Kate Winslet näyttelee eläväisesti ja laulaa kuin enkeli. Ja järkeväkin nainen voi saada Hugh Grantin!

Minua aina itkettää, kun katson tätä yksin.

Maailma on pieni.

2008-01-07T11:01:00.000+02:00

Maailma on pieni.

Maailma on pieni. Sain hyperventilaatiokohtauksen. Eipä tässä oikeastaan muuta.

Linkki kuviin, joista jälkimmäistä ei ehkä kannata avata, kun pomo tai asiakas seisoo takana (vaikkei se nyt mitään pornoa ole).

Päivä ei voisi alkaa tämä aurinkoisemmissa merkeissä :D

(Mitä? Jos heteromiehet saavat innostua tyttöjen keskinäisestä pussailusta, niin..?)

Kidnapped (Nelonen to klo 22)

2007-12-06T23:05:00.001+02:00

Satuin katsomaan kolme neljäsosaa sieppaussarjan kolmannesta jaksosta.

Hitto, kun näitä tällaisia draamoja on niin paljon, ettei ikinä tiedä, mikä onkin yllättäen hyvä. En siksi ollut aikaisemmin tajunnut, että tätä kannattaisi katsoa. Aihe ei ole maailman omaperäisin, mutta tämän jakson perusteella Kidnapped vaikutti oikein laadukkaalta, hyvin kirjoitetulta ja näytellyltä sarjalta. Laatusarjalta. Ei sokeriselta perustavaralta. En tiedä, miten paljon alitajuista vaikutusta oli sarjassa vilisevillä Ozin näyttelijöillä (ja kaiken huipuksi musikaalitähti Anthony Rappilla), mutta tällainen mielikuva joka tapauksessa syntyi ;)

Aion katsoa sarjaa mahdollisuuksien mukaan. Kiinnostuin tarinasta ja hahmoista ja haluan nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu. (Ja sarja, jolla on heti tällainen vaikutus, on automaattisesti perusonnistunut.)

Ja ai niin - loistavaa, että kerrankin on tehty rajallisen pituinen sarja, jolla on alku ja loppu. Neljätoista jaksoa on kirjoitettu ja kuvattu. Siinä kaikki. Ei löysiä, tilanteen mukaan kehittyviä juonia. Selkeä tarina. Enemmän tällaisia.

Doctor Who + Queer as Folk = Torchwood?

2007-12-05T00:00:00.000+02:00

Doctor Whon synkempi pikkuveli hurmasi minut ensi silmäyksellä.

Torchwoodin alkuasetelmasta tuli mieleen emosarja Doctor Who. Söpösti korneista hirviöistä ja itsetietoisesta camp-asenteesta tuli mieleen Buffy. K-15-elementeistä tuli mieleen (sekä 2000-luvun Doctor Whon että tämän luojan) Russell T. Daviesin aiempi mestariteos Queer as Folk (joka minun kirjoissani on mahdollisesti paras koskaan tehty sarja). Yhdistelmä = nerokas!

Mistäkö on kyse? Sana "Torchwood" on anagrammi sanoista "Doctor Who". Se oli alkujaan yksinkertaisesti Doctor Who:n tuotantomateriaalista salassapitosyistä käytetty koodinimi. Russell T. Davies oli ollut kehittämässä aikuisemmalle yleisölle suunnattua yliluonnollista sarjaa jo ennen Doctor Who -projektia. Kun idea herätettiin eloon spin off -sarjan muodossa, se sai nimekseen Torchwood. Sarja tapahtuu samassa maailmassa kuin Doctor Who, ja monet hahmot vierailevat sarjoissa ristiin. Mutta siinä missä Doctor Who on aina ollut koko perheen kamaa, Torchwoodin maailmassa nähdään myös seksiä ja synkempiä juttuja.

Mutta nyt on oltava rehellinen. En tiedä, olisivatko pelkkä herttainen camp-henkisyys ja dialogiltaan hykerryttävän sutjakas, mutta juoneltaan hivenen aukkoinen (tai hätäinen?) avauskäsikirjoitus vieneet minulta jalkoja alta, ellei päähenkilö Captain Jack Harkness olisi tehnyt sitä. "Sex on legs" on idiomi, jota nyt haluaisin käyttää. Minuun näköjään vetoaa aivan täysillä tällainen käsittämätön, muovinen täydellisyys. (Onneksi tunnen aika monta naista, joita se oksettaa - perusmiehilläkin lienee maailmassa vielä toivoa. ;) Tai no, analysoidaanpa asiaa hetken aikaa. Yli-itsevarma, dominantti käytös? Check. Huomiota herättävät, tietäväiset silmät? Check. Bling! Yhtälö osoittautui odotettua yksinkertaisemmaksi.

Tätä loppuosaa pyydän maailmalta anteeksi jo etukäteen. Musikaalit seuraavat minua elämäni joka alalle, vaikken edes yritä. Vannon, että ihastuin hahmoon ja näyttelijä John Barrowmaniin ihan ilman taustatietoja. Kun sitten lähdin tutkimusmatkalle Internetin ihmemaahan (kuten pakkomielteenäni tällaissa tilanteissa on :D), tajusin, että tämä jätkähän on raskaan sarjan musikaalitähti! Niinku oikeesti. Esiintynyt lukuisissa isoissa West End -musikaaleissa, saavuttanut vakiintuneen aseman, julkaissut levyjä, istunut viime vuosien musikaalitähtienetsintäohjelmien tuomaristoissa Andrew Lloyd Webberin rinnalla. Olen jopa nähnyt hänet The Producers -leffassa, jossa hän lauloi Springtime for Hitlerin. Tottahan se on, kun nyt mietin. Hehe. Mutten olisi ikinä tajunnut yhteyttä omin avuin.

Nythän sitten on niin, että Barrowman on tästä lähin idolini numero yksi. Musikaalitähteys räjäytti potin - tuosta ei enää pakkaus parane. Tai no... ehkä sittenkin: kaiken ihmeellisyyden lisäksi mies on kotoisin Glasgow'sta. (Sieltä hän tosin muutti yhdeksänvuotiaana Yhdysvaltoihin, eli Torchwoodin aksentti on aito. Mutta nyt hän on asunut Britanniassa jo kauan ja puhuu kuulemma sukunsa kanssa edelleen skottiaksentilla.)

Loppukommenttina on vielä kysyttävä: miten se voi olla 40-vuotias?!?! Olisin veikannut 29. Jos yläkanttiin, niin 32. Mutta se onkin sit 40. Meinasin tippua tuolilta.

Palataksemme Torchwoodiin: sarjalla on muitakin avuja kuin päähenkilönsä, vaikka tästä pelottavaksi muodostuneesta tekstistä voisi päätellä toisin. Tarkoitin, mitä sanoin avauskappaleessa. Ja aion ehdottomasti jatkaa katselemista.

Luovutin vihdoin Jerichon suhteen.

2007-11-29T22:59:00.000+02:00

Tajusin toki nopeasti, että Jericho on sokerista, ennalta-arvattavaa sankari- ja yhteisöllisyyslässytystä. Minua kuitenkin jaksoi kiinnostaa tarinan aihe: millaista on elää apokalyptisessa maailmassa?

Ikävä kyllä apokalyptisuudestakaan ei ole irronnut mitään valtavan kiinnostavaa. Näkemys on kovin pessimistinen. Eikä koko maailma ilmeisesti ole tuhoutunut missään elämää suuremmassa ydiniskussa - Amerikkaan vain on hyökätty suuressa mittakaavassa. Tämä herättää väistämättä kysymyksen siitä, miksi ihmeessä muu maailma ei ole jo ilmestynyt auttamaan! Tokihan tositilanteessa kävisi näin. YK-joukot karauttaisivat paikalle viimeistään säteilyn laskeuduttua. Ydinkatastrofin pitäisi kohdata koko maailmaa, jotta ihmiset todella jäisivät oman onnensa nojaan. Yhtälö ei ihan mene jakeluun.

Mutta sarja onkin juuri niin periamerikkalainen, että muun maailman totaalinen unohtaminen on täysin odotettavaa. Kun ihmissuhdekuvioitakin on pyöritetty melko neuvottoman tuntuisesti (ihan kuin kirjoittajat eivät olisi etukäteen päättäneet, mitä tahtovat tehdä), en jaksa enempää. Jätän sarjan tähän. Kävin lukemassa salaisuudet Wikipediasta, se riittää minulle. Hehe.

Taas tulee musikaalia telkkarista.

2007-11-25T13:34:00.000+02:00

High School Musical 2 (YLE2 su klo 19.10) - Musikaalitähditetty Tartu Mikkiin (YLE2 pe klo 21)

Tänään saamme ihailla High School Musicalia numero 2. Jos siis viimekertainen sai sinut himoitsemaan lisää teinien seikkailuja, rukouksiisi on vastattu. Tästä toisesta tv-elokuvasta huomaa ensimmäisen suosion: tuotantoarvot ovat selkeästi paremmin kohdallaan ja kässäri on hiotumpi - mielestäni jopa oikein onnistunut, kun ottaa huomioon, että kohdeyleisönä ovat varhaisteinit. Ilahduttavaa on myös, että ensimmäisestä osasta lahjakkaimpana esiintyjänä erottunut blondipahis Sharpayn Ryan-veli (joka hatuistaan muistetaan) on ansaitusti päässyt paljon suurempaan rooliin.

Musiikin taso ei ikävä kyllä ole parantunut. Miltei päin vastoin: biisit on tällä kertaa ylimiksattu niin metallisen kuuloisiksi, ettei musikaalille tärkeä illuusio siitä, että hahmot laulavat oikeasti tilanteessa, toteudu oikein ollenkaan.

Tartu Mikkiin sisältää ensi perjantaina koko rahan edestä musikaalitähtiä. Minut vetää ruudun ääreen varsinkin TTT:n Jari Ahola, joka on ihan mielettömän hyvä laulamaan ainakin niiden esitysten perusteella, joissa olen hänet nähnyt. Niinku oikeesti to-del-la hyvä. Työkaveri ja kyseisen karaokeohjelman juontaja, Hintsasen Sami, jää kirkkaasti toiseksi, vaikka pätevä onkin.

Huff (Nelonen ke klo 23.25)

2007-11-21T19:15:00.000+02:00

Huff on laatusarja, joka vie minut henkilökohtaisesti aikamatkalle. Katsoin sen ensimmäistä kautta Glasgow'ssa kaapelikanavalta. Olin aivan eri kulttuurissa ja mielentilassa. Ei ollut tekstityksiä. Näin monen vuoden jälkeen tuntuu melkoisen oudolta katsoa toista kautta täällä Suomessa. (Ja jostain syystä tekstitykset häiritsevät minua harvinaisen kovasti. Yritän kestää.)

Huff on todella hyvin kirjoitettu sarja. Ja aivan poikkeuksellisen hienosti näytelty. Nautin ensimmäisestä kaudesta todella paljon. Sarja eroaa tavanomaisista suosikeistani siinä, että siinä ei tapahdu mitään valtavan ihmeellistä. Se kuvaa psykiatrin ja hänen perheensä elämää todentuntuisesti. On teinipoika, alkoholistimummo, hullu veli ja rappioelämää viettävä nuoruudenystävä. Kaikki elävät elämäänsä, ja jotenkin tästä saadaan harvinaisen toimivaa draamaa.

Aion todellakin katsoa tämän toisen kauden. Lisää ei ikävä kyllä ole tehtykään.

Guitar Heron looginen jatko-osa on...

2007-11-10T23:18:00.000+02:00

En olekaan aikoihin hehkuttanut South Parkia.

11. kauden toinen puolikas on yhtä jaksoa vaille paketissa. Se on ollut ihan ok, mutta varsinaisia huippujaksoja ei ole ollut. Ilmeisesti Trey & Matt eivät kuitenkaan tunne itseään uupuneiksi, koska jatkoivat sopimusta äskettäin 15. kauteen. Ilman jatkoa maaliskuussa alkava 12. kausi olisi jäänyt viimeiseksi.

On pakko mainita yksi asia uusimmasta jaksosta Guitar Queer-o. Siinä Stan ja Kyle saavuttavat menestystä, mainetta ja mammonaa Guitar Hero -pelin kentillä. En ole aikoihin nauranut tv:lle niin makeasti kuin seuraavalle kohtaukselle: Stan menee kauppaan, josta osti Guitar Heron. Pelikauppias kysyy, miten pelaaminen sujuu, ja kaivaa sitten tiskin alta pelin loogisen jatko-osan. Jotain "rentouttavaa", joka saa soiton kulkemaan paremmin.

"Have you ever heard of... Heroin Hero?"

Ehe ehe ehe.

"You could call it the ultimate first person shooter."

Stan myös ostaa kyseisen pelin, joka on naurettavan addiktiivinen ja täysin järjetön. Pelaaja jahtaa ikuisesti lohikäärmettä, jota ei voi saada kiinni. Myöhemmin pelikauppias mainitsee vielä pelin Rehab Hero, mutta siihen ei enää lähdetä.

High School Musical tulee tänään tv:stä.

2007-11-04T13:05:00.001+02:00

Vinkkini kiinnostanee vain musikaalifaneja ja 8 - 14 -vuotiaiden tyttöjen vanhempia. Tänään, sunnuntaina, on mahdollisuus nähdä, mikä on viime vuosina villinnyt USA:n varhaisteinit. YLE2 klo 19.10.

High School Musicalin soundtrack oli vuoden myydyin levy, ja sen jatko-osa oli katsotuin kaapeli-tv-ohjelma koskaan. Ikinä. Kautta aikojen. (Se on oikeesti aika iso saavutus. Kaikkien suursarjojen finaalit ja urheilulajien huippuhetket jäivät kakkosiksi.)

Vouhkaukseen nähden itse teos on yllättävän keskinkertainen. Se on ihan symppis, mutta varsinkaan musiikki ei ole erityisen mukaansatempaavaa. (Paras hetki on Stick to the Status Quo koulun ruokalassa - siinä on oikeaa musikaalitunnelmaa.) Tarina on kopioitu Greasesta ja tuhansista samanhenkisistä nuorisoelokuvista. Kässäri on ihan ok, mutta käänteet toki arvaa sadan kilometrin päästä. (Olen muuten sitä mieltä, että kakkososan tarina ja kässäri olivat toimivammat. Suorastaan virheettömät. Aukottoman tyylipuhtaat. Ennalta-arvattavat toki silti, mutta nuortenelokuvat ja musikaalit eivät yleensä loistakaan yllättävyydellään.)

Mutta tämän tv-musikaalin laatu onkin sivuseikka. Vaikutukset ovat tärkeämpiä kuin itse tuote. Halvalla tehty hattara on tehnyt musikaaleista taas siistin jutun nuorison keskuudessa ja sai heidät esimerkiksi sankoin joukoin katsomaan Hairsprayta. Se on yksinomaan hienoa.

Joss Whedon palaa televisioon! Joss Whedon palaa televisioon!!!

2007-11-01T10:56:00.000+02:00

"Honey, I accidentally created this Fox show."

Joss "Buffyn luoja" Whedon ja Eliza "Faith" Dushku ovat kehittäneet sarjan. Joss käsikirjoittaa, Eliza näyttelee pääosaa. Tämä tapahtui kuulemma vahingossa, kun he olivat muuten vain lounaalla yhdessä.

Olen AIVAN sanaton. Tämä ei ehkä järisytä koko maailmaa, mutta maailmassa on paljon Joss-faneja, jotka tällä hetkellä ovat pyörtymäisillään. Ooh.

Niin, millainen sarja se on? Sen nimi on The Dollhouse. Ei liene yllätys, että sen maailma sisältää spekulatiivisia elementtejä. Kokonaisuus on kuulemma tarkoitettu kommentiksi maailmastamme, jossa ihmiset odottavat saavansa mittatilausviihdettä nappia painamalla. Eliza näyttelee tyttöä nimeltä Echo. Echolla ei ole omaa persoonallisuutta, vaan hän elää lapsenomaista elämää omituisessa Nukkekodissa kollegojensa kanssa. Nukkekodin asiakkaat tilaavat Nukkekodilta "työntekijöitä" tarkkaan määriteltyjä skenaarioita varten, ja tyhjät ihmiskuoret ohjelmoidaan täyttämään kulloisenkin skenaarion vaatimukset. Skenaarion loputtua nuket unohtavat kaiken ja palaavat tyhjään, lapsenomaiseen tilaansa.

Tässähän ei olisi paljoa juonta, ellei Echo vähitellen alkaisi muistaa asioita ja tiedostaa olevansa oikea ihminen. Kuka hän oli ennen kuin joutui nukkekotiin?

Kuulostaa ihan kiinnostavalta. On myös muistettava, että Jossin jutut ovat yleensä sata kertaa parempia kuin paperilla kuulostaa. Kuka olisi esimerkiksi uskonut, että tarina vampyyreja tappavasta teinitytöstä voisi olla syvällinen?

Jos tätä typerää käsikirjoittajien lakkoa ei olisi, ensimmäiset jaksot olisi kuulemma voitu saada ulos jo keväällä. Nyt ei tiedetä, miten pitkään lakko kestää, mutta sarjaa suunnitellaan syksyksi 2008. Ja se tulee IHAN varmasti. Sitä myös kuvataan takuuvarmasti ainakin seitsemän jaksoa. Joss kieltäytyi tekemästä sarjaa, joka voidaan lopettaa kahden ekan jakson jälkeen, jos katsojia ei löydy.

Mutta katsojia on PAKKO löytyä! Hii!

Olen iloinen siitä, että Joss ja Faith - eiku Eliza :D - tekevät taas yhteistyötä. Mielestäni Eliza oli aina sata kertaa parempi näyttelijä kuin vaikkapa Sarah Michelle Gellar.

"He's my favorite genius," Dushku said. "And my favorite friend. He's been like a big brother ... and the only person out here I've ever wholeheartedly trusted, because he's never let me down."

Linkki lisätietoihin Whedonesquessa on tässä. Whedonesque linkittää vaikka mihin artikkeleihin.

Red Nose Day tuli Suomeen!

2007-10-26T18:40:00.002+02:00

Se pyörii parhaillaan kakkosella. (Tästä tulee nyt tuplapostaus, koska mielestäni aihe liittyy selvästi telkkariin, mutta on sitten kuitenkin paljon laajempi.)

Olin ihan ihmeissäni, kun näin ensimmäisiä mainoksia Nenäpäivästä. Niissä ei mitenkään isosti toitotettu, että päivä on Suomen ensimmäinen, joten mietin huuli pyöreänä, olenko ollut sokea ja kuuro tai asunut kiven alla. Britanniassa päivää oli mahdoton olla huomaamatta, ja se oli minulle siellä upouusi elämys. Yhtälö oli omituinen.

Onneksi ratkaisu selvisi. En ole huomiokyvytön, vaan päivä on Suomessa ihkaensimmäinen.

Olen oikein tyytyväinen siitä, että homma on tuotu Suomeen. En tietenkään vielä tiedä, toteutuuko kotimainen versio yhtä hyvin, mutta ainakin Briteissä Red Nose Day on oikeasti hauska. Ja sen esiintyjinä itseään nolaamassa on oikeasti isoja nimiä. En tiedä, onko kukaan liian iso tulemaan mukaan. Ehkä kuningasperhe? Tony Blairkin on ollut mukana. Posh ja Becks. The Office. Sitä rataa.

Toivotaan, että homma onnistuu ja perinne juurtuu tänne meillekin. Meillä tietysti on jo Nälkäpäivä (pitääkö näitä kirjoittaa isolla? ei ehkä, hui), kun taas Briteissä Red Nose Day on se vuoden isoin keräyspäivä. Heidän Nälkäpäivänsä. Mutta eiköhän hyväntekeväisyysteemaisia päiviä mahdu suomalaiseen vuoteen kaksikin.

Suomen nenät ovat muuten paljon tyylikkäämpiä kuin jättimäiset brittiversiot!

Olen katsonut Huumaa ekoja kertoja elämässäni.

2007-10-13T20:00:00.000+02:00

Heikki Paasosen läsnäolo on houkutellut minut Suomen Ant & Decin pariin.

Minulta vei vuosia tajuta, että tämä on tosiaan sama ohjelma kuin Britannian Ant & Dec. En ehkä olisi ikinä tunnistanut, ellei noita pikkuhaastattelijoita olisi. Suomen kopio ei ole tehnyt suurta vaikutusta. Jotenkin se on tosi teennäistä vääntöä.

Ainoa hauska osuus on, kun juontajat kilpailevat uuden taidon opettelussa. On jollain lailla mukavakin ajatus, että he joutuvat joka viikko kehittämään itseään! Ja lopputulos on aika viihdyttävää katsottavaa.

Intouduin oikeastaan kirjoittamaan tätä, koska äsken leukani putosi lattiaan. Ajattelin, että a cappella -ryhmän mukana laulamisesta tulee jotain niin kauheaa, että tärykalvot ovat vaarassa. Sehän on ihan TOSI vaikeaa. Mutta molemmat selvisivät siitä! Lauloivat nuotilleen! Varsinkin ansaitusti voittaneen Heikin falsettikiekaisut olivat oikeesti aika vakuuttavia.

Koska laulutaito on mahtava ominaisuus, näen molemmat juontajat nyt entistä paremmassa valossa. Ohjelma ei silti vakuuta.

Kun Rob ja Amber toivat Survivorin Amazing Raceen.

2007-10-09T20:57:00.000+02:00

Amazing Racen MTV3:lla pyörivä kausi on ollut... Jänskä? Kiinnostava? Erilainen? Ärsyttävä? Pilattu? Kaikkia edellä mainituista?

Siis, joo-o. Survivor Allstarsin voittajat, askeettisissa eräoloissa aidon suhteen aloittanut kihlapari Rob ja Amber, nähdään nyt Amazing Racessa. Ymmärrän täysin, miksi heidät on sinne valittu. He tuskin jättävät ketään kylmäksi. Omat tunteeni ovat käsittämättömän ristiriitaiset.

Tyypit oikeasti vetävät kisassa kuin se olisi Survivor. Juonittelevat ja kikkailevat. Aluksi kihisin kiukusta ja koin heidän pilaavan ohjelman. Muutaman jakson jälkeen olen tottunut ajatukseen, ja oikeastaan soisin pirullisten söpöläisten pääsevän pitkälle omintakeisella taktiikallaan. Heitä on hauska katsoa.

Jos tässä kisassa saisi äänestää väkeä pihalle, Rob ja Amber olisivat lentäneet ensimmäisinä. Muut kilpailijat vihaavat heitä. Sekin on tuonut kisaan epätyypillistä "me vastaan muut" -henkeä. Mutten voi syyttää vihakerhoa mistään: R & A ovat jo voittaneet miljoonan. Eivät tarvitse toista. Lisäksi he saavat jatkuvasti epäreilua etua siitä, että heidät tunnistetaan Survivorista ja tullaan tarjoamaan apua. Kaiken huipuksi he pelaavat tietoisesti likaista peliä ja nauravat päälle.

Survivorissa pidin Robista ja Amberista. He olivat hyviä juonittelemaan ja hurmaamaan ihmisiä, sopivat siihen kisaan täydellisesti. Eivät he hullummin ole tässäkään rallissa pärjänneet, vaikka homma on paljon enemmän omien avujen varassa. Minulla on heihin tällä hetkellä omituinen viha-rakkaus-suhde: toivon periaatteessa heille koko ajan pahaa, mutta onnittelen silti mielessäni onnistumisista ja toivon, etteivät he putoaisi. Vielä. Kohta. Muttei nyt. Eikä nytkään. Kunhan eivät voita. Hehe.

Rob oli saarella minusta seksikäs. Se oli suhteellisen komea, äärimmäisen itsevarma ja karismaattinen. Se pyöritti koko showta pikkusormellaan, juonitteli ja petti ja nauroi päälle. Pois päästyään se on lihonut 30 kiloa ja näyttää rumalta pullapojalta, jenkkifutiksen pelaajalta. Mutta siinä on silti jotain vetoavaa. Se edustaa täsmälleen sitä omituista miestyyppiä, joka ärsyttää minua koko ajan niin, että tekee mieli repiä hiuksia päästä - mutta vetää silti puoleensa. (Minulla on outo, masokistinen miesmaku. Viehätyn tyypeistä, joista en oikeastaan pidä. Tämä pitää paikkansa myös tosielämässä ja saattaa olla syy siihen, että olen aina vaan sinkku. ...Yli-itsevarmuus. Se on avain sydämeeni. Sillä saa kaiken muun anteeksi. Tiedoksi vaan ;)

Hehe. Blogin ja "oikean" kirjoittamisen ero: en keksi muuta yhteyttä, jossa tulisi kirjoitettua tekstiä, joka alkaa tv-arvostelulla ja päätyy henkilökohtaisiin pohdiskeluihin.

Jos kirurgit ja supersankarit tappelis, kummat..?

2007-10-04T16:41:00.000+02:00

Hittoako MTV3:n pitää aloitaa Heroes Nelosen menestyssarjojen päälle?

Heroes alkaa ensi viikon jälkeen tulla keskiviikkoisin klo 21, Greyn anatomian päälle ja ennen Jerichoa. Ärsyttää vähän. Mie olen katsonut sitä Greyn anatomiaa. No ei. Rauhoitun. Jos rehellisiä ollaan, paikka on varmaan hyvä ja ihan reilu. Sankareilla ja Jericholla voi ollakin yhteistä katsojakuntaa, joille syntyy mukava putki, eikä Greyn kohdeyleisö ole laisinkaan sama kuin supersankariohjelman.

Mutta mie olisin katsonut molempia. Höh. Nyt tulee varmaan katsastettua ainakin jakso Heroesia. Se kiinnostaa. Jos se on hyvä, Grey saa jäädä. Ehkei se edes ole hyvä.

Ugly Betty on todella hyvä.

2007-10-02T23:05:00.000+02:00

Niinku oikeesti.

Huomaan maanantaisin odottavani, että kello lyö kahdeksan ja saan taas sukeltaa sarjan maailmaan. On todella kekseliästä sekoittaa itseironinen saippuaisuus (paraatiesimerkkinä viime jakson lopun käänne) aidosti tunteviin, moniulotteisiin hahmoihin. Henkilöt ovat samaan aikaan karikatyyrejä ja samastuttavia. Kiehtovaa, toimivaa. Äärimmäisen. Kun hahmot toisinaan käyttäytyvät turhan suoraviivaisesti tai ennalta-arvattavasti, sen voi pistää karikatyyriosuuden piikkiin. Kun he toimivat sympaattisesti ja kokevat todellisia tunnekuohuja, heihin todella samastuu. Minulla on katsoessa joskus ollut miltei tippa linssissä. Have your cake and eat it, too.

Kun Betty alkoi, en ikinä odottanut sen kipuavan näin korkealle pakkokatsottavieni listalla. Se vaikutti kornilta, koheltavalta, halvalta ja rumaa päähenkilöään halventavalta. Jostain ihmeen syystä se ei ole mitään näistä!

(Kuvassa ei nyt ole Betty... mutta eikö ollutkin käsittämättömän hauskaa, kun Amandan näyttelijä sai toissajakson kaksoisroolissa olla vaihteeksi ruma?)

Mutta miksei julkkikset ole tv-sarjoissa julkkiksia?

Yksi valitus viime jaksosta. Tämä on asia, joka ärsyttää minua toistuvasti eri sarjoissa. Päähenkilö, tässä tapauksessa Daniel Meade, on kuuluisa, mutta voi silti toimia kadulla ihmeen normaalisti. Häntä ei tuijoteta. Ekstrat painelevat ohi yhtä tyyninä kuin aina. Naapuripöydissä syödään ja käydään omia keskusteluja. Jos jätkän naama on parhaillaan jokaisessa bussipysäkissä ja hän näyttäytyy äkkiä ravintolassa tuntemattoman hammasrautanaisen kanssa, häntä pitäisi tuijottaa, tekstata keltaiselle lehdistölle, ottaa kännykkäkuvia! Saati nyt sitten, että parivaljakko menee tuosta vain kuokkimaan häihin. Eikä kukaan ilmeisesti tunnista. Tosi uskottavaa.

Sama vaivasi minua esimerkiksi Veronica Marsin Loganin kohdalla. Koulussa asiaa saattoi vielä perustella sillä, että jengi oli tottunut, mutta yliopistolla filmitähden poikaa olisi pitänyt ainakin uutuudenviehätyksen ajan tuijottaa. Olis vaan pitänyt. Muu ei mielestäni ole uskottavaa. Tämä asia pistää silmääni joka kerta. Eivätkö tekijät koskaan tule ajatelleiksi sitä? Olisiko sitä liian vaikea toteuttaa, kun ekstrojen pitäisi näytellä? Eivätkö ekstrat osaa muuta kuin kävellä kivikasvoisina omissa maailmoissaan?

Greyn's Anatomy - Kyle XY - October Road

2007-09-16T17:09:00.001+02:00

Lupasin kommenttilaatikossa kertoa, kun olen nähnyt Greyn anatomian (Nelonen ke 21.00) parin viikon takaisen jakson. Nyt olen katsonut sen, ja viimeviikkoisenkin. Olihan se... No, iso juttu liittyi Meredithiin, ja itse asiassa mun on sanottava, että pidän sarjassa lähes kaikesta muusta paitsi kyseisestä anorektikosta. Minusta se on ärsyttävä muija. Sarja paranisi, jos se - ja varsinkin sen tekysyvälliset kertojanäänet - poistettaisiin. Joten en ehkä ihan täysillä ollut mukana käänteessä. Lisäksi on päivänselvää, miten tilanne lopulta ratkeaa (eihän Meredith voi valita kuin yhden kosijaehdokkaistaan, eikä kenellekään ole salaisuus, kuka se on). Mutta McDreamy on hauska (ja söötti, ks. alla), joten välillä niiden vuoropuhelut ovat kyllä hyvinkin viihdyttäviä. Mulla on vähän skitsofreninen suhtautuminen tähän sarjaan, kuten huomaatte!

Olen katsonut myös jokin aika sitten mainitsemiani Kyle XY:tä ja October Roadia. Kylen (Nelonen su 17.30) eka jakso oli ihan hauska: avaruuspojan toilailut normaaleissa asioissa syömisestä ja juomisesta lähtien olivat ihmeen sympaattisia, ja teinien sallittiin jopa olla teinejä eikä puhtoisia kiiltokuvaversioita. Toisessa jaksossa heräsi epäilys. Miten kauan samaa nuottia voidaan soittaa tehokkaasti? "Avaruuspoika ihmettelee tätä ja tuota. Hän kokee perusasiat vaikeiksi, mutta oppii aivan outoja juttuja yli-inhimillisen nopeasti." No, kenties sarja kehittyy.

October Road (Nelonen su 18.30) on ihan kamala. Hirvittävää dialogia, outoa juonenkuljetusta. Sinänsä kiinnostava perusajatus on teurastettu ja jauhettu sekavaksi mössöksi. Luin netistä, että tämä oli voittanut kriitikoilta vuoden huonoimman sarjan palkinnon. Täydestä syystä, sanon minä.

Veronica Mars (Subtv su n. klo 00.00).

2007-09-08T17:10:00.000+02:00

Pitäisi kirjoittaa monesta uutuudestakin. Mutta aloitan tästä vanhasta.

Viime sunnuntain jälkeen täytyy sanoa, että olin unohtanut, miten hyvä Veronica Marsin 1. kausi on. En ollut aikonut katsoa näitä uusintoja, muta taidan sittenkin. Voisin jopa ostaa 1. kauden omaksi. (Mutta vain 1. kauden. Muut ovat siihen verrattuna ihan skeidaa.)

Veronican alkuperäinen tarina on tarkkaan mietitty, tasapainoinen, monimutkainen kokonaisuus, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Sen huomaa vielä paremmin nyt, kun tietää loppuratkaisun. Pääjuoni on todella hyvä ja tyydyttävä. Veronican tausta on kiehtova. Käsikirjoitus on sulava, nokkela ja täynnä hauskoja kulttuuriviittauksia. Hienoa.

Myöhemmin sarja hajoaa, koska uudet pääjuonet eivät ole murto-osaksikaan yhtä vahvoja eivätkä jaksa kantaa kokonaisuutta. Kaikki pirstaloituu. Jälkiviisaana voi todeta, että sarja olisi pitänyt kirjoittaa rajallisen mittaiseksi. Alkuperäinen tarina, ei aneemisia jatkoyrityksiä. Ja kokonaisuus olisi ollut parempi kaapelilla, kuten sarjan luoja alun perin toivoi. Se olisi ollut synkempi. Tasalaatuisempi. Tavallisena teinisarjana Veronica joutui skitsofreenisesti vastaamaan hyvin monenlaisiin odotuksiin.

Pieni pirstaleisuus on tosin ensimmäisenkin kauden ongelma: asioihin ei syvennytä tarpeeksi, hahmot eivät esiinnyt kyllin säännöllisesti, sivujuonia pannaan pakettiin liian hätäisesti tai jätetään roikkumaan unohtuneina... mutta tämä kaikki on vielä siedettävällä tasolla. Eikä maailmassa ole täysin täydellistä sarjaa vielä tehtykään. Veronica Mars ei ole täydellinen, mutta ensimmäinen kausi on mielestäni eliittiluokan tv-viihdettä. Taidan tosiaan katsoa sen uudelleen.

Pakollinen Big Brother katsottu.

2007-09-01T16:25:00.000+02:00

En katsonut taloon menoa. En katsonut torstain ohjelmaa. Mutta eilen blogatessani tirkistelin puolella silmällä uppo-outoja ihmisiä väsäämässä kasvihuonetta ja puhumasta tunteistaan.

Olihan se... No, itse asiassa harvinaisen tuskatonta. Melko ärsyttämättömiä tyyppejä sinne on haalittu. Ei montaakaan järkyttävää häsääjää, ihan hauskoja silti. Se yksi äänestyksessäkin jo oleva blondipimu toki on valittu ihan vain raivostuttamaan kaikki. Onkohan yleisö niin masokistista, että jaksaa katsella muijaa siitä ilosta, että kiduttaa kilpailijaparkoja sen läsnäololla? Briteissä voisi olla. Suomessa ehkä ei.

Enpä ajatellut jäädä BB-koukkuun. Suomessa en ole vielä koskaan jäänyt. Brittien BB:ssä olen joillakin kausilla. Lähinnä, koska joku kilpailija on ollut niin herttainen, kiva ja hauska, että olen vilpittömästi alkanut kannattaa häntä. Esimerkiksi se maailman ihanin homokampaaja (Brian?), joka voitti jonkun ihan niistä ekoista kausista. Ja äänestettiin vielä vuosiakin myöhemmin rakastetuimmaksi BB-kilpailijaksi ikinä. Se vaan oli niin aidosti hauska, nokkela... loputtoman hyväntuulinen, aina kiva ja reilu kaikille olematta silti tylsä, teennäinen tai kynnysmatto. Se on jotain, johon en itse pystyisi koskaan, koskaan, ikinä. Siksi kai ihailen. (En olisi kynnysmatto, pois se minusta. Olisin ilkeä minua ärsyttäville, ja noin stressaavissa oloissa minua alkaisi ärsyttää ihan kaikki, ja minua vihattaisiin.)

Parhaillaan tulee Tartu mikkiin -ohjelman uusinta: Hanna Pakarinen, joku Karoliina, Reino Nordin ja tuo tuo... onks se Jimi Pääkallo?

Tahdon sanoa, että Hanna Pakarinen on ihana. Tässä ohjelmassa on maailman ärsyttävintä, kun joku rohmuaa huomiota: tahtoo laulaa omat, parin ja toisen joukkueen laulut. Harvoin olen nähnyt ketään, joka on noin VÄHÄN sellainen! Hanna antaa muille tilaa tosi hienosti. Ja on aina sympaattinen ja puhuu ihastuttavan kotoisaa Kymenlaakson murretta. Ja osaa laulaa (tosin ei näköjään kauhean laaja ääniala).

Tuo Karoliina mikälie laulaa tosi hyvin, mutta on juuri semmoinen ärsyttävä huomiorohmu. Samoin tuo Jimi Pääkallo. Hyi hyi. Tosi moni esiintyvä taiteilija on, sen on oppinut tästä ohjelmasta. Kai se on heille luonnollista ja normaalioloissa lavalla hyväkin ominaisuus.

Brideshead Revisited (1981)

2007-08-31T21:47:00.000+02:00

Yle Teema näyttää uusintana iki-ihanan, Evelyn Waugh'n romaaniin (suom. Mennyt maailma) perustuvaan draamasarjan. (Pe klo 19, uusinnat ilmeisesti sunnuntaisin.)

Tää on niinku niin hyvä. Kenties paras romaanifilmatisointi ikinä. Yhdessätoista tunnin jaksossa ehtii tehdä melkoista oikeutta maltillisen mittaiselle teokselle. 1900-luvun alun Englannin aristokraattinen maailma katoaa toisen maailmansodan jalkoihin. Tunnelma ja teksti aiheuttavat huokauksia.

Nuori Jeremy Irons on ihana. Lapsellisen traaginen Sebastian Flyte on hurmaavimpia hahmoja kirjallisuuden historiassa ja syy siihen, että harkitsisin poikalapsen nimeämistä Sebastianiksi. Hänenkin näyttelijänsä on mukiinmenevä, mutta kuvittelen rooliin salaa 25-vuotiaan Jude Law'n. (Anteeksi, enkö sanonutkaan "avoimesti"?)

Mie varmaan aion katsoa, vaikka olenkin jo nähnyt.

Tuommoista Bladea katsoin.

2007-08-28T23:00:00.000+02:00

Olihan siinä... niitä vampyyreja. Ja niinku toimintaa. Perustuu niihin elokuviin. Jotka perustuu niihin sarjakuviin. (Subtv ma klo 23.)

Tehty on vain kymmenen jaksoa. Muuten en jaksaisi katsoa, mutta jotenkin nuo vampyyrijutut ovat kiehtoneet. Saatan tulevaisuudessa katsoa puolella silmällä, jos kotona olen, ja vaikka blogata samalla. Siihen sarja voisi olla omiaan.

En juuri osaa muuta sanoa. Ei mitään isompaa vikaa, muttei suurta viehätystäkään. Päähenkilö on muriseva mörökölli vailla karismaa (lienee isoin vika). Tyttöpäähenkilö on siedettävä, mutta näyttelijälle tuntuu olevan ristiriitaista, että toisaalta pitäisi olla seksikäs misu, toisaalta karski ex-sotilas. Se pahis voi potentiaalisesti olla mielenkiintoinen, jos siitä tehdään mielenkiintoinen. Toivottavasti tehdään.

Tv:ssä alkaa tapahtua.

2007-08-22T11:30:00.000+02:00

Uutuuksia: Jericho - Kyle XY - October Road.
Jatkuu: Amazing Race - Greyn anatomia - My Name Is Earl
Alkaa alusta: Buffy the Vampire Slayer - Veronica Mars.

(1) Nythän noita uutuuksia alkaa virrata. Ensimmäinen tulee tänään: apokalyptinen Jericho alkaa Neloselta keskiviikkoisin klo 22.00. Se on niinku vissiin ollut aika iso jutska USA:ssa, joten kiinnostuksella katselen ekan jakson. Apokalyptisista visioista olen tykännyt, joten kiintoisa lähtökohta.

Telkku.comista silmääni tarttuivat äsken myös Nelosen sunnuntai-iltapäivien Kyle XY ja October Road. (Su peräkkäin klo 17.30 ja 18.30, 2.9. alkaen.) Ensimmäinen on jonkinlaista scifiä, en ihan tiedä miten teineille. Pitää tsekata. Jälkimmäinen on draama kirjailijasta/yliopiston luennoitsijasta. Kirjailija- ja yliopistojutut(vrt. Wonder Boys) ovat useasti mieleeni, joten ainakin ajatuksen tasolla kiinnostaa. Kumpikin sarja on saanut jatkoa yhtä vuotta pidemmälle, joten seuraaminen ei ole ajanhukkaa.

(2) Jatkoja: Amazing Race alkaa 2.9. lähtien sunnuntaisin klo 21 sen italialaissarjani päälle. Pitää yrittää järkätä yliopisto niin, että ehdin treenata italiaani tiistai-iltapäivisin uusintojen merkeissä. Kun mie niin tykkäisin katsoa sitä Amazing Racea - mutta en ole valmis luopumaan tunnin kestävistä italiatreeneistä, en!

Greyn anatomia jatkuu keskiviikkoisin klo 21 tuon Jerichon edellä. (Dirt jää sen alta tauolle, kausi loppuu.) En ole ihan hulluna Greyn melodramaattiseen paatokseen, mutta sen komedialliset hetket toimivat kivasti ja sitä on tullut katsottua pikkusiskon seuraksi. Marjukka tykkää melodramaattisemmasta paatoksesta. Ja se McDreamy on tosiaan suhteellisen dreamy, mikä lisää sarjan uskottavuutta ;)

Ai niin, meinasin unohtaa: sydämellinen komedia My Name Is Earl jatkuu Subilla maanantaisin klo 20.30. Se on minusta jotenkin niin herttainen, että katsomisesta tulee hyvä mieli. Ei tartte olla ilkeä ollakseen hauska.

(3) Uusintoja: Subtv alkaa 2.9. näyttää alusta lähtien Buffy the Vampire Slayeria ja Veronica Marsia sunnuntain myöhäisilloissa. Jos joku ei ole koskaan katsonut Buffya, digiboksit nauhoittamaan! Se on herättämiään mielikuvia (ja sitä sukkista 90-luvun leffaa) niin monta kertaa parempi sarja, ettei ole vielä vertaistaan kohdannut. (Eka kausi on vielä hieman lämmittelyä, mutta viimeistään kakkosen puolivälistä alkaa todellinen verbaalinen riemu.) Boksi komeilee hyllyssäni kalliina aarteena. Myös Veronican eka kausi on aika jees. Siitä sarja alkaa luisua yhä epätoivoisemmin alamäkeä, mutta alku on hyvinkin katsomisen arvoinen.

Viva Laughlin saa tuulta alleen.

2007-08-17T10:19:00.000+02:00

CBS:n syksyn uutuudesta Viva Laughlinista (perustuu BBC:n Suomessakin esitettyyn murhamysteerimusikaalisarjaan Blackpool) on virallisesti julkaistu muutama video.

Pätkien perusteella homma näyttää ihan hyvältä, vaikkakin musiikkikohtausten osalta ehkä vähemmän luontevalta ja ylivedetyltä kuin brittiversio. Kohtausten leikkaus on kuitenkin varmasti vielä kesken, joten en tiedä, voiko pätkien perusteella sanoa paljoa. Iso plussa: näyttelijöiden äänet tuntuvat olevan pääosassa taustalla kuuluvan musiikin laulajan ääneen nähden eikä päinvastoin! Se oli aina suurin parannustoiveeni BBC:n sarjassa.

Haastattelujen perusteella juonikuviot ovat samanlaiset kuin brittisarjassa, mutta perheen poika ei ole nörttikovis vaan tyttömäinen paritanssiharrastaja... mikä kuulostaa ihan hauskalta :D Ja Hugh Jackman hahmo, päähenkilö Holdenin kilpailija, on ylimääräinen lisäys. Mutta lisäyksiä tarvitaankin. Mikäli sarja lähtee kunnolla tuotantoon, siitä tulee oletettavasti jenkkityyliin vähintään yli kymmenosainen, ei kuusiosainen kuten briteissä on tapana.

Kyllä minä tätä odotan. Suomeen tuloon on tietenkin vielä aikaa, mutta silti. Koska itse Hugh Jackman on projektin suojeluspyhimyksenä (tuottaa, näyttelee sarjassa usein vierailevaa sivuhahmoa), uskallan toivoa, ettei se kaadu ihan yhtä nopeasti kuin useimmat vähääkään erikoisemmat jenkkiuutuudet.

Blogilista ei vaan huomaa päivitystä.

2007-08-16T16:38:00.001+02:00

Ärsyttää. Teen turhan kirjoituksen, jos se nyt huomaisi. Se on temppuillut muutenkin viime päivinä.

North and South (BBC 2004)

2007-07-28T21:32:00.001+02:00

Koko kesän YLE1 on näyttänyt BBC:n historiallisia draamoja näin lauantai-iltaisin.

Ne ovat käsittääkseni kaikki uusintoja, mutta minulla on edelleen aukkoja kolmen vuoden ulkomaanaikani vuoksi. Tätäkään en ollut ennen nähnyt. Hyvä niin, on edes jotain katsottavaa kesäkuussakin. (Olen tosin katsonut myös Poirot-uusintoja, vaikka joissakin muistin juonen täsmälleen.)

Tämä neliosainen historiallinen sarja perustuu kirjaan, jota en ole lukenut. Tapahtumapaikka on Pohjois-Englanti, aika teollisen vallankumouksen alku 1800-luvulla. Ensimmäisen osan perusteella kyseessä on Ylpeys ja ennakkoluulo luokkataistelulla maustettuna. Hyvältä vaikuttaa.

Tällaiset sarjat elävät tai kuolevat päähenkilöiden kemian varassa. Tällä kertaa se toimii. Varsinkin herra Thornton (Richard Armitage, jonka nimen pistän mieleen) onnistuu ihanasti olemaan julma öykkäri ja silti niin karismaattinen ja herkkä. Tätä naistenromaanien peruskamaa, heh.

Pohjois-Englannin murretta on ihana kuunnella. Se on kuin sekoitus Skotlantia ja Englantia. Skottimurre kuulostaa kodilta, tästäkin tulee jo koti mieleen. Mutistavat pohjoismurteet ovat minusta ehdottomasti kauniimpia kuin etelän leveä aksentti. En tosin parhaalla tahdollanikaan muista, ajattelinko niin jo ennen kuin asuin Skotlannissa. Nykyään Emmerdale-murre ainakin kuulostaa älyttömän koomiselta.

Orgoglio eli Kunnian hinta.

2007-07-25T18:20:00.000+02:00

Ihana Elisa loppui, mutta YLE on ostanut lisää italialaista sokeria. (YLE2 su klo 20.55.)

Tätä iloa riittääkin taas pitkälle: sarjasta on 3 tuotantokautta, joista jokaisessa 13 jaksoa. Sarjan suomenkielinen nimi on Kunnian hinta (Orgoglio tarkoittaa kirjaimellisesti 'ylpeys'). Se sijoittuu 1900-luvun alkuun ja tuntuu olevan tasan yhtä romanttista huttua kuin 1700-luvulle sijoittunut Elisakin. On vääryydellä erotettuja nuoruudenrakastettuja, pakkoavioliittoja ja kohtaamisia heinäladossa (kyllä, se ei näköjään ole suomalaisten yksinoikeus). Kauniita ihmisiä ja maisemia. Ah ja voi.

Katsominen on vähän kuin lukisi historiallista harlekiiniromaania. Historiasta tykkään, harlekiineja vihaan. Kärsivällisyyteni ei ehkä riittäisi tämän katsomiseen, ellei se olisi italiankielinen. Ainakin aluksi hattaraisuus tuntuu tukahduttavalta. Toisaalta Elisakin hiipi suosiooni pikkuhiljaa. Koska on ihanaa, että minulle tarjotaan juonellinen tilaisuus harjoitella italiaa, katson taatusti joka jakson. (Ja ymmärränkin varmaan 90%. Voisin katsoa ilman tekstejä. Se on miellyttävää.)

Hieman huolestuttaa, että uusi lähetysaika menee päällekkäin Maikkarin realitypaikan kanssa. Mitä teen, jos Amazing Race alkaa päälle? Yritän ehkä katsoa tiistain päiväuusinnat tästä sarjasta. No, se on sen ajan murhe.

Tänään tulee Ozin musikaalispektaakkeli.

2007-07-23T16:02:00.000+02:00

Josta en hyvällä tahdollakaan saanut kaivettua kuvia esiin.

"Vankiladraaman musikaalijakso?"
Nii-in.

"Eikö se ole hieman kornia?"
Olisi ehkä yleensä.

Ozia katsoneet kuitenkin tietävät, että sarjaa jaksottavat surrealistiset välijuonnot. Ne on korvattu lauluilla. Ei itse vankiladraamaa. Hyvin toimii. Ja on hyvinkin katsomisen arvoista.

Beecher ja Schillinger vetävät dueton. Isä Mukada laulaa Tori Amosta. Sisar "West Side Storyn Anita" Pete pääsee käyttämään lahjojaan. Ja paljon, paljon muuta. What's not to love?

Nelonen klo 23.25. Siellä nähdään.

Sarjassamme erittäin satunnaisia tv-vinkkejä:

2007-07-21T12:54:00.000+02:00

Tänään (YLE2 klo 17.10) tulee uusintana se Tartu mikkiin -jakso, jossa on vieraina Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen.

Ne tytöt laulaa niinku niin hyvin, että mulla meni kylmät väreet. Varsinkin loppuduetto on mahtava. Olen muistellut sitä kaiholla. Jari Sillanpääkin vajosi sen lumoihin.

Ajattelin itse katsoa uudelleen. Jos Tartu mikkiin on ikinä hyvä ohjelma, se on sitä tässä jaksossa. (Minusta se on muutenkin ihan viihdyttävä show. Turhauttavaksi sen tekevät huonot vieraat, mutta jos esiintyjät ovat laulutaitoisia, se on mukavaa perjantai-illan viihdettä.)

Nina Tapio lienee Suomen paras musikaalitähti. Hän todella tajuaa, miten sitä musiikkia pitää vetää. Uusi Pieni merenneito -dubbauksensa on sata kertaa parempi kuin Disneyn alkuperäinen. No, olen jo hiljaa, koska tämä ei liity telkkariin.

Virallinen tauko.

2007-07-07T21:23:00.001+02:00

Minun piti kirjoittaa tämä jo ennen lähtöäni. Tätä blogia ei päivitetä ennen heinäkuun 18. päivää, koska olen ulkomailla (ks. pääblogi), enkä varmaankaan tule edes näkemään tv-laatikkoa ennen paluutani! Muutenkin tv on viettänyt hiljaiseloa kesä-heinäkuussa, joten saa nähdä, milloin seuraava kirjoitusaihe ilmestyy.

Muutama tv-asia minulla kuitenkin oli mielessä:

(1) Arvasin, että Survivorissa tapahtuu jotain tuollaista. Leipäännyin totaalisesti ja lopetin katsomisen finaalijakson puoliväliin. Itse asiassa en siksi edelleenkään tiedä, kuka voitti. Danni? Katsoin sen sijaan Diana-konsertin musikaaliosuuden. Arvelen tehneeni viisaan valinnan.

(2) Keller tuli takaisin Oziin <3 (olisko ollut eka kerta, kun olen tehnyt tuollaisen hymiön? Oli vissiin. Olisko pitänyt jättää tekemättä? Olis vissiin). Vasta silloin tajusin, miten paljon olin häntä kaivannut. Sarjan energiataso kohosi heti kymppiin. Nyt jää ikävä kyllä kaksi jaksoa näkemättä. Tähän saakka olin katsonut uusintakierroksen jokaisen jakson joka sekunnin. Ikävä rikkoa putki. Pakko varmaan katsoa netistä sitten palattuani, jotta pysyn täydellisesti mukana.

Televisio kesäterässä. Neiti Marple. Dirt (ja Oz).

2007-06-25T21:51:00.000+02:00

Tuntuu, että katseluaikataulustani katoaa viikoittain sarjoja eikä tilalle tule mitään. Kesä vaikuttaa. Ainoat kunnolliset jatkajat ovat Oz (viimeksi hieno jakso... Tuli lopussa tippa linssiin) ja Dirt.

Viikonloppuiltojemme iloksi on tosin näytetty Agatha Christien Neiti Marple -elokuvia. Niitä jaksaa aina katsella. Olen perinteisesti pitänyt Marplesta vähemmän kuin Poirot'sta, mutta nyt hän onkin alkanut tuntua oikein kivalta tädiltä. Ehkä lintumainen Geraldine McEvan tekee niin hyvää työtä. Hänen tuikkivasilmäinen Marplensa on vähemmän itseään täynnä kuin Poirot (no, kukapa ei olisi) ja saa lapsenomaista iloa mysteerien ratkomisesta. Tapa, jolla hän saa jutut käsiinsä, tuntuu tosin paljon teennäisemmältä: On itsestään selvää, että mestarietsivä Poirot kohtaa jatkuvasti uusia tapauksia. Ihmiset kääntyvät hänen puoleensa. Eläkeläisrouva sen sijaan törmää aina uuden mysteerin keskelle yhtä epätodennäköisesti kuin vanha kunnon Viisikko.

Dirtissä ei ole eläkeläisrouvia, mutta se ei ole tuottanut minulle pettymystä ensimmäisen jakson jälkeen. Tykkään sarjasta enemmän kuin mistään uutuudesta useampaan vuoteen. Onhan se kylmä, kova ja pinnallinen, mutta jokin siinä sopii minulle. Saatan sekoitaa raflaavuuden ja realismin, mutta pidän paheidensa kanssa painiskelevia hahmoja samastuttavina. Olisi ollut helppoa luoda yksiulotteisia henkilöitä, jotka olisivat karikatyyrejä itsestään. Edes jääkuningatar Lucyn kohdalla ei mielestäni ole syyllistytty siihen. Hän on kaikesta huolimatta oikea ihminen, jolla on syitä olla sellainen kuin on.

Tietenkään Dirtissä ei eletä meidän todellisuudessamme, vaan jossain pari askelta sen takana. Paljastukset ovat suurempia ja peli julmempaa. Viime jakson polvilumpiojutussa päästiin jo sellaisiin sfääreihin, että harvemmin olen katsonut Oziakaan yhtä irvistellen. Brrh. Kenties juuri se saa minut vetämään jonkinlaiset yhtäläisyysmerkit sarjojen välille: molemmat kommentoivat oman aihepiirinsä realiteetteja, mutteivät pyri dokumentoimaan todellisuutta. Hahmot elävät selvästi fiktiossa. Se sopii minulle. Pidän nimenomaan fiktiosta, joka saa minut huomaamaan asioita omassa todellisuudessani - mutta rinnastusten ja yhtäläisyysmerkkien keinoin, ei yksinkertaisella sormella osoittelulla. Jos kerrotaan tarinaa, kerrotaan tarinaa. Tehdään taidetta, jota eivät sido todellisuutemme lait. Mutta parhailla tarinoilla on juurensa todellisuudessa, sanottavaa tästä maailmasta.

(Ja korkealentoisuuden vastapainoksi: sekään ei ole haitaksi, että olen aivan rakastunut Holtiin. Heh.)

Survivor: haluan vain sanoa...

2007-06-24T20:56:00.000+02:00

...että tänään tullut kaksiosaisen finaalijakson ensimmäinen osa oli oikeesti tosi jännä. Ja kiristelen hampaitani, jos Rafe ei voita! Suutun varsinkin, jos Danni ei valitse sitä finaaliin. Rafe piti kiinni lupauksestaan, vaikka olisi ollut paljon järkevämpää tiputtaa Danni ja ottaa Lydia viimeiseen haasteeseen. Dannin on pakko pitää kiinni omastaan.

Se Rafe on tehnyt pelissä pelkästään asioita, joita voin kunnioittaa. Se on pitänyt kiinni lupauksistaan silloinkin, kun se ei olisi ollut viisasta. Lisäksi se ainoana kieltäytyi syömästä mayojen uhrikanaa, koska piti tekoa vääränä. En tiedä, olisinko itse ollut yhtä suoraselkäinen, mutta hän tunsi asiasta vahvasti. On tärkeää ja kunnioitettavaa kuunnella omatuntonsa ääntä noin vaikeissa olosuhteissa.

Ensi viikolla ratkaisu selviää. Tai netistä vaikka heti, mutta sitä ei pidä ajatella tai koko jutussa ei olisi mitään järkeä.

On ollut harvinaisen jännä kausi. Ja minä kun olin jo lähes valmis lopettamaan koko ohjelman katsomisen.

Trilleri ei viehätä

2007-06-09T13:42:00.000+02:00

Yritin viime viikkoina puolella silmällä katsoa Operaatio Haadesta.

En jaksanut. Vika osa jäi kokonaan katsomatta. Minua ei kerta kaikkiaan jaksa kiinnostaa tusinatrilleri. Ei laadukaskaan. En pysy hereillä 24:n tai CSI:n parissa. Mulla on päässä joku sellainen juttu, että ihmissuhteiden pitäisi olla keskeisessä roolissa ja hahmojen kehittyä. Pelkkä toiminta ei pidä mielenkiintoa yllä. Nykymaailmassa tunnen olevani vähemmistössä, mutta niin se on.

Iloinen poikkeus on tietenkin Agatha Christie, varsinkin Hercule Poirot. Se on niin hassu setä ja minulle jo lapsuudesta rakas, että jaksan helposti seurata tusinamurhamysteerin alusta loppuun jopa silloin, kun se on minulle entudestaan tuttu. Poikkeuksethan ne vahvistavat säännön.

Tätä yleispätevää tekstiä voi soveltaa useimpiin trillereihin / dekkareihin / rikossarjoihin. Niistä ei täällä juuri kirjoitella.

Pieni kommentti Survivorista.

2007-06-05T08:42:00.000+02:00

Joka kerta ajattelen, ettei sarja jaksa enää kiinnostaa.

Alussa se tuntuu tylsältä, kun ihmisiä on hirveästi eikä kukaan erotu joukosta. Pääasiassa katson sitä vanhasta uskollisuudesta (ja kun se tulee Amazing Racen paikalla). Vähitellen se kuitenkin imaisee mukaansa. Viimeiset pari jaksoa ovat olleet jo oikein kiinnostavia.

Halusin vaan sanoa, että olen valinnut suosikin. Se lienee aika yleinen valinta. Minusta herttainen Rafe (se punatukkainen homo eräopas) ansaitsisi voiton ehdottomasti eniten jäljillä olevista. Hän on harvinainen kilpailija: kiltti, mukava, melko epäurheilullinen - kaikkea sitä, millä yleensä päästään top neloseen muttei voiteta - mutta myös voittanut kolme koskemattomuutta putkeen. Lisäksi hän pärjäsi viime jakson muistipeleissä loistavasti. Samastun aina niihin, jotka pärjäävät älyjutuissa.

Toinen suosikkini olisi ollut ex-pelinrakentaja Gary, joka pelasi loistavasti ja suoraselkäisesti, vaikka oli alakynnessä. Ja pärjäsi myös hyvin älypeleissä. Mutta hän nyt putosi. Ja on se Rafe vielä herttaisempi. Itkee, jos pelissä tehdään jotain moraalitonta, muttei silti ole mikään kynnysmatto.

Sori, mutta nyt en tee sitä virhettä, että etsisin kuvia yhtään mistään. Tosi-tv-ohjelmissa silleen saa aina vahingossa selville voittajan.

Dirrrrt!

2007-06-01T20:14:00.001+02:00

Kuva piti laittaa niin isona kuin sai, koska se on hieno.

Kylläpä kevään uutuudet ovatkin yllättäneet positiivisesti. Luulin, että Ugly Betty oli jotain, mutta entä tämä sitten! En odottanut Dirtiltä mitään. Vielä tovi sitten luulin sitä jonkinlaiseksi pikkuilkeäksi tilannekomediaksi, ilmeisesti rva Coxin (tarkoitan Arquetten) entisten töiden harhauttamana. Vasta tunnin keston huomaaminen muutti oletustani. Silti tuijotin suu auki, kun Dirt osoittautui oikein kunnolla mustaksi draamaksi. Siis kunnolla. Sarjassa on tunnetasolla jotain raakaa ja aitoa. Kaikilla Hollywoodissa lienee törkylehdistä rankat traumat, joita tässä kanavoidaan, ehkä terapeuttisestikin.

Mä olen kahden jakson jälkeen ihan myyty. Dirt onnistuu olemaan tyly ja karu olematta luotaantyöntävä, teennäinen tai vittumainen. Courteney Cox on syntynyt tällaiseen rooliin, ja uusi tuttavuus Josh Stewart onnistuttiin myymään minulle juuri sellaisena paradoksina kuin laskelmoitu oli: seksikkään epäseksikkäänä, sympaattisena antisankarina. Oli jopa ärsyttävää, miten selvästi lankesin ansaan. Siistiä. Ja mielisairaasta valokuvaajakaverista olisi millimetrin virheellä saanut imelän hahmon, mutta sekin tuntuu toimivan.

Olen viime jaksosta asti aktiivisesti odottanut seuraavaa. Koskahan mulla on viimeksi ollut tällainen olo uuden sarjan kanssa?

Sarjan viehätyksessä on muuten jotain samaa kuin kivassa Entouragessa siinä mielessä, että tässäkin tuntee pääsevänsä kurkistamaan showbisneksen kulissien taakse. Eri puolelle vain. Tällä kertaa ei kannateta nousevia julkkiksia (paitsi Stewartin hahmoa, ehkä).

Toivottavasti hyvä meno jatkuu. Bravo.

Eilen katselin O.C:ta ja mietin...

2007-05-23T13:30:00.000+02:00

Pitäisikö minun hävetä sitä, että seuraan Orange Countyn elämää uskollisesti melkein joka viikko? Olen seurannut miltei alusta alkaen.
Ei. Enkä häpeä. O.C:ta ei lue seurattujen sarjojen listassani, koska pistän listalle lähinnä sellaiset, joita oikeasti seuraan = en tahdo jättää väliin ja pistän vaikka nauhalle, jos olen poissa (voisin tosin harkita bubblin' under -osaston lisäämistä). O.C:n missaaminen ei harmita... mutta tv:ni on aina auki, jos olen kotona tiistai-iltana.

Minusta "Kalifornian kauniiden ja rikkaiden mitättömät ihmissuhdemurheet, joista ainainen aurinko muiden huolien puutteessa kasvattaa elämää suurempia " on aliarvostettu sarja. (Nykyään. En tajua, miksi suosio on romahtanut, vaikka laatu on pysynyt harvinaisen tasaisena. No, ehkei ekaan kauteen verrattuna. No, tämä oli jo toinen keskustelu.) Tietysti juoni on pelkkää huttua, mutta sähäkkä kieli ja hupaisat tilanteet kilpailevat parhaiden tilannekomedioiden kanssa. Ja milloin komedioiden juonet muka hyviä ovat olleet? Täyttä huttuahan joku Frenditkin oli.

Ne, jotka moittivat O.C:ta, ovat mielestäni sijoittaneet sen väärään luokkaan. Eihän se edes yritä olla draamaa! Dramaattisimmillaan se on parodia itsestään. Koomisimmillaan se on hysteerinen ja saa minut hihittämään ääneen. Lisäksi se onnistuu olemaan tilannekomedioita jatkuvajuonisempi. Mikä sen viihdyttävämpää?

Jenkeissä juuri lopetetusta Veronica Marsista pedattiin vuosia Buffyn kruununperijää (-tärtä), mutta rehellinen mielipiteeni? O.C:n kieli on lähempänä maalia. Se on ihan yhtä sujuvaa, nokkelaa, kikkailevaaa, kulttuuriviittauksia vilisevää ja nautittavaa olemata silti täysin epärealistista ("ei kukaan oikeesti puhu noin"). Tulee Joss Whedon mieleen kaikilla hyvillä tavoilla. Jotkut sarjan luojan Josh Schwarzin itse kirjoittamista jaksoista ovat jopa rakenteellisesti yhtä taidokkaita. Lisäksi Adam Brody (Seth) on ilmeisen xandermainen (eikö muka? Eikö muka?!) ja ihan nero koomikoksi. (Jälkimmäistä on myös tämän vikan kauden paras lisäys, Autumn Reeser. Uikuttaja-Marissan korvaaminen tällä ihanalla tytöllä oli paras veto ikinä. Ryanistakin tuli äkkiä hauska!)

Tavallaan aloin katsoa tätä teinisaippuana pidettyä hattaraa juuri Buffyn etäisenä (etäisenä) korvikkeena. Se tavoittaa jotakin samaa, pääsee pop-kulttuurin ytimeen. Buffyssa nyt tietty oli sata muutakin tasoa, mutta kaikea ei voi saada ja jotain on jo paljon enemmän kuin ei mitään.

Niin. Että O.C:lle vähän kunniaa. Kun se ei lähde kyntämään liian syvälle saippuan suohon ja pitäytyy mainiossa komediassaan, se on ihan oikeesti hyvä.

Las Vegas

2007-05-21T20:43:00.000+02:00

Tämä on melko satunnainen kommentti. Kääntäjänä toimimisessa on yksi omituinen puoli: se onnistuu puolivahingossa koukuttamaan sarjoihin, joita ei muuten tulisi seurattua.

Las Vegas (Nelonen ma klo 22.00) on höyhenenkevyt sarja. Ihan aivoton. Pelkkää hyvännäköistä pintaa ja kimallusta, joskus ihan hauskoja juttuja, muttei mitään, mistä voisi välittää. En taatusti katsoisi sitä minuuttia kauempaa... Mutta sitten minulle satuttiin antamaan sitä käännettäväksi oikein jaksokaupalla, ja vähitellen huomasin joutuvani siihen sisälle. Vieläkään siinä ei ole mitään erityisen jännittävää, mutta huomaan usein jämähtäväni katsomaan sitä näin maanantai-iltaisin. Ainakin puolella silmällä. Syytän tästä sataprosenttisesti ammattiani.

Hieman samoin kävi tovi sitten L-Wordin kanssa, mutta se onneksi jäi saman tien tauolle, joten ei tarvinnut ryhtyä tuijottamaan.

Mikä siinä Vegasissa sitten kiinnostaa edes hitusen verran? No, ensinnäkin sattui sellainen tuuri, että eka jaksoni oli 60-luvulle sijoitettu hassu fantasiajakso. Semmoiset viehättävät minua, joten sarjasta tuli parempi mielikuva kuin olisi pitänyt. Sitten siinä on semmoisia ihan hauskoja yhden rivin puujalkavitsejä, joille voi hymähdellä. Ja sitten siinä on hyvännäköisiä ihmisiä. Se pikkuinen, ilkeä kasinoemäntä (Sam?) on söötti... ja ensin en yhtään tajunnut sen naistennaurattajapojan viehätystä ("Häh, tuonko on tarkoitus olla hyvännäköinen?"), mutta sitten jotenkin lämpenin sille ja on se sittenkin melkoisen söpö (ja aivan hiton hyvännäköinen 35-vuotiaaksi. Näyttää ainakin 10 vuotta nuoremmalta. Menin ihan shokkiin, kun kävin työn takia Las Vegasin imdb-sivulla ja huomasin tämän. En ihan työn takia ;).

Viva Laughlin!

2007-05-16T10:09:00.000+02:00

Nyt löytyi tv-uutinen, josta olen innoissani! CBS tuottaa ensi syksynä amerikkalaisen version Viva Blackpoolista. Tai alku ainakin on nyt tilattu. Toivon tosi kovasti, että hanke toteutuu. (Jenkkilässähän saatetaan pätkäistä sarjat vaikka kahteen ekaan jaksoon, jos yleisöä ei ala löytyä.) Vaikka sarja toteutuessaankin saatetaan USA:ssa teurastaa samaan tyyliin kuin Queer as Folk, pelastavia ominaisuuksia on monta:

(1) Sarja on Hugh Jackmanin tuottama, ja hän aikoo tämänhetkisen listan mukaan myös vierailla siinä. Tämä tarkoittaa, että musikaaliaspekti otetaan takuulla vakavasti ja toteutetaan hienosti. (Voisivatko näyttelijöiden äänet jopa erottua musiikista paremmin kuin alkuperäisessä? Se olis kivaa.) Vautsi.
(2) Buffy-fania ilahduttaa, että seiskakauden karismaattinen rehtori Wood (D.B. Woodside) on mukana jutussa.
(3) Mädchen Amick on enemmän kuin täydellinen Sarah Parishin korvike! Olen juuri Twin Peaksia ja Joeya katsellessani ihastellut, että se on aina ollut niin kovin nätti. Ja jotenkin samalla lailla tyylikäs.
(4) Mulla on semmoinen olo, että sarjan kuluukin olla niin muovinen ja tyylitelty, etteivät jenkit voi sitä pilata samalla lailla kuin monia muita. Jenkkityyli saattaa jopa sopia.
(5) Jos sarja menestyy, sitä takuulla jatketaan vaikka tekohengityksellä niin pitkään kuin ikinä mahdollista. Tämä on yleensä aivan liian pitkään ja lopputulokset ovat kammottavia (ja se viimeistään pilasi Queer as Folkin täydellisesti). Mutta hei, kyllä minä musikaalisarjaa katselen vaikka tekohengitettynä ihan niin kauan kuin sitä minulle näytetään, enkä valita yhtään!!!

Men can be intolerant, rabbits are pure.

2007-05-05T16:06:00.000+02:00

Ensin huomautus: päätin sitten hetken mielijohteesta vetää luokitussysteemini uusiksi. Nyt ohjelmat pääsevät luokkiin vasta, kun jaksan innostua jostain sarjasta niin, että kirjoitan siitä toistuvasti. Saa nähdä, miltä tämmöinen järjestely tuntuu.

Mutta South Park: tää 11. kausi on oikeesti tosi hyvä! Parempi kuin moneen vuoteen. Jakso 5, The Fantastic Easter Special, oli mukavaa lääkettä joulujaksojen kaipuuseeni (niitä ei ole nähty sitten kasikauden). Ensinnäkin se on aivan sairaan hauska Da Vinci -koodi -parodia (olipa haastava yhdyssanakikkailu, mutta noin kai noiden viivojen on pakko mennä?) JA, mikä tärkeämpää, rakas Jeesus tulee pelastamaan päivän ensi kertaa sen jälkeen kun kuoli Irakissa pelastaakseen joulupukin hengen (6x17, Red Sleigh Down)! Vautsi.

Esimerkiksi näiden vuorosanojen kohdalla kieriskelin lattialla nauramassa:

"We are all part of a secret society, Stan. A very ancient, very important society of men who follow the way of the Rabbit, and protect the secret of the Easter bunny. We are called... the Hare Club For Men."

"All hail the cute rabbit, Snowball!"

"My Dad's in a rabbit-worshiping cult called the Hare Club For Men. They protect the secret of Easter but before they said what it was they were attacked by ninjas and put me in charge of Snowball."

"Look at the Pope's hat. It makes no sense, except that it was originally designed... for a rabbit."

"-But why would Jesus want a rabbit to run his church?
-Because Jesus knew no one man could speak for everyone in a religion. Men can be intolerant; rabbits are pure."

"Jesus: We have no choice, Kyle. You're going to have to kill me.
[--]
Kyle: Dude, you don't understand, I'm a Jew. I have a few hangups about killing Jesus.
Jesus: Just make it quick. Through the neck. I'll arise again immediately.
Kyle: Don't make me do this.
Jesus: My son, there is no time! DO IT!
Kyle: Eric Cartman can never know about this.
Jesus: I understand. And Kyle, happy Easter.
Kyle: Happy Easter, Jesus. "

Mysterious Skin tulee huomenna telkkarista!

2007-04-30T09:32:00.000+02:00

Subtv ti 01.05.2007 klo 23.00.

Tämä leffa teki minuun aivan käsittämättömän suuren vaikutuksen, kun näin sen vahingossa elokuvateatterissa Glasgowssa. Taisin mennä katsomaan sitä vain, koska tapanani oli tuolloin käydä kerran viikossa, eikä silloin ollut mitään kiinnostavampaa. Päätin siis katsastaa, millaisen taidepläjäyksen 3rd Rock From the Sunin ja Buffyn teininäyttelijät (Joseph Gordon-Levitt ja Michelle Trachtenberg) ovat tehneet päästäkseen vakavasti otettavien näyttelijöiden kastiin.

Mutta sitten se olikin ihan oikeasti hyvä. Mysterious Skin vaikutti minuun harvinaisen vahvasti ja hallitsi mieltäni monta päivää. En muista montaakaan muuta kertaa, jolloin olisin jäänyt taide-elämyksen sfääreihin yhtä vahvasti yhtä pitkäksi aikaa. (Teatterista ulos kävellessä voi kyllä olla sellainen olo, mutta yleensä se aamuun mennessä haihtuu.)

Mistä on kyse? Pedofiliasta ja sen myöhemmästä vaikutuksesta uhrien elämään. Kaksi poikaa reagoi lapsuuden kokemuksiinsa hyvin eri tavoin. Voin kuvitella, että moni kokee aiheen vaikeaksi, mutta minusta se oli hirveän kiehtova. Ei kuitenkaan ehkä katsi katsoa, jos lasten hyväksikäyttö on rankka paikka.

Miksi se oli hyvä? Katsomisesta on jo muutama vuosi, joten en muista yksityiskohtia siitä, mitä ajattelin. Aihe ja sen käsittely olivat tavattoman kiinnostavat (tuli Lolita mieleen kaikilla hyvillä tavoilla). Näki heti, että teksti perustuu kirjaan, jälleen kaikilla hyvillä tavoilla. Lisäksi Joseph Gordon-Levitt oli täysin yllättäen kasvanut pitkätukkaisesta avaruuspojasta hirmuisen seksikkääksi ja magneettiseksi. (Tarkistin erikseen, että se on mua puoli vuotta vanhempi ;)

Aion itsekin katsoa uudelleen. Mutta varoitan vielä kerran, että älkää kantako kaunaa, jos leffa onkin ällöttävä eikä hyvä. Mua kun ei henkiset ällötykset ällötä vaan kiehtoo. (Siihen sen sijaan voi luottaa, että fyysinen ällötyskynnys on peruskatsojalle riittävän matala, jos minäkin leffasta tykkään.)

Sekalaisia tv-ajatuksia.

2007-04-29T20:02:00.000+02:00

Katsoin tuossa kahta uutta sarjaa ja ajattelin niistä niitä näitä.

(1) Pelkkää lihaa (Nelonen pe klo 20.30). Tulipa katsottua puolikas jakso. Hevipojat sekoilee. Jännä yritys suomalaiseksi tilannekomediaksi. Sellaisia on loppujen lopuksi nähty aika harvoin? Silmiinpistävin elementti suoraan That 70s Showsta lainatut välipyörähtelyt ruudulla. Oli kai tuo ihan hauska, mutta vaikutelma jotenkin amatöörimäinen kenties juuri siksi, että jenkkiesikuvista muistutetaan aktiivisesti. Ei ole suomalainen ammattitaito yhtä korkealla. Voisin mä tätä silti kipeänä tai muuten tekemisen puutteessa katsoa. Ihan sympaattisia hetkiä.

(2) Life Isn't All Ha Haa He Hee (YLE1 la klo 22.00). Tässäpä sarja, jolla yhtä dorka nimi englanniksi ja suomeksi (Elämä se ei ole silkkiä vaan). Oikeastaan suomenkielistä nimeä ei voi syyttää mistään: jos on tuollainen lähtökohta, kaikki on sallittua. Kolmikymppisten Britannian intialaisten ihmissuhdesotkuja. Olen iloinen, että dorkasta nimestä huolimatta katsoin. Sarja oli laadukkaan tuntuinen ja sai minut kiinnostumaan. Varsinkin kässäri oli erittäin hieno ja sisälsi kauniita lauseita ja oivaltavia vastakkainasetteluja. Taidan katsoa lisää.

(3) Lisäksi kommentti vanhasta sarjasta. Veronica Mars veti pisteet kotiin hienovaraisella South Park -viittauksella: "What would Stan Marsh say in a situation like this?" Ei käytetty sarjan nimeä. Monikohan yhdisti nimen oikeaan juttuun?

Viittauksen pointti tosin meni vähän metsään. Yleensä Stan (tai Kyle) pitää puheen, jossa ei oikeastaan kiteytetä jakson opetusta sellaisenaan, vaan asetetaan jotain kyseenalaiseksi esimerkiksi äärimmilleen kärjistämällä. Veronica jatkaa vain: "I think we all learned a valuable lesson about faith. You give it to the people you love. But the people who really deserve it are the ones who come through even when you don't love them enough." Joka oli jakson opetus sellaisenaan.

Ja se puhe pitäisi ehdottomasti aloittaa tyyliin "I think we all learned something today." Muoto saa vaihdella, mutta ensin pitää sanoa erillisessä lauseessa oppineensa tänään jotain. Vasta sitten saa jatkaa ja kertoa, mitä oppi. Veronica hyppää suoraan asiaan. Ei ole Stan Marsh tarpeeksi tuttu. Pointsit silti yrittämisestä.

Street Time (2002-2003)

2007-04-27T20:52:00.000+02:00

Tämmöinen sarja alkoi uudella Jim-kanavalla. Satuin katsomaan 2/3-silmällä. Hohdokkainta HBO-henkisessä (mutta Showtimen tuottamassa) kokonaisuudessa oli tietenkin Villin pohjolan Rob Morrow. Oli hämmentävän viettelevää nähdä Dr. Fleischman itsevarmana rikollisena. "Olet päässyt ulos kuorestasi. Ooh."

Heh. Emmätiiä. Outo efekti, mutta ilman sitä katsominen olisi saattanut jäädä lyhyeen. Yleensä kun en katso peruutettuja sarjoja. Tämä toisaalta on vähän niillä rajoilla, kun tehtiin kuitenkin kaksi kautta... No joo. Jos katson toiste, katson Morrow'n vuoksi. Muiden hahmojen kohtaukset eivät ihan hyvästä yrittämisestä huolimatta varsinaisesti liimanneet minua ruutuun. Rosoista yritystä oli, mutta imua ei ehkä ihan. Muttei yhden jakson perusteella voi varmasti sanoa.

Nykyäänhän Morrow on Numb3rsissa. Siinä ei tule yhtään samanlaista reaktiota. Johtunee siitä, että hahmo on tylsä ja jää suurisilmäisen neroveljen varjoon. On vähemmän kiehtovaa, että Fleischman on pysynyt hyvänä ja tiukkapipoisena ja mennyt töihin FBI:lle, kuin että hänestä on tullut viilee huumediileri.

Ugly Betty alkoi.

2007-04-24T22:59:00.000+02:00

On kiire, mutta lyhyesti. Katsoin eilen ekan jakson.

Yhden jakson perusteella sarja vaikuttaa noin neljätoista kertaa paremmalta kuin ylimarkkinoinnin perusteella olin odottanut. Päädyin puolivahingossa katsomaan koko jakson aidosti kiinnostuneena. Harvoin hahmoihin pääsee noin nopeasti sisälle. Sympatiani heräsivät aivan täysin. Olin odottanut ärsyttäviä karikatyyreja, mutta sain joitakin kolmiulotteisia, aitoja hahmoja ja joitakin hauskoja karikatyyreja. Tosi jees. Katson varmasti lisää.

Olin päättänyt, etten joka viikko kirjoita Ozista...

2007-04-17T15:01:00.000+02:00

...mutta... lyhyesti. Se Adebisin ja Saidin välienselvittely viime jakson lopussa. Energia. Vau. Ja kuka olisi sarjan alussa uskonut, että Adebisia kohtaan tuntisi tässä vaiheessa aitoa sympatiaa?

Tulin oikeasti surulliseksi. Mutta on se vaan hyvää tv:tä.

South Park: kausi 11

2007-04-16T10:37:00.000+02:00

Minulta meinasi jäädä jenkeissä jo loppuaan lähestyvä South Parkin 11. kauden ensimmäinen puolikas vallan seuraamatta. Olen ollut liian kiireinen hankkimaan jaksoja käsiini. Lisäksi syksyllä esitetystä 10. kauden jälkiosasta jäi huono maku suuhun. Se oli kokonaan vailla huippuhetkiä. Oli joitakin ok-jaksoja ja monta pohjanoteerausta. Pelkäsin kai, että sama meno jatkuu.

Olisi pitänyt jaksaa uskoa. Olisi pitänyt muistaa, että edelliset loistavat jaksot olivat kuitenkin vain vuoden päässä, 10. kauden ekalla puoliskolla. (Mahtava kaksiosainen Cartoon Wars!)

Nyt olen vihdoin saanut aloitettua kauden katsomisen, ja neljästä ekasta jaksosta kolme on ollut aivan mahtavia! Ensin oltiin poliittisia - pilkattiin järjettömiä skandaaleja, joita tabusanojen käytöstä USA:ssa syntyy (Stanin isä sanoo vahingossa "nigger" telkkarissa, ja siitä se lumipalloefekti lähtee). Toka oli vailla sanomaa, mutta South Parkin toinen vahvuus onkin lasten kuvaaminen riemastuttavasti ja samastuttavasti tekemässä riiviömäisiä lasten juttuja. Cartman sekoili. Kyse oli homoepäilyistä ja käytännön piloista. Lopussa nauroin tosi kovasti.

Viimeistään kolmas jakso todisti minulle, että sarja on palannut loistovireeseen. Täit pikkupojan päässä vertautuvat ihmiseen maapallon loisena. "Hyväksikäyttämämme maailmako muka olisi elossa? Hah. Miten niin se yrittää tuhota meidät tajuttuaan, mitä teemme sille? Aargh, apua, aargh, happosade." Voi että. Samaan aikaan Matt Stonen alter ego, herkkä juutalainen Kyle osoittaa jälleen olevansa paras ihminen poikalaumassa ja yksinäinen, valveutunut täi lähtee eeppiselle vaellukselle. Oikeesti, tää on silkkaa neroutta.

4. osa... ei huono, mutta vähemmän hyvä. 24-parodia. Ihan hassuja oivalluksia stereotypioista ja terroristeista ja arkkivihollisista (arvasin totaalisesti sen englantilaisjutun), mutta kokonaisuus mulle enemmän kuin vähän liian mauton ja Cartmanin örvellykseen keskittynyt. 24:n väki oli kumminkin tykännyt niin, että lähetti South Parkin studioille ydinkärjen. Siis oikeesti. Leikkiydinkärjen arvostuksensa osoituksena.

Tervetuloa takaisin elämääni, South Park. Toivottavasti pysyt luonani vielä pitkään.

Mietin tässä, että 11 vuotta. Kuka olisi alussa uskonut, että alatyylinen sarja räävittömistä 8-vuotiaista kestää enemmän kuin kaksi kautta? Itse ainakin pidin sitä hetken huumana, trendijuttuna, jonka uutuudenviehätys katoaisi nopeasti. Olen ihan tosi iloinen, että olin väärässä. South Park on lunastanut paikkansa tv-historiassa. Sarja on kasvanut ja kehittynyt merkittävästi vuosien varrella. Siitä on tullut monta kertaa fiksumpi. Rohkea ja tabuja rikkova se on ollutkin aina.

Ei kun jatkamaan katselua...

Ei se Oz ole täydellinen.

2007-04-10T15:09:00.000+02:00

Pääsin näköjään kirjoittamisen makuun, ja eilen telkkarin ääressä mietin seuraavaa Ozista (Kylmä rinki) (Nelonen ma n. klo 22.25).

Oz on sitten makea sarja. En pääse yli siitä, miten hienosti se on kirjoitettu... miten täydellistä dialogi on.

Minun on kuitenkin pitänyt kirjoittaa seuraavaa: juonenkuljetusta ei ihan aina voi ylistää yhtä täydelliseksi. Tilanteet tuntuvat usein toistuvan samanlaisina, eivätkä hahmot juuri opi tai kehity. Asiat tapahtuvat omituisen hitaasti tai nopeasti vain, koska se sopii juoneen (tuomio voi tulla päivässä tai viipyä vuosia yms). On myös hullua, miten iso osa alkuperäisistä hahmoista on jo kuollut. Luulis nyt jonkun joskus selviytyvän vankilasta hengissäkin.

Nämä kauneusvirheet ovat kuitenkin pieniä verrattuna siihen, miten ihana sarjan dialogia on kuunnella ja täysillä näyttelevien, rohkeiden esiintyjien työtä seurata. Ah. Loistava sarja, helmi. Olen sanonut sen jo, toistan sitä ikuisesti.

Kuukauden lainaus.

Said: So, how does that sex make you feel? You feel better about yourself?
Beecher: No, worse.
Said: Then why do it?
Beecher: Because at least I'm feeling something. I'd prefer to be happy, but self-hate'll do in a pinch.
Said: Don't hate yourself.
Beecher: Why not? My son's dead because of me, my daughter's a mess because of me and Keller... Keller doesn't love me. But I tried this new detergent, it really seems to get the whites clean.

(Mietin tässä... onko ihan skitsoa, että "Because at least I'm feeling something" toi minulle heti välittömästi mieleen Buffyn 6. kauden? Ei kai. Ajatus "harrastan-seksiä-tunteakseni-edes-jotain" luo yhteyden, joka ei ole vain omassa päässäni.)

Muutama sirpale.

2007-04-09T21:55:00.000+02:00

Vaikka koen päivittäneeni tätä blogia hyvin vajavaisesti ja keskittyneeni huomattavasti enemmän esimerkiksi leffapäiväkirjaan, jostain syystä tälle kertyy tilaajia. Päivitetään nyt siis tätäkin. Vaikkapa eilen tv-ohjelmien ääressä ajattelemillani satunnaisilla asioilla.

(1) Veronica Mars (Subtv su klo 20.00) on ollut yllättävän hyvä viime aikoina: sivuhahmoillakin on ollut oikeasti tekemistä ja maailma on tuntunut kolmiulotteiselta. Nyt ollaan kuitenkin taas ikävästi lipsumassa kohti entistä. Olenkin kuullut huonoja asioita tästä kolmoskaudesta sen edetessä. Neljännen kauden kohtalo on jenkkilässä vielä ilmassa, ja lopetusuhan alla kamppailevien tekijöiden tuotantoyhtiölle tarjoamien vaihtoehtojen joukossa on myös rankasti uudistettu versio, jossa hypätään ajassa ja Veronica on jo FBI-agentti. Kuulostaa kiehtovalta.

(2) Tanssii tähtien kanssa (MTV3 su klo 19.39): on ikävän ennalta-arvattavaa, että Mariko, koko kansan lemmikki ja tuhkimotarina, voittaa kisan. En ikinä tykkää, kun jännitettävää ei jää tarpeeksi. Onhan se tyttö valtavan hyvä, mutta on ihan tylsää tietää se. Toivottavasti asiat vielä muuttuvat jänskempään suuntaan.

(3) Twin Peaks (tuli MTV3 su n. klo 22.35, jatkuu nyt vain Subtv:llä) luisuu jo kovaa vauhtia kohti outouden suota. On se sääli. Alku on aina tosi hyvä, loppu täyttä dadaa. Lynch kirjoittaa niin loistavaa tekstiä ja ohjaa sen niin kauniin surrealistisesti, että on sääli, ettei hän oikeastaan vie tarinaa mihinkään vaan tyytyy haahuilemaan absurdiuksien ihmemaassa. (Anteeksi, jos tämä kuulostaa Lynch-fanien korvissa silkalta pyhäinhäväistykseltä. Minä en ole Lynch-fani.)

Idols-finaali tulee, ja...

2007-04-06T19:09:00.000+02:00

Tuo Ari on hiton hyvä.

En ole katsonut koko kilpailua kuin yhteensä noin puoli tuntia koko kaudella, mutta hänen laulunsa liimaa minut aina paikoilleni kuuntelemaan.

Siinä on sitä jotain. Aitoa eläytymistä, vaivatonta suorittamista, hieno ääniala ja kykyä kikkailuun. Kouluttamattomana ja kokemattomana parempi kuin moni ammattilaulaja. Hänestä tulee vielä kokemuksen myötä täydellinen.

Musikaalilavoille vaan. Heh. Ei taida olla hänen juttunsa, mutta juuri tuollaisella äänellä olisi kovasti kysyntää. En voi olla ajattelematta.

Lisäys: Paitsi, että just veti Black Hole Sunin ihan epävireisesti. No voi.

The L Word

2007-03-26T22:00:00.000+02:00

En ollut ikinä katsonut L-koodia. Sitten käänsin sitä työkseni pari jaksoa ja yllätyin.Sehän onkin aika hyvä sarja. Ei mikään uskomattoman nerokas, mutta valtavan paljon kiinnostavampi kuin olin kuvitellut. Olin Subtv:n tahallisen provosoivien promopätkien nojalla erehtynyt pitämään sitä skandaalihakuisena lesbopornona, mutta sehän onkin ihan vakavasti otettava draamasarja. Hahmoista monet toki ovat lesboja, ja välillä tätä tosiasiaa lypsetään liikaakin, mutta juonikuvioista moni pyörii ihan universaalien asioiden ympärillä. Sitä paitsi tabuaiheet miellyttävät minua. Aina. Olisi toki pitänyt tajuta se.

No, ei tämä kai ole enää tabu, koska aiheesta on kaupallinen sarjakin. Mutten ole toistaiseksi keksinyt parempaa määritelmää sille, mitä tarkoitan. Homoseksuaalisuus. S&M. Pedofilia. Kaikki poikkeuksellinen kiinnostaa minua taiteessa hirveästi (ja onko "poikkeuksellinen" edes poikkeuksellista? meistä jokaisessa on jotain epätavallista) On vaan niin kiinnostava kurkistaa erilaisten ihmisten mieliin.

En oikeastaan ollut tajunnut tykästyneeni sarjaan ennen kuin äsken käänsin sattumalta kanavaa Big Loven jälkeen ja jämähdin katsomaan melkein koko jakson. Nyt sarja jäi tauolle. Saatan jatkaa katsomista, kun se joskus palaa.

Ei pitäisi olla näin yllättynyt. Queer as Folk (alkuperäinen brittisarja) on kuitenkin lempisarjojani kautta aikojen. Ehkä kaikkein rakkain. Toisaalta ei tietenkään pidä vetää yhteyksiä sarjojen välille pelkän hahmojen seksuaalisen suuntautumisen nojalla - mutta olisinko voinut tajuta antaa tilaisuuden? Olisin.

Elisa di Rivombrosa

2007-03-19T11:30:00.001+02:00

Ihana Elisa saattaa näyttää kauniiden ihmisten patsastelulta korseteissa, mutta on pohjimmiltaan rautaisen ammattitaitoisesti kirjoitettu draama, joka on edetessään yllättänyt minut positiivisesti.

Aloin katsoa Elisa di Rivombrosaa puhtaasti, koska katson kaiken italiankielisen. Italia on kakkoskieleni heti englannin jälkeen, eikä sen ylläpitoon tarjoudu rajattomasti tilaisuuksia, joten katson kritiikittömästi kaiken, Teemalla esitetyistä ö-luokan dekkareista lähtien. En odottanut Elisalta paljoa.

Pääsyy siihen, etten odottanut paljoa, oli Elisan ensimmäisen tuotantokauden lähdemateriaali: Samuel Richardsonin 1740-luvulla kynäilemä romaani Pamela. Kyseinen teos on harlekiiniromaanien edelläkävijä, aikansa kioskikirjallisuutta. "Oikeat" aikalaiskirjailijat pilkkasivat tätä saarnaavaa tarinaa hyveellisestä tytöstä houkutusten keskellä. Toki lähdemateriaali myös näkyy sarjassa: juonenkäänteitä ei voi tylsyydestä tai sokerin puutteesta moittia.

Pikkuhiljaa aloin silti nähdä sarjassa enemmänkin. Jo ensimmäisellä kaudella käsikirjoittajat tekivät hyvää työtä luontevan dialogin laatimisessa ja yrittivät aina tarjota hahmojen dramaattisellekin toiminnalle sisäisesti uskottavat motiivit. Suurin harppaus tapahtui kuitenkin toiselle kaudelle siirryttäessä. Lähdemateriaali oli käytetty loppuun, ja käsikirjoittajat saivat vapaat kädet. He onnistuivat ihmeekseni mainiosti pitämään käsissään moninaisten juonilankojen paksun nipun, antamaan suurille ja pienille hahmoille omat tärkeät hetkensä ja kaiken kaikkiaan luomaan illuusion todellisista, samastuttavista henkilöistä, joihin huomasin yllättäen kiintyneeni. Tähän ei joka sarjassa pystytä. Elisa kenties olisi ollut (vielä) parempi sarja, jos käsikirjoittajat olisivat alusta asti keksineet tarinan itse.

Toisen kauden alku oli malliesimerkki hyvästä, tasapainoisesta tv-käsikirjoittamisesta. Rautaista työtä. Alkoi tuntua siltä, että Elisasta voisi vielä kehittyä oikeasti loistava (vaikkakin sokerinen ja historialliseen korrektiuteen pyrkimätön) draama. Sitten tapahtui makuuni turhan radikaaleja muutoksia. Kuolemia sun muuta. Minusta ensimmäisen kauden pohjalle olisi maduttu rakentamaan toinen kausi suoraan, ilman massiivisia muutoksia ja hahmovalikoiman uudistuksia. Toisaalta nämä muutokset esiteltiin ja käsiteltiin niin hienosti kuin vain voi. Hitaasti, vaihe vaiheelta ja sisäisen logiikan tai uskottavuuden kärsimättä. Ammattitaitoa siis jälleen. Enkä halua syyttää kirjoittajia kaikesta, mistä en pidä, koska en tiedä muutosten taustoja. Hahmoja esimerkiksi kuolee usein, koska näyttelijät tahtovat pois sarjoista.

Elisa on vähä vähältä ansainnut kunnioitukseni. Aluksi katsoin sitä kieliharjoituksena, melodraamalle naureskellen, mutta nykyään huomaan jännittäväni hahmojen kohtaloita. Olen kiintynyt heihin. Ennakkoluuloni olivat aivan liian jyrkkiä.

Jane Eyre (eli Kotiopettajattaren romaani)

2007-03-14T12:37:00.001+02:00

YLE1 - ti klo 21.00.

Eilen alkoi BBC:n sadastuhannes uusintaversio Charlotte Brontën klassikkoromaanista Jane Eyre. Oli etukäteen selvää, että katsoisin sarjan, oli se millainen tahansa. Olen lukenut romaanin huomattavan monta kertaa ja opiskellut sitä sekä Suomessa että ulkomailla. Osaan sen ulkoa etu- ja takaperin. Se on minulle rakas. (Jane Eyre on ihmeen moderni, epäsovinnainen, tarkkanäköinen ja suorasanainen kuvaus uniikeista henkilöistä. Sen ainoa kauneusvirhe ovat loppupuolen käsittämättömät yhteensattumat, jotka joskus karsitaankin filmiversioista. Brontët kuitenkin pitivät yliluonnollisesta ja uskoivat kohtaloon, joten yhteensattumat on hyväksyttävä.)

Tässä valossa tunnelmani sarjan eilistä ensimmäistä jaksoa seuratessani olivat kaksijakoiset. Tämä tuntuu olevan tyylikäs, kauniisti kirjoitettu ja melko uskollinen versiointi - joka kuitenkin tuntuu kulkevan liiankin tuttuja polkuja, lisäämättä mitään aiemmin filmille vangittuihin versioihin. Onko vika paradoksaalisesti siinä, että itse tunnen tarinan liian hyvin? Se tuntuu hyvinkin mahdolliselta.

Jane ja Rochester tuntuvat rooleihinsa suhteellisen sopivilta. Thornfield Hall on aivan massiivinen kivilinnoitus kartanon sijaan! Siinä on oikein pohjoistorni, ei pelkkää ullakkoa. Tunnelmallinen ympäristö, vaikkei ihan kirjaa noudatakaan. (Mutta, öö... (korosta spoileri) miten se voi palaa?)

Tuli mitä tuli, katson tämän mielelläni loppuun. Ja osa oli vasta ensimmäinen. Kenties versiointi tulevissa kolmessa osassa vielä räväyttää eteeni jotain omaperäistäkin ja puolustaa paremmin paikkaansa.

Amazing Race - Survivor - Veronica Mars

2007-03-12T20:17:00.000+02:00

(1) Nyt loppui se Amazing Race. Oli aika kuiva finaali. Olin odottanut huimempia tehtäviä. "Syökää pizza." "Juoskaa maaliin." "Loppu." Ahaa. Jotenkin... ei niin kovin jänskää. (Oli se silti hieman. En voi kieltää pulssini kohonneen. Muttei mitään verrattuna edellisiin kausiin.) Kai Freddyn ja Kendran voitto oli ihan ookoo. En minä niitä vihannut. Mutta kaukana olivat ne päivät, kun itkin kilpaa voittajaparin kanssa. Kaudella jos toisellakin.

(2) Tilalla alkaa Survivor. Kyllä minä sitäkin aion katsoa, ihan vain vanhojen aikojen muistoksi. Ekoilla kausilla se oli ihan paras ohjelma. Sittemmin on tullut Amazing Race ynnä muut... no, lähinnä Amazing Race... ja Survivor tuntuu melko teennäiseltä juonittelulta. On vaikea uskoa, miten vähän merkitystä kenenkään omalla suoriutumisella on. Kaikkessa on kyse numeroista ja äänistä ja pelistä voi tippua täysin satunnaisen tuntuisesti. Niin ne ajat ja vertailukohteet muuttuu.

(3) Eilen tuli myös Veronica Marsin 2. kauden finaali. Se oli kerrassaan onnistunut. Kauden vikoissa kahdessa jaksossa sarja onnistui täyttämään toiveeni: se tasapainotteli kaikkia juonipalloja ilmassa samaan aikaan, mitään unohtamatta. Eilinen vika jakso oli oikeesti tosi jännä ja palautti pitkälti uskoni sarjaan. Vieläkin kohtaukset olivat hiukan hätäisiä makuuni (vrt. esim. Buffyn piiiiitkät keskustelut, joissa kaikki tulee varmasti selvitetyksi pohjia myöten). Tunnelataus oli kuitenkin todellinen ja kaikki kiinnostavaa. Unikohtaus oli suorastaan koskettava.

Iskä oli huoneessa, kun rupesin katsomaan jaksoa, ja hänhän liimautui telkkariin kanssani aivan täysin ja ryhtyi kyselemään, mikä sarja tämä oikein on. Heh. Jouduin sanomaan, ettei tämä aina ole aivan yhtä jännä.

Veronica jatkaa näköjään heti perään kolmannen kauden jaksoilla. Kiva juttu. Sinänsä tosin huono, että olin luullut pääseväni Tanssimaan tähtien kanssa samalla ohjelmapaikalla. Taidan sittenkin edelleen tanssia vain mainoskatkoilla. Harmi.

Big Loven yllättävät yhteydet Veronica Marsiin.

2007-03-05T22:22:00.000+02:00

Eli miksi se on täynnä Veronica Marsin näyttelijöitä?

Tämä hämmentää minua. Teinitytär on Veronican murhattu paras ystävä Lily. Tämän työkaveri hampurilaispaikassa on Veronican tietokoneneroystävä Mac, ja nyt teinipojan yökyläkaveri oli Macin poikaystävä! Kolme ihmistä kolmessa jaksossa. Kun tuo poikakin vielä ilmestyi, katsoimme Marjukan kanssa toisiimme jo aivan ällistyneinä. (Teinitytär on selkeä vakkarihahmo, mutta kaksi muutakaan eivät ehkä vaikuttaneet ihan kertavierailuilta.)

Sattumaa? Vai johtuuko kaikki asiasta, josta olen valittanut: Veronica Marsissa tärkeillekään sivuhahmoille ei anneta tarpeeksi ruutuaikaa. On lähdettävä muihin töihin. Heh. Mahdollista.

Noin muuten Big Love on kolmen jakson perusteella oikein katsottava. En vielä ole jäänyt syvästi koukkuun, mutta sarja on aidosti omanlaisensa ja ehdoton parannus Täydellisistä naisista. Tuomaristo harkitsee vielä lopullista päätöstä.

Edit: tämä posti takkuili. Poistin kuvat ja oudot koodinpätkät. Nyt pitäis toimia.

Amazing Racen finaali tulee ensi viikolla.

2007-03-04T23:55:00.000+02:00

Minulla on erittäin selvä suosikkipari: käsittämättömän söpöiset kristityt kaukoseurustelijat Kris ja Jon.

Heitä ei puoliväliin kilpailua edes huomannut, mutta paineiden kasvaessa ja parien vähentyessä he ovat erottuneet yhä enemmän edukseen olemalla hermostumatta ja tiuskimatta toisilleen. Koskaan. (Toki editoinnilla voidaan vääristää vaikutelmia, mutta uskon mielikuvan olevan suht' oikea, koska parin hermostuttua lievästi tosi huonosta taksikuskista erään toisen joukkueen mies kommentoi typertyneenä: "Ensimmäinen kerta koko kisassa, kun näin Jonin hermostuvan.")

Äh. Ei koskaan, koskaan, koskaan pitäisi etsiä kuvia tai tietoa tosi-tv-jutuista. Yleensä käy aina niin, että samalla saa selville voittajan. Niin taisi nytkin jo käydä. Siksi ihan huono kuva: en halunnut ottaa yhtään enempää riskejä, koska en ole varma, ehdinkö saada oikean mielikuvan vai en.

Halusin vielä sanoa, että kärsivällisyyden ja aurinkoisuuden lisäksi tämän illan jaksossa vaikutuksen teki parin sananvaihto: "Kiina ei ole germaaninen kieli." "Niin, ei ole yhteisiä kantasanoja." Ja edellisellä viikolla he kommentoivat Kiinaa: "Kommunikointi on vaikeaa, mutta se ei ole näiden ihmisten vika, vaan meidän. Olemme heidän maassaan, emmekä osaa kieltä."

Ensimmäinen sananvaihto ilmaisee selkeästi yleissivistystä (luultavasti akateemisuutta), jälkimmäinen valveutuneisuutta, suvaitsevaisuutta ja ei-itsekeskeisyyttä. Kaikki loistavan hyviä arvoja ja aina (omista ennakkoluuloistani johtuen? heh) positiivisia yllätyksiä jenkeissä.

Lisäsin tämän blogin blogilistalle.

2007-03-01T23:47:00.000+02:00

Ei täällä vielä järjettömästi katsottavaa ole, mutta yhtä hyvin blogi kai voi nököttää listalla kuin sen ulkopuolellakin.

Tästä sen voi lisätä itselleen, jos joku niin haluaa tehdä.

Tv rästissä.

2007-03-01T01:06:00.000+02:00

Olin ulkomailla. DVD-soittimen kovalevy on nyt täynnä ohjelmia viikon varrelta. Koskahan katson kaiken? Jos en katso, päädyn taas nauhoittamaan jakson toisensa jälkeen, ja jonot kasvavat, kunnes kovalevy tulee täyteen kamaa ja on pakko katsoa jotain pois. Voi kai homman niinkin hoitaa, muttei se ihanteellista ole.

Suomen Euroviisufinaali

2007-02-17T23:45:00.000+02:00

En helposti valita ja tilitä, mutta nyt on pakko.

Yhyy. Katsellessani Suomen euroviisukappaleen valintaseremoniaa minua lakkaamatta ahdisti ja harmitti, etteivät Heikki ja Jaana juonna euroviisufinaalia yhdessä. Olen yrittänyt totutella ajatukseen, mutta tökkii ja tökkii ja tökkii. Minulla ei edes ole mitään Mikko Leppilampea vastaan. Ei yhtään mitään. Mikko on mielestäni ihana, lahjakas ja karismaattinen. Mutta kun Heikki on mielestäni ihan harvinaisen hyvä juontaja (hauska, aidosti läsnä tilanteessa, ei koskaan jää sanattomaksi), joka viimeisenä koko Suomessa ansaitsi tulla sivuutetuksi, en voi olla tuntematta katkeruutta.

Julkaisisipa joku videon, jossa Heikki puhuu mielettömän huonoa englantia. Sitten voisin hyväksyä tilanteen. Ei ole niin laadukasta ja uskollista työpanosta, että se kompensoisi kielitaidon puutetta näin kansainvälisessä kilpailussa. Tämä on ainoa potentiaalinen lohdutus, jonka keksin.

Mikko on asunut Kanadassa. Mikko osaa täydellistä englantia ja vähän ranskaakin. Mikko on hyvä valinta. Joo-o, tämä kaikki on totta, mutta kun silti harmittaa! Olisi edes vaihdettu molemmat juontajat. Harmittaisi huomattavasti vähemmän. Tällainen päätös tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta ja epäluottamuslauseelta.

Se söpöysspekulointi (Heikki ei kelvannut, vaan piti ottaa komea Mikko...?) tuntuu minusta ihan dadaistiselta. Onko Mikko muka jotenkin paremman näköinen kuin Heikki? Minun silmääni ei. Komeita ovat molemmat, mutta jos järjestykseen pitää asettaa, Heikki on se, joka vetoaa enemmän. Taasko mulla on vähemmistömaku?

Euroviisuedustajamme? Hyvä valinta. Kannatin Hannaa. Kappale oli iskevämpi kuin monet kilpailijansa tasapaksussa joukossa, ja nainen sentään osaa oikeesti laulaa. Siis oikeesti niin hyvin, että voi olla ylpeä. Olisin kuollut häpeästä, jos vaikkapa virettä jatkuvasti hakeva Katra olisi valittu. (Miten ihminen voi opiskella musiikkia 15 vuotta ja laulaa noin huonosti? Kannattaisi pitää se laulu ihan vain harrastuksena, mikäli tämä on tilanne.)

Tänä iltana hyvä uusinta:

2007-02-16T16:59:00.000+02:00

Hugh Grant Inside the Actors Studiossa. (Ainakin, jos näyttelijät kiinnostaa...)

(YLE1 klo 23.45) Tämä oli kesällä katsoessani oikeesti ihan todella hauska 50-minuuttinen. Tekee mieli katsoa uudelleen. Hugh oli erittäin sanavalmis ja sympaattisen itseironinen - ja niin älykkään oloinen, että sisäistin vihdoin hänen ihan oikeasti valmistuneen Oxfordin yliopistosta ja melkein ryhtyneen tutkijaksi ennen kuin näyttelijänura vei mukanaan. Meni James Liptonilta jauhot suuhun useampaan kertaan.

Kaikki ohjelmat aakkosissa

2007-02-16T16:00:00.000+02:00

DRAAMA
Big Love (USA 2006-) Kausi 1: 05.03.2007
Elisa di Rivombrosa (Italia 2003 - 2005) Kaudet 1 - 2: 19.03.2007
Jane Eyre (Britannia 2006) (Kotiopettajattaren romaani) 14.03.2007
L Word, The (USA 2004 -) (L-koodi) Kausi 3: 26.03.2007
Oz (USA 1997 - 2003) (Kylmä Rinki) Kausi 4: 10.04.2007, 17.04.2007

Street Time (USA 2002-2003) (Ehdonalaiset) Kausi 1: 27.04.2007
Twin Peaks (USA 1990 - 1991) Kausi 1: 09.04.2007
Veronica Mars (USA 2004-) Kausi 2: 06.03.2007, 12.03.2006. Kausi 3: 09.04.2007

KOMEDIA
South Park (USA 1997 -) Kausi 11: 15.04.2007
Ugly Betty (USA 2006 -) Kausi 1: 25.04.2007

TOSI-TV
Amazing Race (USA 2001 -) - Kausi 6: 05.03.2007, 13.03.2007
Idols - Suomi 2007: 06.04.2007
Strictly Come Dancing (Tanssii tähtien kanssa) - Suomi 2007: 09.04.2007
Survivor (USA 2000 -) (Selviytyjät) - Yleistä: 12.03.2007

MUUT OHJELMAT
Inside the Actors Studio (USA 1994 -) 16.02.2007